Suomen Yleisurheiluarkistolla on kunnia julkaista seitsemäs osa Ari Törmän kokoamasta julkaisusarjasta Athletics in 19th Century. 122-sivuinen kirja kertoo vuosista 1865–1868.

Uuden julkaisusarjan pyrkimys on urheiluhistoriallisesti ainutlaatuinen. Suurta osaa nyt kootusta tiedosta ei aiemmin ole julkaistu oman aikansa päivälehdistön ulkopuolella.

Kirjaa voi tiedustella osoitteesta mikko.nieminen@DLC.fi – vastaan mielihyvin kaikkiin kysymyksiin.

Ote suomenkielisestä esipuheesta:

Kello on moderni keksintö. Minuuttiviisari yleistyi noin vuonna 1680. Samalla vuosikymmenellä Charles Perrault ensimmäisenä käytti termiä ’moderni’. Esimerkiksi neljän minuutin maili 1700-luvun varhaisella kronometrillä mitattuna voi olla lähes viiden minuutin maili, kunhan viides minuutti ei ehtinyt täyttyä.

Pysäytyskelloa kronografia käytti ensi kerran urheilukilpailuissa tiettävästi Ranskan kuningas vuonna 1821. Ajanoton täsmentyminen puoliin minuutteihin, minuutin neljäsosiin, sekunteihin, sekunnin neljäsosiin, viidesosiin, kymmenesosiin ja sadasosiin on keskeinen tutkimusalue arvioitaessa pikajuoksujen tuloksia.

Vuosilta 1865-1868 tunnetaan esimerkiksi tuloksia, joissa 100 jaardin ajaksi on kirjattu ”9 sekuntia” tai ”9½ sekuntia”. Näissä tapauksissa ajallinen haarukka voi ”9 sekunnin” ajoissa olla 0,9 sekuntia ja ”9½ sekunnin” ajoissa 0,4 sekuntia. Syynä haamuaikoihin voi olla myös lyhyt tai viettävä rata, ajanottovirhe tai kirjausvirhe.

Hevosratoja lyhyemmät kiertävät radat yleistyivät vasta 1800-luvun kolmannella neljänneksellä. Maantiellä on juostu joko paikasta paikkaan tai lenkkeinä (’loop’) lähdön ja maalin sijaitessa samassa paikassa. Myötätuulietu ja radan viettävyys (’sloping’) ovat suoralla radalla hyvin merkittävä epävarmuustekijä.

Reitinmittauksen välineistö sinällään oli jo varhain pitkälle kehittynyttä. Pyörällä varustettu ’way wiser’ tuli käyttöön etäisyyksien mittaamiseen urheilukilpailuissakin jo ennen Ranskan suurta vallankumousta. Tarkka reitinmittaus nousi välttämättömyydeksi osittain vedonlyönnin suuren taloudellisen merkityksen vuoksi.

Pikajuoksujen tulosarvioinnin mahdollistaa luotettavasti vain ’lähtökiihdytyksen minimiajan’ huomioonotto. Tämä käsite on tuloshistoriallisesti uusi. Lähtökiihdytykseen kuluva inhimillisen suorituskyvyn minimiaika on tutkitusti noin 1,2 sekuntia. Tällä viitataan erotukseen lentävän lähdön ja paikaltaan lähdön välillä.

100 ja 200 metrin pitkäaikaiseksi ME-mieheksi Ari Törmän tulosvertailussa nousee pääosin Englannissa kilpaillut amerikkalainen George Seward sekä 400 ja 800 metrin ME-mieheksi englantilainen Henry Reed. Seward juoksi muutettavat muuttaen 10,6 ja 22,2 vuonna 1847. Reed 50,3 ja 1.57,3 vuosina 1850 ja 1854.

Sewardin laskennallista 100 metrin aikaa sivusi ensimmäisenä Joseph Barnes vuonna 1868. Hänen seuransa Barnes FC oli alkuaan London Rowing Clubin jalkapallojaosto. Barnes FC:n jäsenistä valittiin Englannin jalkapalloliiton kolme ensimmäistä pääsihteeriä ja seura voitti ensimmäisen Englannin cupin avausottelun.

