Estejuoksija Janne Ukonmaanaho luiskahti sujuvasti kotimaisen kestävyysjuoksun kärkikaartista valmentajaksi.  Hän uskoo, että yhteisharjoittelu ja tarvittaessa kansainvälinen yhteistyö ovat lajin nuorelle kaartille ainoa tie parempiin tuloksiin.

– Meillä ei ole niin hirveän monta kovatasoista juoksijaa ja he ovat vielä eri puolilla Suomea. Vaarana on, että he jäävät yksinäisiksi puurtajaksi, kun ympärillä ei ole luonnollista harjoitusryhmää, josta voisi oppia harjoittelua ja saada siihen tehoa, Ukonmaanaho sanoo.

Juoksija löysi itse ryhmäharjoittelun edut Jukka Keskisalon ympärille kutoutuneessa leiriryhmässä. Siinä olivat vaihtelevasti mukana sellaiset juoksijat kuin Nicklas Sandells, Jonas Hamm, Mikael Bergdahl, Matti Räsänen, Henri Manninen ja Tuomas Jokinen.

– Se oli tasainen ryhmä. Useimpien päämatkat olivat lähellä toisiaan. Pystyttiin tekemään samoja treenejä ja luomaan vetoharjoitteluun hyvä systeemi, jolla saatiin kaikista paras irti, Ukonmaanaho muistelee.

Ryhmäharjoittelun edut eivät löytyneet itsekseen.

– Kun aloitettiin yhdessä, jollakin saattoi olla maanantaina tv-kova, toisella aamupäivällä tiistaina reipas kymppi ja jollakulla muulla liki sama treeni tiistaina illalla. Kesti aikansa ennen kuin keksittiin, kuinka voitiin tehdä asioita samalla ohjelmalla ja juosta yhdessä ne harjoitukset, jotka oli järkevä tehdä yhdessä. Jokaisen oli kuitenkin kyettävä tekemään ne omalla järkevällä tasollaan, Ukonmaanaho sanoo.

Leiritreeniä myös kotimaahan

Suomen Urheiluliiton (SUL) meneillään olevassa valmennusorganisaation remontissa kaupunkivalmennuskeskusten rooli korostuu. Ukonmaanaho toivoo, että se tuo kestävyysjuoksijoille mahdollisuuksia tasokkaaseen ryhmäharjoitteluun muulloinkin kuin ulkomaan leireillä.

– Parhaat harjoittelevat yhdessä. Näin toimitaan myös kansainvälisesti. Liitolla oli aiemmin vastuu käytännössä vain ulkomaan leireistä, nyt valmennuskeskusten avulla on mahdollista tuoda leirien hyviä puolia kuten yhteisharjoittelua myös kotimaan harjoitteluun, Ukonmaanaho sanoo.

Miesten kestävyysjuoksun tasoa on viime vuosina jaksettu parjata. Ukonmaanaho ei näe lajin näkymiä sysisynkkinä. Hän patistaa kaikkia toimijoita kohentamaan juoksijoiden edellytyksiä harjoitella riittävän kovalla tasolla.

– Pienemmästäkin juoksijamäärästä voi tulla hyviä kilpajuoksijoita. Meillä ei ole siitä kiinni, että ei olisi lahjakkaita juoksijoita. Enemmän se on sitä, että kun esimerkiksi oppilaitoksissa kiristetään valmistumisaikoja, urheilijalle tulee kaikenlaisia paineita, ja kaikilla ei ole mahdollisuuksia heittäytyä riittävän pitkäksi aikaa sellaiseen urheilijanelämään kuin mitä pitäisi.

– Tässä lajissa pitää olla malttia. Se on niin kuin olympiavoittaja Anders Gärderud sanoi, että sitä saavuttaa huipun, kun pystyy harjoittelemaan 10 vuotta kaksi kertaa päivässä, ja muistaa edetä maltilla.

Vaikein aika heti lukion jälkeen

Ukonmaanaho ajoittaa kansainväliselle tasolla pyrkivän juoksijan pahimman karikon aikuisuuden kynnykselle.

– Lukio tai vastaava koulu on vielä selkeä kokonaisuus, mutta miten jatkaa siitä ammattimaiseen harjoitteluun, kun pitäisi aloittaa jatko-opiskelut ja hoitaa armeijavuosi. Itselläni siihen tuli liian monta hakuammuntavuotta. Taustat eivät olleet kunnossa, joten harjoittelu ei toiminut. Meni hukkaan vuosia, kun periaatteessa junioreista aikuiseksi siirtyminen voisi onnistua aika nopeasti ja kehitys voisi tuolloin olla erittäin nopeaa.

Omalla estejuoksijan urallaan Ukonmaanaho kamppaili lukuisten urheiluvammojen ja sulatteli kertaalleen vakavan ylikunnon. Nilkkojen rakenteelliset ongelmat poikivat jatkuvia akillesjännevaivoja. Matkalla riitti ongelmien myös reiden lähentäjien, jalkaterän ja takareisien kanssa, mutta pelkkää ylämäkeä ura ei ollut, kuten seitsemän Kalevan kisojen mitalia ja toissa kesän EM-kisojen estejuoksun 11. sija kertovat.

,

,