Uusimäki: Ehjä kilpailukausi ja Universiadit kesän päätavoitteina

Uusimäki: Ehjä kilpailukausi ja Universiadit kesän päätavoitteina

Aituri Hilla Uusimäen kausi päättyi viime kesänä takareisivaivoihin. Niiden uusiutumista on harjoituskauden aikana taklattu takareisiä vahvistamalla. Meneillään oleva harjoitusleiri Portugalin Monte Gordossa, on vahvistanut harjoituskauden valinnat oikeiksi.

Aikatavoitteita Kenttäurheilijat 58:n juoksija ei ole ensi kesälle asettanut, mutta 400 metrin aidat on päämatka. Sen ohella matkavalikoimaan kuulivat myös sileät juoksumatkat..

– Juoksin ennätykseni 56,33 kolme vuotta sitten. Sen jälkeen on ollut enemmän ja vähemmän haasteita terveyden kanssa, joten juuri nyt en voi  peilata siihen tasoon. Viime kesän paras oli 57,78, joten olen realisti, universiadit on oikea tavoite ensi kesälle, Uusimäki sanoo. Universiadit  järjestetään Italian Napolissa 3.-14 heinäkuuta.

Uusimäki, 22, on valittu kolmiin aikuisten EM-kisoihin. Niistä Amsterdamissa 2016 hän ylsi 400 metrin aitojen välieriin. Viime kesän EM-kisoihin Berliiniin hän ei lähtenyt, vaikka paikka oli tarjolla, koska ei ollut mielestään täydessä iskussa takareisivaivan vuoksi.

– Turha EM-kisoihin oli lähteä vain fiiliksen vuoksi. Olin sen jo kahdesti kokenut.  Olen kasvanut ulos juniorisarjoista. Nyt on tuloksenteon aika, Uusimäki sanoo.

 


hilla_uusimaki_ku58.jpg

,

MM-kilpailuiden tulosraja haasteellinen

Dohan MM-kisojen tulosrajaa 56,00 Uusimäki ei mieti.

–  Jos se on tullakseen, niin hyvä. Kisathan on vasta syys-lokakuussa. Alkukaudesta en ennätyksiä odottele, hyvän kesän myötä toki kaikki on mahdollista, Uusimäki pohtii.

Tulosrajaa MM-kisoihin ei tarvitse juosta, jos sen rikkojia ei ole yhtä paljon kuin lajiin otetaan urheilijoita. Tuolloin juoksijoita täydennetään tilastojen pohjalta. Jos Dohan MM-rajaa peilaa vuoden 2018 tilastoon, se vihjaa, että raja olisi todennäköisesti juostava. Viime vuoden maailmantilastossa rajan alitti 47 kilpailijaa ja ”riisutussa rankingissa” (3 urheilijaa maa) 38 kilpailijaa.

Suomessa alle 56 sekunnin ovat koskaan juosseet vain Tuija Helander ja Petra Stenman. Uusimäki on kautta aikojen kotimaan tilaston kolmas.

Valmentajalta tukea realismiin

Valmentaja Milla Kelonurmen mukaan päätavoite on ehjä kausi.

– Haemme ehjää, hyvää kautta, kun kaksi edellistä kautta on jäänyt vajaiksi: 2017 ei aitoja juostu ollenkaan ja 2018 keskeytyi takareisivammaan. Kaikkia ominaisuuksia on parannettu mahdollisuuksien mukaan. Kelonurmi sanoo.

– Kilpailuohjelman suunnitellaan toukokuussa. Luonnollisesti kaikki kotimaan arvokisat on jo merkitty ohjelmaan, koska nyt hyviä kilpailuja on kotimaassakin, Uusimäki ja Kelonurmi sanovat.

Uusimäki viittaa sellaisiin juoksijoihin kuin Viivi Lehikoinen, Nea Mattila, Kristiina Halonen ja Eveliina Määttänen, jotka pitänevät kesällä huolen siitä, että naisten 400 metrin aidoissa nähdään tasokkaita kisoja ja 58 sekunnin alittavia aikoja. Uusimäki nostaa esiin erityisesti Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kristiina Halosen vauhdin hallikaudella.

Naisten aitajuoksun tasosta saadaan kesän ensimmäiset kunnon maistiaiset Motonet GP:n avauksessa 5. kesäkuuta Lahdessa ja Paavo Nurmen kisoissa 11. kesäkuuta Turussa.

Teksti ja kuvat: Juha Kylänpää