Tuuli siivitti pikajuoksijoita ja hyppääjiä Joensuun Motonet GP:ssä

Saint Vincentin Earl Simmonds voitti Joensuun Motonet GP.n 100 metriä mainiolla ajalla 10,11, mutta tukena oli myötätuulta 2,1 metriä sekunnissa.

Jamaikan Shawn-D Thompson teki pituushyppypaikalla komeat lukemat 851, mutta tilastojen kannalta myötätuulta oli liikaa, +2,3 m/s. Hyväksytyissä tuulissa syntyi kuitenkin komeita lukemia ja neljästi yli 8-metrinen, parhaimmallaan 822.

Miesten satasella Samuel Purola oli finaalin paras suomalainen ajalla 10,34, jonka hän juoksi myös alkuerissä.

– Vähän tuo juoksu jätti hampaankoloon. Loppu hajosi, Purola harmitteli ja meni valmistautumaan 400 metrin starttiin.

Alkuerissä sallituissa +1,5 metrin tuulissa Simmonds juoksi 10,15 ja veti perässään Purolan ja Örnin kauden parhaimpiinsa ajoin 10,34 ja 10,42. Samassa erässä Riku Illukka koki ikävän hylkäyksen vilppilähdön takia.

Kemppisen finaali vesittyi vilppilähtöön

Naisen 100 metrillä Lotta Kemppisen Pariisin olympiakenraali oli päättyä vilppilähtöön, mutta hän pääsi juoksemaan protestin alla, joten tulosta ei ilmoitettu.

– Reaktioaika oli neljä sekunnin tuhannesosaa alle sallitun, joten sääntöjen mukaan se on varaslähtö. Omasta mielestäni läksin laukauksesta, Kemppinen totesi.

Vaikka kisa ei mennyt suunnitelmien mukaan, Kemppisen mukaan Pariisia ajatellen hän on aikataulussa.

– Moni on sanonut, että on ollut treenijakso. Minulla on päinvastainen tilanne, kun olen saanut niin hyvin irti. On pidetty pieni hermostonpalauttamisjakso ja tehty kaikkea erilaista, Kemppinen sanoi.

– Siksi tämä juoksu osuu jo, tai sitten se on vaisu. Nyt se oli vaisun puolella, mutta siellä on väläyksiä paremmasta ja tarkoitus on olla kunnossa Pariisissa.

Alkuerissä Kemppinen voitti eränsä ajalla 11,47.

Naisten 100 metriä voitti Viron Õilme Võro ajalla 11,48, joka syntyi 2,1 metriä sekunnissa puhkuneessa myötäisessä. Jenna Kokkonen oli paras suomalainen ajalla 11,64.

Ratakierroksella Purolan urakointia ja Baasin tiukkaa taistelua

Tuulinen ja kolea ilta haittasi ilmeisen selvästi tulosten tekoa ratakierroksen juoksuissa. Miesten nopein oli Nigerian Chidi Okezie ajalla 45,75. Hänen ennätyksensä on alle 45 sekunnin.

Samuel Purola urakoi alkuillasta jo kaksi juoksua 100 metrillä, ja oli 400 metrillä toinen kotimaisella kauden kärkiajalla 47,17. Oululaisen ennätys on 46,80.

– Vastatuuli ei tuntunut, tuossa alussa, mutta muut vissiin aloitti hiljempaa kuin minä. Kaarteessa ennen loppusuoraa tuntui vielä hyvältä, mutta viimeiset 50 metriä oli aika paha, Purola kertaili kolmen startin iltaansa.

– Ne kaksi edellistä starttia tuntuivat tuossa lopussa.

Tuore Suomen mestari Juho Venäläinen jäi ennätyksestään kolme kymmenystä ajalla 47,54 ja oli kisan neljäs.

– Suunnitelmissa oli aloittaa kovaa, mutta takasuoralla oli aika kova puhuri, Venäläinen kertaili.

