Yleisurheilun yhteinen talo -hanke (TALO-hanke)

Suomen Urheiluliitto on saanut kolmivuotisen rahoituksen Yleisurheilun yhteinen talo -hankkeelle (TALO-hanke). Syyskuussa 2024 käynnistynyt hanke on osin Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) rahoittama. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin miljoona euroa.

TALO-hankkeen päätavoitteena on valtakunnallisen ja paikallisen toiminta- ja yhteistyömallien kehittäminen maahanmuuttajataustaisten lasten, nuorten ja perheiden osallistamiseksi, hyvinvoinnin lisäämiseksi ja integroimiseksi suomalaiseen yhteiskuntaan yleisurheilun seuratoiminnan avulla. Osallisuutta lisääviä toimintamalleja kehitetään yhteistyössä eri tahojen ammattilaisten ja maahanmuuttajataustaisten lasten, nuorten ja perheiden kanssa. Hankkeessa rakennetaan uusia verkostoja ja palveluketjuja erilaisiin toimintaympäristöihin tukemaan osallisuuden kehittämistä ruohonjuuritason seuratoiminnassa.

Yleisurheilun yhteinen talo -hanketta Suomen Urheiluliitossa vetää projektipäällikkö Sanni Soilampi.

Kuusi seuraa pilotoi toimintamalleja

Toimintamalleja pilotoidaan kuudessa eri kaupungissa kuuden yleisurheiluseuran kanssa. Pilottiseurat ovat Espoon Tapiot, Helsingin Kisa-Veikot, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Lappeenrannan Urheilumiehet, Turun Urheiluliitto ja Vantaan Salamat. Seuroihin palkataan hanketyöntekijät kahdeksi vuodeksi (1.3.2025 alkaen). Hankkeen projektipäällikkönä työskentelee Sanni Soilampi.

– Hyvällä työllä ja rekrytoinneilla saamme aikaiseksi toimivat toimintamallit yleisurheiluseurojen ja muidenkin lajien seurojen käyttöön, Soilampi arvioi.

Tarkoituksena on kokeilla pilottiseurojen toimesta erilaisia tapoja ja toimintoja saada maahanmuuttajataustaisia lapsia, nuoria ja perheitä tulemaan tutustumaan urheiluseuratoimintaan ja harrastukseen. Tavoitteena on aikaansaada maahanmuuttajataustaisten kanssa yhteistä tarpeiden tunnistamista, ideointia ja ratkaisujen löytämistä ja testaamista. Myös mukana olevien seurojen toimintaa kehitetään entistä matalamman kynnyksen omaaviksi.

Hankkeessa kehitetään koulutus- ja kehitysprosessi seuratoimijoille. Koulutusprosessin avulla lisätään seuratoimijoiden osaamista monikulttuurisista taustoista tulevien ihmisten kanssa toimimiseen sekä haetaan sopivia tapoja osallistaa maahanmuuttajataustaisia toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin mahdollisimman matalalla kynnyksellä.

Euroopan sosiaalirahasto ESR on yksi Euroopan unionin tärkeimmistä jäsenvaltioiden työllisyyttä sekä taloudellista ja sosiaalista yhteyttä edistävä rahoitusväline. ESR+ on EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahasto, jonka avulla pyritään edistämään työllisyyttä, osaamista, osallisuutta, yhdenvertaisuutta sekä tasa-arvoa.

 

Lisätietoja:

Sanni Soilampi

Projektipäällikkö, SUL

+358 415057639

sanni.soilampi@sul.fi