200 metrillä Sewardin ennätyksen rikkoi Oxfordin yliopistosta juristiksi valmistunut ja myöhemmin taidemesenaattina Durhamissa tunnettu John George Wilson, jonka laskennallinen aika 200 metrin matkalla kaarreradalle olisi 22,1. Wilson oli jo 18-vuotiaana pituushypyssäkin maailmantilaston kakkonen.

400 metriä ensimmäisenä laskennallisesti tasan 50 sekuntiin juoksi myöhempi parlamentaarikko Guy Pym vuonna 1865 Beaufort Housen stadionilla, Walham Greenissä, Lontoossa. Vuonna 1867 William McLaren juoksi 49,7 ilmeisesti viettävällä radalla ja vuonna 1868 Frank Hewitt 49,3 kilpailussa hevosta vastaan.

800 metriä juoksi vuosina 1865–1868 tusina miehiä alle Reedin ME:n vuodelta 1854. Kaikki muut tulokset juostiin Manchesterissä (Cityn, Copenhagenin tai Royal Oakin stadioneilla), paitsi Frank Hewitt Sheffieldissä 1.55,0. Laskennallisesti nopeimmin 1.54,0 juoksi pohjoisenglantilainen Joseph Ridley Gatesheadista.

1500 metrillä aiemman ME:n alitti vuosina 1865-1868 puoli tusinaa juoksijaa. Laskennallisesti maailman ensimmäiset neljän minuutin alittajat olivat englantilainen William Lang, walesilainen William Richards ja skotlantilainen William Park, joka juoksi 3.59,5 Ravenscraig Parkissa, Dysartin satamakaupungissa.

Vuonna 1867 maailman parhaat mailerit olivat kanadalaiset William Harding ja De Kelso, jotka juoksivat pääosin Ontarion osavaltiossa kolmen tai viiden mailin kilpailuja useassa erässä siten, että kunkin erän välillä oli riittävästi aikaa palautumiseen ja uusien vedonlyöntien vastaanottamiseen.

Hardingista tuli ammattiurheilun yhden kuuluisimmista julkaisuista National Police Gazetten päätoimittaja. Puoliverinen De Kelso tunnettiin myös toisella nimellä Bulger. Ennätyksensä he juoksivat Orilliassa ja Barriessa, joissa yhä nykyisinkin toimii maailman suurin alkuperäisasukkaiden ylläpitämä vedonlyöntikasino.

Ammattiurheilun ja amatööriurheilun välinen luokkajako oli hyvin jyrkkä. Useissa maissa ammattiurheiluun keskeisesti kuulunut vedonlyönti koettiin yläluokassa sekä yhteiskunnalliseksi uhaksi että taloudelliseksi kilpailijaksi ja se joutui toistuvasti lainsäädännöllisten rajoitteiden kohteeksi.

Vedonlyönti perustui usein tasoituskilpailuihin (’handicaps’). Niiden tuloshistorian laatiminen on haasteellista. Usein vain pieni osa kilpailijoista, ehkä yksi ainoa lähti maaliviivalta (’scratch’). Tasoitusjärjestelmä on nykyisinkin vallitseva kilpailukäytäntö hevos- ja koirakilpailuissa tai golfissa.

Eripituisten matkojen tulosten arviointi nykyajan standardimatkojen tuloksiksi on näistä historiallisista syistä aivan olennaista. Tähän on käytetty ekstrapolointia lyhyemmältä matkalta pidemmälle ja interpolointia pidemmältä lyhyemmälle. Tasoitusjuoksujen ohella tätä edellyttävät myös mittajärjestelmät.

 

Kirjan myyntihinta on 47,50. Postikulut lisätään hintaan. Ilman postikuluja noudettaessa arkistoltamme.

Kirjatilaukset:

Mikko Nieminen, Pornaistentie 199, 07110 Hinthaara – mikko.nieminen@DLC.fi – 019 545 115.

Arkistovierailut:

Juhani Jalava, Verkaranta 2H 189, 20660 Littoinen – juhani@tilastopaja.fi – 050 5525 070.