Naisten 400 metrillä Joensuun Mette Baas kävi kovan ja tiukan voittokamppailun Kolumbian Lina Liconaa vastaan, mutta voitto meni vieraalle ajoin 52,94 ja 52,95.

– Rankka juoksu. Jalat kangistuivat pahasti. Onneksi pääsin maaliin ennen kuin kaaduin. Juoksu tuntui kyllä paremmalta mitä kello näytti. Olisi pitänyt kuitenkin voittaa, Baas kertasi juoksuaan.

Kisan kolmanneksi juoksi Aino Pulkkinen ajalla 53,78 ja neljänneksi tämän kesän pitkien aitojen mestari Hilla Uusimäki, 54,01.

Rinteen kiritaistelu riitti kakkossijaan

Yhdysvaltain Sam Ellis oli rennolla kirillään 800 metrin ykkönen ajalla 1.47,72. Joonas Rinne taisteli tuttuun tapaansa loppusuoralla rajusti, mutta nyt oli tyytyminen kakkossijaan tuloksella 1.47,98. Se on miehen kauden paras, mutta tuskin aivan odotettu.

– Oletin, että kenialaisjuoksija lähtee vauhdinpitäjän perään, mutta ei lähtenytkään. Luin tilanteen juoksun alussa väärin. Olisi pitänyt itse mennä, Rinne manaili.

– Ei ollut muutenkaan ihan paras päivä. Valmentajani kanssa arvioimme etukäteen, että 1.48-tulos olisi ollut pettymys.

Mononen haki herätystä treenien keskellä

Ilona Mononen sai kokeilla alimatkavauhtiaan naisten 1500 metrillä. Juoksu oli kovatasoinen, kun peräti neljä juoksijaa paineli alle 4.10:n. Mononen oli ulkomaalaisten tähtien takana kisan seitsemäs ajalla 4.15,54, jolla hän jäi vajaan sekunnin vuosi sitten Joensuussa juoksemasta ennätyksestään.

Voittoon kiri Australian Sarah Billings ajalla 4.07,28. Hänen ennätyksensä on kova 3.59,59.

– Kisan tavoite oli saada happoja jalkoihin ja herätystä treenikoomasta, kertoi Mononen, joka tuli kilpailuun kesken Pariisin olympialaisiin valmistavan alppimajaleirin.

Reilun kahden viikon päästä häntä odottaa 3000 metrin estejuoksun olympiastartti.

– Harjoittelu on sujunut hyvin. Määrää ja kestoa on tullut koneeseen, ja se on tuntunut tarpeelliselta ja nostanut itseluottamusta. Nyt juoksu tuntui helpolta, mutta ei ollut rytminvaihtoa mailereita vastaan.

Eemil Helander kokeili kovaa vauhtia Joensuun radalla. Vielä ei kunto kestänyt loppuun saakka.

Tasokas kärki 5000 metrillä, Keroselle komea ennätysparannus

5000 metrillä vieraat pitivät hyvää vauhtia, kun Portugalin Miguel Moreira juoksi voittoon ennätyksellään 13.25,16 ja kakkoseksi Etelä-Afrikan Maxime Chaymeton ajalla 13.28,30.

Eemil Helander aloitti rohkeasti, mutta joutui lopulta tyytymään aikaan 13.52,98.

– Halusin kokeilla vauhtia. Kovan tuulen takia hain selkää eteen ja yritin roikkua siinä. Mutta juoksuni katkesi, en tiedä tarkkaa syytä. Ekat kolme kilometriä tuntuivat kuitenkin hyvältä, Helander kertoi.

Kesän alku oli jyväskyläläiselle vaikea allergiaoireiden takia, ja kilpailutuntumaa on kertynyt vielä vähän.

– Harjoitusten perusteella uskoin pystyväni 13.30:n vauhtiin.

Leevi Keronen yllätti parantamalla ennätystään lähes 15 sekuntia aikaan 14.00,38.

