Vainio ennätysvauhdissa Berliinin maratonilla: ”Olisi pitänyt paremmin huomioida, että olin viime viikon kipeä”

Alisa Vainio oli loistovauhdissa Berliinin maratonilla sunnuntaina. Vainio pudotti kilpailussa ennätyksensä lukemiin 2.25.36, mikä on Suomen kaikkien aikojen tilaston toiseksi paras aika. Edellä on vain Camilla Richardssonin Suomen ennätys 2.24.38.

Vainion aiempi ennätys oli 2.27.26, jonka hän juoksi Sevillassa viime vuonna.

Berliinissä Vainio avasi rapiat yli 2 tunnin ja 22 minuutin loppuaikaan tähtäävää vauhtia ja ohitti puolimatkan ajassa 1.11.16. Sen jälkeen alkumatkan 3.21-3.23 minuutin kilometrivauhti hidastui hieman ja juoksun jälkimmäisen puoliskon Vainio juoksi 1.14.20.

– Lähdin liikkeelle kovaa, mutta en mielestäni ylikovaa. Olisi kuitenkin pitänyt ottaa paremmin huomioon, että olin viime viikon kipeä. Tiesin, että se voi vaikuttaa lihaksistoon ja tietynlaiseen jaksamiseen. Halusin kuitenkin antaa itselleni mahdollisuuden, että olisi mennyt paremmin, Vainio sanoi.

– Matkalla huomasin, että lihakset eivät toimi normaalisti. Hengityksen kanssa ei ollut ongelmaa, mutta lihakset eivät nyt oikein ottaneet juoksua vastaan ja pudotin vauhtia. Aivan juoksun loppu oli sitten taistelua.

Etiopialaiset voittoihin

Naisten kilpailun voitti Etiopian Tigist Ketema huippuajalla 2.16.42. Etiopian kaksoisvoiton varmisti Mestawot Fikir, joka oli toinen ajalla 2.18.48. Kumpikin on aloittanut maratoonarin uransa vasta tänä vuonna. Ketema voitti keväällä Dubain maratonin ja Fikir Pariisin maratonin.

Vainio sijoittui 14:nneksi ja oli kilpailun kolmanneksi paras eurooppalainen.

Miesten kilpailun voitti Etiopian Milkesa Mengesha ajalla 2.03.17. Mengesha sijoittui viime vuoden MM-maratonilla kuudenneksi.

Vainio: ”Omat vahvuudet ovat maratonilla”

Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Vainio on syksyn mittaan ollut mainiossa kunnossa. Hän juoksi kaksi viikkoa sitten Kööpenhaminassa puolimaratonin Suomen ennätyksen 1.09.30.

Vainion ja paikan päällä kisaa seuranneen valmentaja Sami Turkulaisen mukaan jatkosuunnitelmat tehdään, kun kausi on ensin analysoitu. Maraton pysyy kuitenkin vahvasti kuvassa mukana.

– Itse koen, että omat vahvuudet ovat maratonilla, vaikka ne eivät tänään tulleet esille siten kuin olisin toivonut. Paljon on tekemistä. Toivon mukaan pystyn kehittämään edelleen myös vauhtipuolta, Vainio sanoi.

Nummela juoksi Varsovassa 2.24.13

Berliinissä kilpaili tänäkin vuonna myös satoja muita suomalaisia. Turkulainen Elina Heino juoksi naisten vuositilaston yhdeksänneksi parhaan ajan 2.58.00. Miesten vuositilaston 20 parhaan joukkoon kirjattiin kahdeksan uutta tulosta, parhaana Helsingin Juoksijoiden Simo Haaviston oma ennätys 2.31.58.

Samana päivänä Varsovan maratonilla Puolassa juoksi Helsingin Kisa-Veikkojen Aki Nummela yhdeksänneksi ajalla 2.24.13.

 

BERLIINI (GER) 29.9.2024 50:s Berliinin maraton

Miehet,

Maraton: 1) Milkesha Mengesa Etiopia 2.03.17 … 354) Simo Haavisto 37 HeJu 2.31.58, 397) Jussi Kumpula 43 FinMR 2.32.52, 430) Lauri Miettinen 37 EspTa 2.33.31, 499) Marko Juvonen 47 PolvijU 2.34.26, 500) Kari Heikura 36 PolvijU 2.34.28, 547) Johannes Brunila 36 TuUL 2.35.21, 646) Juhana Kirk 40 LinfieldRC (Suomi) 2.36.50, 665) Simo Leone 36 Helsinki 2.37.07, 783) Mikko Leino 37 Turku 2.38.19, 1261) Toni Jänkä 41 KU-58 2.42.44, 1339) Janne Inkinen 43 LA 2.43.28, 1538) Jami Tirkkonen 50 RauhalRR 2.45.09.

