Kenian Emmanuel Wanyonyi ei jättänyt jossiteltavaa Pariisin olympialaisten miesten 800 metrin finaalissa. Aivan kuten maanmiehensä David Rudisha Lontoon olympialaisissa 2012, Wanyonyi johti kilpailua koko matkan ja voitti kaikkien aikojen kolmanneksi nopeimmalla ajalla 1.41,19.
Illan mittaan nähtiin muitakin loistavia juoksukilpailuja, kuten Kenian Faith Kipyegonin kolmas perättäinen voitto naisten 1500 metrillä, Norjan Jakob Ingbrigtsenin voitto 5000 metrillä ja Yhdysvaltain 4×400 metrin viestinelikkojen voitot miesten ja naisten 4×400 metrin viestifinaaleissa.
Rudisha voitti Lontoon olympiakisojen soolojuoksunsa ME-ajalla 1.40,90. Siitä Wanyonyi ei Pariisissa jäänyt kauas.
Wanyonyi oli viime kesänä Budapestin MM-kilpailuissa toinen. Tänä vuonna hän näytti olympiavireensä voittamalla Kenian olympiakarsinnat Nairobissa kesäkuussa ennätyksellään 1.41,70, jonka jälkeen hän ehti sitä parantaa lukemiin 1.41,58 ennen Pariisin olympiakisoja.
Tokion olympiavoittaja Kanadan Marco Arop tuli loppukirissä aivan Wanyonyin rinnalle, mutta jäi hopealle Pohjois-Amerikan ennätyksellä 1.41,20. Kilpailun suosikki Algerian Djamel Sedjati oli joukon hännillä, kun Wanyonyi ohitti 400 metriä ajassa 50,58 ja lähti sitten nousemaan, mutta ero voittotaistoon virahti liian pitkäksi. Algerialainen runnoi kovalla kirillä pronssille ajalla 1.41,50.
Huippuvauhtisessa juoksussa Yhdysvaltain Bryce Hoppel oli neljäs maansa ennätyksellä 1.41,67. Finalisteista seitsemän juoksi alle 1.43:n. Wanyonyi nousi kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi, Arop neljänneksi ja Hoppel seitsemänneksi.
Kipyegon voitti kolmannen kerran – Hull ja Bell mitaleılle
Faith Kipyegon ei löytänyt voittajaansa tälläkään kertaa olympiakisojen naisten 1500 metrillä. Kenialainen huippumaileri voitti lempimatkansa olympiaennätyksellä 3.51,29 ja juhli Pariisissa jo kolmatta 1500 metrin voittoaan.
Etiopian Gudaf Tsegay säntäsi kilpailussa kärkeen ja veti 1000 metriä 2.35:een, jonka jälkeen Kipyegon otti kärkipaikan ja piti sen maaliin asti. Tsegay uuvahti finaalin viimeiseksi.
Australian Jessica Hull kiri toiseksi saavuttaen uransa ensimmäisen ratajuoksujen arvokilpailumitalin ajalla 3.52,56. Britti Georgia Bell ajoitti kirinsä täydellisesti, nousi loppumetreillä ohi Etiopian Diribe Weltejin ja heittäytyi kolmanneksi Britannian ennätyksellä 3.52,61. Bell, 30, oli toinen myös Rooman EM-kilpailujen 1500 metrillä kesäkuussa.
Welteji oli neljäs ajalla 3.52,75 ja skotti Laura Muir viides ajalla 3.53,37. Muir juoksi pitkään jopa 20 metriä kärkijoukon takana ja ajoitti loppukirinsä hieman liian myöhäiseksi.
Ingebrigtsen kiri voittoon, Fisherille toinen pronssi
Norjan Jakob Ingebrigtsen ei erehtynyt taktiikassaan miesten 5000 metrillä. Hän nousi maltillisen matkavauhdin jälkeen kärkitaistoon, kun matkaa oli jäljellä kaksi kierrosta ja kiristi lopulta selkeään voittoon ajalla 13.13,66. Kenian Ronald Kwemoi oli toinen ajalla 13.15,04.