– Oli tiedossa, että kärki lähtee kovaa, ei auttanut kuin mennä mukaan. Sitten piti tehdä jossain vaiheessa oman juoksun kannalta järkevä päätös. Loppu hyytyi aika pahasti, mutta sieltä on parempaa tulossa, Lempäälän Kisa yleisurheilua edustava Keronen kertoi.

Pajunen korkeuspaikan nimi, Junnilalla nihkeä Pariisin kenraali

Naisten korkeuden nimi oli Elin Pajunen, joka hyppäsi 185 ja paransi ennätystään kolmella sentillä. Se riitti kolmanteen sijaan, kun voiton otti Ruotsin Louise Ekman kauden parhaallaan 185, ja edellä oli samalla tuloksella myös Ella Junnila.

– Tiesin olevani hyvässä kunnossa ja minulla oli uskoa tekemiseeni, Pajunen totesi kilpailunsa jälkeen.

29-vuotias vaasalaishyppääjä teki hyviä yrityksiä ennätyskorkeuksistaan jo aikaisemmin, kun Lempäälän korkeuskarnevaaleilla hän yritti 183:a ja Kalevan kisoissa 184:ää.

– Hyvä myötätuuli hyppypaikalla oli nyt jopa pieni ongelma, kun ponnistukseni menee helposti liian lähelle. Jouduin ottamaan merkkiä paljon taakse, Pajunen kertoi.

Junnilalle Joensuun kilpailu oli tärkeä testi ennen Pariisin olympialaisia. Tulos ei ollut paras mahdollinen, mutta Junnila oli silti tilanteeseensa tyytyväinen.

– Tämä palveli tarkoitustaan, näimme missä nyt mennään. Hyppääminen oli vaikeaa, sillä juoksu ei lähtenyt ollenkaan ja hyppy tippui riman päälle, Junnila kertoi.

Alasaari innostui seiväspaikan myötätuulesta, Kujanpää matkassa lainaseipäillä

Seiväshypyssä myötäinen tuuli kompensoi hieman koleaa säätä. Voittoon hyppäsi Juho Alasaari tuloksella 552. Yrityksissä 562:sta mies pääsi kohtuullisen hyvin riman päälle, mutta vauhti loppui kesken.

– 562 olisi ollut otettavissa, mutta meni innokkuuden piikkiin hyvässä myötätuulessa. Vauhdinoton merkit karkasivat, ja olisi pitänyt ottaa hieman rauhallisemmin, Alasaari kommentoi hyppyjään.

Pariisin olympiamatkalle valmistautuva Urho Kujanpää jäi tulokseen 547, vaikka tekikin yrityksiä vielä 557:stä ja 562:sta. Kujanpää oli matkassa lainaseipäiden turvin, kun omat ovat vielä kotimatkalla Euroopan lentokentillä viime ulkomaan kisan jäljiltä.

Albin Lundberg ja Tommi Holttinen saivat tuloksekseen 537. Lundberg paransi ennätystään sentillä.

– Oli täydelliset olosuhteet. Myös 547 oli täysin haarukassa, Vasa IS:n hyppääjä totesi.

Lampisesta kasvamassa kiekkoringin hallitsija

Nuori Mico Lampinen voitti kiekonheiton viimeisen kierroksen heitollaan. Se kantoi 56,16 ja on Lampisen kolmanneksi paras tulos miesten kiekolla.

– Siinä oli teknistä virhettä kilpailun alussa. Kiekot lähtivät matalina, mutta viimeisellä heitolla sain kiekolle paremman nosto, Lampinen totesi.

Antti Pränni oli toinen tuloksella 54,10.

 

JOENSUU 20.7.2024 SUL:n Motonet GP 5/7

Miehet,

100 m (2,1 m/s): 1) Earl Simmonds Saint Vincent 10,11, 2) Gift Leotlela Etelä-Afrikka 10,28, 3) O’Shane Bailey Jamaika 10,29, 4) Oskars Grava Latvia 10,30, 5) Samuel Purola OP 10,34, 6) Santeri Örn PolvijU 10,46, 7) Wakilli Bennett Yhdysvallat 10,49, 8) Eino Vuori HämTa 10,54.

