Hämeenlinnan Tarmo Eino Vuori juoksi 60 metrillä loistoajan 6,62 Helsingin Liikuntamyllyssä lauantaina. Aika syntyi alkuerissä. Finaalin voittoon Vuori kiiti ajalla 6,67.
Vuoren ennätys ennen Helsingin juoksuja oli aiemmin tällä kaudella juostu 6,69. Ennätyksellään hän nousee Suomen kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi.
– Nyt on ollut uran ylivoimaisesti paras harjoituskausi ja se näkyy tuloksissa. Alkueräjuoksu oli erittäin onnistunut, Vuori totesi.
Vuori opiskelee Jyväskylässä ja harjoittelee Petteri Jousteen valmennuksessa.
– Olen ollut Petterin ryhmässä nyt puolitoista vuotta. Viime kauden jälkeen räätälöitiin vielä enemmän juuri minulle tehty ohjelma. Olin sitten koko treenikauden ilman sairastelua ja se korreloituu nyt hyviksi kisatuloksiksi, Vuori totesi.
Vuori kilpailee seuraavan kerran keskiviikkona Jyväskylän kansainvälisessä kilpailussa Hipposhallissa.
– Katsotaan miten jalat reagoivat näihin juoksuihin. En ole koskaan juossut näin kovaa, mutta todennäköisesti olen Jyväskylässä hyvässä kunnossa, Vuori arvioi
Kaikkien aikojen tilastossa Vuoren edellä ovat vielä Markus Pöyhönen 6,58 (2003), Tuomas Näsi 6,59 (2001) ja Jarkko Ruostekivi 6,61 (2007). Takana on muun muassa 100 metrin SE-mies Samuli Samuelsson 6,64 (2022).
Kangasniemi hätyytteli 18 metrin rajaa
Espoon Tapioiden Aatu Kangasniemi voitti miesten kuulan työnnettyään 17,90. Se jää sentin Kangasniemen ennätyksestä miesten kuulalla.
Kangasniemi työnsi hiljattain Tallinnassa 17,91 ja tavoitteli Liikuntamyllyssä 18 metrin rajan puhkaisua, joka ei aivan onnistunut. Voittotyönnön ohella Kangasniemen seuraavaksi parhaat työnnöt kantoivat 17,29 ja 17,39.
Tainio naisten pikamatkan nopein
Naisten 60 metrin finaalin nopein oli Paimion Urheilijoiden Emma Tainio ajalla 7,51, mutta alkuerissä hän paineli kovempaa aikaan 7,50. Finaalin kakkonen oli Kuortaneen Kunnon pika-aituri Vilma Mäki, joka juoksi finaalissa 7,55 ja alkuerissä 7,56.
Naisten 400 metrillä voittoon juoksi Lahden Ahkeran Milja Thureson ajalla 55,30. Tiukan vastuksen tarjosi Mila Heikkonen, HIFK, joka sai ajakseen 55,45.
Tuomas Lehtonen, Liedon Parma, juoksi ajalla 48,74 miesten kisan voittoon.
Heikkilä sooloili 8.07,03
Suunnistaja Tuomas Heikkilä juoksi 3000 metriä soolona aikaan 8.07,03. Pari viikkoa sitten hän paranteli 10 km:n maantiejuoksun SE-lukemia aikaan 28.22.
Helsinki, Liikuntamylly
Helsyn hallit
Miehet,
60 m: 1) Eino Vuori Hämeenlinnan Tarmo 6,67, 2) Matias Ahtinen Polvijärven Urheilijat 6,80, 3) László Merényi Helsingin Kisa-Veikot 6,86, 4) Matias Salminen Lahden Ahkera 6,86, 5) Eljas Aalto IF Sibbo-Vargarna 6,88, 6) Oskari Lehtonen Nurmijärven Yleisurheilu 6,95, 6) Alexander Mitchell Espoon Tapiot 6,95.
Alkuerissä: Vuori 6,62, William Thor Borgå Akilles/Ruotsi 6,80, Ahtinen 6,86.
400 m: 1) Tuomas Lehtonen Liedon Parma 48,74, 2) Benjamin Stendahl 49,05 Borgå Akilles, 3) Elias Jrad Helsingin Kisa-Veikot 49,67.
3000 m: 1) Tuomas Heikkilä Kenttäurheilijat-58 8.07,03, 2) Aleksi Ahlfors Rauman Urheilijat 8.29,82, 3) Hannu Granberg Lahden Ahkera 8.30,16.
Naiset,
60 m: 1) Emma Tainio Paimion Urheilijat 7,51, 2) Vilma Mäki Kuortaneen Kunto 7,55, 3) Milja Thureson Lahden Ahkera 7,64.
Alkuerissä: Emma Tainio 7,50, Vilma Mäki 7,56, Elmiina Siikala Helsingfors IFK 7,62.
400 m: 1) Milja Thureson Lahden Ahkera 55,30, 2) Mila Heikkonen Helsingfors IFK 55,45, 3) Ronja Koskela Kuivasjärven Aura 56,86.
3000 m: 1) Alisa Virtanen Jyväskylän Kenttäurheilijat 9.33,76, 2) Janette Vänttinen Helsingin Kisa-Veikot 9.44,46, 3) Veronika Virtapohja Lahden Ahkera 10.00,34.
Korkeus: 1) Aino Aalto Vehmaisten Urheilijat 179..