1500 metrillä Ingebrigtsen teki vetojuhdan työt ja veti kärkitrion huippuaikoihin, mutta hiipui itse neljänneksi. Nyt norjalainen malttoi mielensä ja sinetöi voiton juostuaan viimeisen kilometrin 2.21,1 ja kirikierroksen hieman alle 54 sekuntiin.
Yhdysvaltain Grant Fisher kiri loppusuoralla pronssille ajalla 13.15,13. Fisheristä tuli pitkien kestävyysjuoksumatkojen tuplamitalisti, sillä hän oli kolmas myös 10000 metrillä.
Etiopialaiset taktikoivat nykivällä vauhdilla ykkösjuoksijalleen Hagos Gebrhiwetille reilun etumatkan loppukirin alkaessa, mutta viimeisellä kierroksella neljä kilpailijaa ohitti Gebrhiwetin. Neljäs oli kansainvälisen pakolaisjoukkueen Dominic Lobalu, joka hävisi pronssimitalin vain 0,14 sekunnin erolla.
Masai Russell täpärästi voittoon, Samba-Mayela aitoi hopealle
Yhdysvaltain Masai Russell kiiti naisten 100 metrin aitajuoksun voittoon uransa ensimmäisissä olympialaisissa. Russellin aika oli 12,33. Ranskan Cyréna Samba-Mayela juoksi maalleen Pariisin olympiakisojen ensimmäisen yleisurheilumitalin oltuaan toinen ajalla 12,34. Tokion olympiavoittaja Puerto Ricon Jasmine Camacho-Quinn ei onnistunut lähdössä ja sai tyytyä pronssiin ajalla 12,36.
Russellin voitto ei ollut yllätys. Hän oli hyvässä kunnossa jo talvella ja aitoi hallikaudella Glasgow´n MM-kilpailuissa neljänneksi. Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa kesäkuussa Eugenessa Russell vei voiton ennätyksellään 12,25.
Yliopistovuosinaan Russell kilpaili myös 400 metrin aitajuoksussa. Vıime vuoden Yhdysvaltain yliopistosarjan finaalissa hän oli toinen molemmissa aitajuoksuissa juostuaan ratakierroksella ennätyksensä 54,66. Russell, 24, harjoittelee yhdessä hallikauden 60 metrin aitajuoksun maailmanmestarin Bahaman Devynne Charltonin kanssa. Kaksikkoa valmentaa Rolando “Lonnie” Greene.
Hollannin Nadine Visser oli Pariisissa neljäs ja Yhdysvaltain Grace Stark viides molempien saadessa saman ajan 12,43. Charlton sijoittui kuudenneksi.
Benjamin kesti Tebogon höykkäyksen
Yhdysvallat kesti miesten 4×400 metrin viestissä suosikin paineet ja voitti kilpailun olympiaennätyksellä 2.54,43. Se jäi vain 14 sekunnin sadasosaa maailmanennätyksestä. Botswana antoi Yhdysvalloille erinomaisen vastuksen ja oli toinen Afrikan ennätyksellä 2.54,53.
Kilpailu ratkesi ankkurien taistoon. Rai Benjamin pääsi ensimmäisenä liikkeelle ja juoksi osuuteensa 43,18. Botswanan ankkuri, 200 metrin olympiavoittaja Letsile Tebogo oli hitusen nopeampi osuusajallaan 43,04, mutta joutui tyytymään olympiahopeaan.
Yhdysvaltain joukkueessa juoksivat myös Christopher Bailey (osuusaika 44,45), Vernon Norwood (43,26) ja Bryce Deadmon (43,54).
Botswanan aika sijoittuu maidenvälisessä kaikkien aikojen tilastossa toiseksi Yhdysvaltain jälkeen. Joukkueessa juoksivat Tebogon lisäksi Bayapo Ndori (44,30), Busang Kebinatshipi (43,39) ja Anthony Pesela (43,80).