100 m kelaus, luokka 34 (4,0 m/s): 1) Henry Manni 32 LUU 15,34 (alle SE:n, mutta myötätuuleen).

100 m kelaus, luokka 53 (4,0 m/s): 1) Henry Sundblom 33 TuSKU 18,19.

100 m kelaus, luokka 54 (4,0 m/s): 1) Leo-Pekka Tähti 41 PoTa 13,76, 2) Niko Ristiranta KuusankKi 15,34.

400 m: 1) Chidi Okezie Nigeria 45,75, 2) Samuel Purola OP 47,17 (kkk), 3) Lex Revell-Lewis Uusi-Seelanti 47,36, 4) Juho Venäläinen ImatrU 47,54, 5) Valtteri Keskinen JKU 48,36, 6) Jaakko Linnus TP 48,38, 7) Benjamin Stendahl BorgåAk 48,78, 8) Simeon Vorselman HKV 49,21.

400 m kelaus, luokka 34: 1) Henry Manni 32 LUU 55,59.

400 m kelaus, luokka 53: 1) Henry Sundblom 33 TuSKU 72,11.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Leo-Pekka Tähti 41 PoTa 49,47, 2) Niko Ristiranta KuusankKi 54.03.

800 m: 1) Sam Ellis Yhdysvallat 1.47,72, 2) Joonas Rinne SaarijPu 1.47,98, 3) Joe Waskom Yhdysvallat 1.48,03, 4) Collins Kipruto Kenia 1.48,24, 5) Žan Rudolf Slovenia 1.48,45, 6) Benjamin Lee HKV 1.48,91, 7) Shane Streich Yhdysvallat 1.49,13, 8) Rasmus Kisel Viro 1.49,42, 9) Ville Lampinen KU-58 1.51,18, 10) Aleksi Kivelä LempKi 1.51,62, Ben Claridge Britannia keskeytti.

5000 m: 1) Miguel Moreira Portugali 13.25,16, 2) Maxime Chaymeton Etelä-Afrikka 13.28,30, 3) Eemil Helander JKU 13.52,98, 4) Leevi Keronen LempKi 14.00,38, 5) David McNeill Australia 14.09,34, 6) Eero Saleva HKV 14.17,95, 7) Mikko Kauppinen VieremKo 14.33,67, 8) Konsta Hämäläinen JoKa 14.52,00, Mohad Abdikadar Sheikh Ali Italia & Paul Robinson Irlanti & Ferdinand Kvan Edman Norja keskeyttivät.

Seiväs: 1) Juho Alasaari LaihLu 552, 2) Urho Kujanpää TP 547, 3) Albin Lundberg VasaIS 537, 4) Tommi Holttinen TuUL 537, 5) Jesse Salmi VasaIS 522.

Pituus: 1) Shawn-D Thompson Jamaika 851, 2) Tristan James Dominica 781, 3) Kalle Salminen JoKa 774, 4) Jason Smith Yhdysvallat 765, 5) Otto Pulkkinen ImatrU 748, 6) Otso Nyyssönen JoKa 673, 7) Vini Aarnikko ImatrU 644.

Kiekko: 1) Mico Lampinen KU-58 56,16, 2) Antti Pränni PudasjU 54,10, 3) Rami Kankaanpää IlmajKi 52,99.

Keihäs: 1) Edis Matusevicius Liettua 81,87, 2) Eemil Porvari HartVo 80,75, 3) Topias Laine HKV 80,05, 4) Lassi Etelätalo JoKa 77,33, 5) Teemu Narvi KankaanpSL 76,58, 6) Oliver Helander OP 76,38, 7) Donavon Banks Yhdysvallat 76,15, 8) Taneli Juutinen KuopRe 72,20, 9) Aku Parviainen TuupovU 69,86.