Väliaikoja: 15 km Brunila 53.20, Kumpula (25-40 km 53.28), Haavisto (20-35 km 53.32), Miettinen (20-35 km 53.49), Heikura (20-35 km 53.55), Juvonen (20-35 km 53.56) – 20 km Brunila 1.11.13, Haavisto 1.12.07 (5-15 km 1.11.26), Kumpula (20-40 km 1.11.47), Miettinen (20-40 km 1.12.00), Heikura (15-35 km 1.12.10), Juvonen (15-35 km 1.12.12), Kirk 1.12.42 – Puolimaraton Brunila 1.15.10, Kumpula 1.17.09 (21,1-42,2 km 1.15.43), Haavisto 1.16.02 (21,1-42.2 km 1.15.56), Kirk 1.16.44, Miettinen 1.17.18 (21,1-42,2 km 1.16.13), Juvonen 1.17.19 (21,1-42,2 km 1.17.07), Heikura 1.17.19 (21,1-42,2 km 1.17.10).

25 km Haavisto 1.29.59 (10-35 km 1.29.34), Brunila 1.29.39, Kumpula (15-40 km 1.30.01), Miettinen (15-40 km 1.30.16), Heikura (10-35 km 1.30.36), Juvonen (10-35 km 1.30.37), Kirk 1.30.59 – 30 km Haavisto 1.47.49 (5-25 km 1.47.38), Kumpula (10-40 km 1.48.21), Brunila 1.48.27, Miettinen (10-40 km 1.48.41) Heikura (5-35 km 1.48.56), Juvonen (5-35 km 1.48.57), Kirk 1.49.24 – 35 km Haavisto 2.05.39, Kumpula (5-40 km 2.06.34), Miettinen (5-40 km 2.07.00), Heikura & Juvonen 2.07.14, Brunila 2.07.49, Kirk 2.08.16, Leone 2.09.44 – 40 km Haavisto 2.23.50, Kumpula 2.24.57, Miettinen 2.25.18, Heikura 2.25.59, Juvonen 2.26.02, Brunila 2.27.10, Kirk 2.27.55, Leone 2.28.45.

Bruttoaikoja: Haavisto 2.32.18, Kumpula 2.33.07, Miettinen 2.33.36, Juvonen 2.34.30, Heikura 2.34.31, Brunila 2.35.28, Kirk 2.37.30, Leone 2.37.36, Leino 2.38.40, Jänkä 2.42.50, Inkinen 2.43.32, Tirkkonen 2.45.27.

Naiset,

Maraton: 1) Tigist Ketema Etiopia 2.16.42 … 14) Alisa Vainio Suomi 2.25.36 (Suomen toiseksi paras tulos), 273) Elina Heino 36 Helsinki 2.58.00, 648) Sanna Kullberg 49 KU-58 3.08.55, 665) Anne Kiljunen 47 HippMK 3.09.17, 1169) Pirjo Väänänen 50 LapinSu 3.18.58, 1242) Eeva Toivanen 34 BerlinSR (Suomi) 3.20.11, 1348) Elina Suomela 48 Turku 3.21.51, 1485) Mari Hyyppä 55 JKU 3.23.38, 1628) Johanna Davidila 51 LapLu 3.25.31, 1870) Saija Mustonen 47 KuivasjAu 3.28.21, 1937) Aila Arell 61 RaisJu 3.28.58.

Väliaikoja: 5 km Vainio 16.49 – 10 km Vainio 33.39 – 15 km Vainio 50.29 – 20 km Vainio 1.07.28, Heino (20-40 km 1.24.30) – Puolimaraton Vainio 1.11.16, Heino 1.29.08 (21,1-42,2 km 1.28.52), Kiljunen 1.32.35 – 25 km Vainio 1.24.53, Heino (15-40 km 1.45.34), Kiljunen 1.49.58 – 30 km Vainio 1.42.34, Heino (10-40 km 2.06.38), Kiljunen 2.12.28 – 35 km Vainio 2.00.08, Heino (5-40 km 2.27.41), Kiljunen 2.36.29, Kullberg (5-40 km 2.36.44) – 40 km Vainio 2.17.42, Heino 2.49.03, Kiljunen 2.59.23, Kullberg 2.59.31.

Bruttoaikoja: Heino 3.01.43, Kullberg 3.12.08, Kiljunen 3.15.21, Hyyppä 3.26.36. Väänänen 3.27.50, Davidila 3.28.45, Toivanen 3.32.33.

VARSOVA (POL) 29.9.2024 Varsovan maraton

Miehet,

Maraton: 1) Levente Szemerei Unkari 2.10.43, 2) Mateusz Kaczor Puola 2.11.15, 3) Mykola Nyzhnyk Ukraina 2.13.13 … 9) Aki Nummela 39 HKV 2.24.13, 58) Pekka Kulpakko 41 EspTa 2.46.16.

Nummelan väliaikoja: 15 km 50.56 – 20 km 1.08.11 – Puolimaraton 1.11.55 – 25 km 1.25.07 – 30 km 1.41.58 – 35 km 1.58.48 – 40 km 2.16.20 – Bruttoaika: Kulpakko 2.46.22.

Naiset,

Maraton: 1) Olha Nyzhnyk Ukraina 2.31.24.