Britannian nelikko vei pronssimitalin Euroopan ennätyksellä ja maidenvälisen kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi parhaalla ajalla 2.55,83. Britannian joukkueen toisella osuudella Matthew Hudson-Smith.juoksi erinomaisen osuusajan 43,09.
Myös seuraaviksi sijoittuneet Belgia, Etelä-Afrikka ja Japani juoksivat maidensa ennätykset. Belgian aika on myös maidenvälisen kaikkien aikojen tilaston seitsemäs ja Etelä-Afrikan aika kymmenes. Japanin aika 2.58,33 on myös uusi Aasian ennätys.
Yhdysvallat ylivoimainen naisten viestissä – Bol sinetöi Hollannille hopean
Naisten 4×400 metrillä Yhdysvallat oli täysin ylivoimainen. Joukkue karkasi muilta Sydney McLaughlin-Levronen johdolla jo toisella osuudella. Joukkueen voittoaika oli 3.15,27, mikä on uusi Amerikan manteren ennätys eikä jää Neuvostoliiton joukkueen 36 vuotta vanhasta ME:stä kuin yhden kymmenyksen.
Mestarijoukkueessa juoksivat Shamier Little (osuusaika 49,48), McLaughlin-Levrone (47,71), Gabby Thomas (49,30) ja Alexis Holmes (48,78).
Femke Bol juoksi Hollannin joukkueen ankkuriosuuden ajassa 48,62 ja sinetöi Hollannille olympiahopean maansa ennätysajalla 3.19,50. Joukkueessa juoksivat myös Lieke Klaver (50,25), Cathelijn Peeters (50,43) ja Lisanne De Witte (50,20).
Britannia vei olympiapronssin maansa ennätysajalla 3.19,72 ja myös Irlanti paransi maansa ennätyksen alle 3.20:n ajallaan 3.19,90. Hollannin, Britannian ja Irlannin ajat ovat nyt maidenvälisen kaikkien aikojen tilaston viides, kuudes ja seitsemäs.
Hamish Kerr ponnisti olympiakultaa uusinnassa
Uuden-Seelannin Hamish Kerr voitti miesten korkeushypyn olympiakultaa Oseanian ennätystä sivuavalla tuloksella 236. Voitto varmistui vasta uusinnassa, kun Yhdysvaltain Shelby McEwen päättyi samalla pöytäkirjauksella samaan tulokseen 236, minkä jälkeen umpikaan ei päässyt yli 238:aa.
Uusinnassa kumpikin pudotti kerran korkeudesta 238. Sen jälkeen rima laski 236:een. Sitäkään ei ylittänyt kumpikaan. Kun rimaa jälleen hilattiin kaksi senttiä alaspäin 234:een, Kerr meni yli, mutta McEwen ei.
Kerr saavutti tämän vuoden toisen maailmanlaajuisen arvokilpailuvoittonsa. Hän voitti maaliskuussa Glasgow´ssa maailmanmestaruuden myös hallissa. Qatarin konkarihyppääjä Mutaz Essa Barshim oli kolmas ylitettyään 234.
Munuaiskivivaivaa vastaan kamppaillut olympiavoiton puolustaja Italian Gianmarco Tamberi jäi 222:een ja oli yhdestoista.
Haruka Kitaguchi täysin ylivoimainen
Haruka Kitaguchi voitti naisten keihäänheiton olympiakultaa viime kesän maailmanmestaruutensa jatkeeksi. Pariisissa japanilainen voitti tuloksella 65,80 ja olisi vienyt voiton myös toiseksi pisimmällä heitollaan, joka kantoi 64,73.
Etelä-Afrikan Jo-Ane Van Dyk oli toinen heitettyään 63,93 ja Tshekin Nikola Ogrodníková kolmas heitettyään 63,68. Rio de Janeiron olympiavoittaja Kroatian Sara Kolak oli neljäs tuloksella 63,40.
Australian 42-vuotias veteraani Kathryn Mitchell sijoittui yhä seitsemänneksi. Mitchell on ollut neljissä peräkkäisissä olympiakisoissa aina kahdeksan parhaan joukossa.