Keihäs, luokka 34: 1) Pasi Heikkilä 50 TuSKU 27,86.

Naiset,

100 m (2,1 m/s): 1) Õilme Võro Viro 11,48, 2) Beyonce De Freitas Brittiläiset Neitsytsaaret 11,50, 3) Jenna Kokkonen KajKi 11,64, 4) Anniina Kortetmaa JKU 11,68, 5) Petra Häggqvist HKV 11,80, 6) Annika Haverinen KajKi 11,98, 7) Jandeh Jallow OP 12,02, Lotta Kemppinen HIFK hylättiin.

100 m kelaus, luokka 54 (4,0 m/s): 1) Sini Paukkeri PudasjU 18,35.

400 m: 1) Lina Licona Kolumbia 52,94, 2) Mette Baas JoKa 52,95, 3) Aino Pulkkinen JKU 53,78, 4) Hilla Uusimäki KU-58 54,01, 5) Laura Loponen LA 55,87, 6) Nea Mattila HIFK 56,48, 7) Julia Raunio HIFK 57,10.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Sini Paukkeri PudasjU 63,67.

1500 m: 1) Sarah Billings Australia 4.07,28, 2) Yolanda Ngarambe Ruotsi 4.08,01, 3) Laura Pellicoro Italia 4.08,03, 4) Laura Galván Meksiko 4.08,27, 5) Taylor Werner Yhdysvallat 4.10,32, 6) Kaela Edwards Yhdysvallat 4.11,75, 7) Ilona Mononen LA 4.15,54, 8) Klara Andrijaševic Kroatia 4.21,56, 9) Saija Seppä SuolUrho 4.22,18, 10) Veera Mensonen MaaningMa 4.23,60, 11) Emilia Jousimaa LA 4.23,93, 12) Siiri Rainio JKU 4.24,74, 13) Alisa Virtanen JKU 4.25,22, 14) Laura Maasik Viro 4.26,88, 15) Heini Ikonen JKU 4.28,81, 16) Angel Piccirillo Yhdysvallat 4.29,33, Elle Ceder HKV keskeytti (jänis).

100 m aj (1,6 m/s): 1) Lotta Harala TP 12,79, 2) Saara Keskitalo EspTa 12,84, 3) Reetta Hurske TP 12,91, 4) Vilma Mäki AlavuU 13,18, 5) Ida Beiter Bomme Tanska 13,40, 6) Niina Karttunen SavRi 13,42, 7) Diana Suumann Viro 13,43, 8) Essi Vehmaa LUM 13,56.

Korkeus: 1) Louise Ekman Ruotsi 185, 2-3) Ella Junnila TP & Elin Pajunen VasaIS 185, 4) Heta Tuuri TuUL 182, 5) Sini Lällä JKU 175, 6) Urte Baikštyte Liettua 175, Mia Känsäkangas GamlakarlIF & Vilma Knutar GamlakarlIF ilman tulosta.

Kuula: 1) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 16,66, 2) Emilia Kangas KuortKu 16,60, 3) Kaisu Eskelinen MaaningMa 15,06, 4) Minttu Laurila TuUL 14,91, 5) Tuuli Kammonen MiKV 14,71, 6) Oona Viljanen OrivPo 14,13, 7) Vilma Kerälä HämTa 13,97, 8) Tiia Viitanen JoKa 12,09, 9) Moona Heikkinen JKU 11,32.

Kiekko: 1) Samantha Hall Jamaika 54,10, 2) Katri Hirvonen JoKa 51,67, 3) Sanni Kuparinen JanJa 49,27, 4) Iiris Veijola HämTa 44,84, 5) Carmen Welling TuUL 44,25, 6) Taija Tirkkonen KeitKu 44,17, 7) Tiia Viitanen JoKa 41,68, 8) Pamela Rantala LittTU 41,18.

Keihäs, luokka 34: 1) Marjaana Heikkinen 57 SiilinjPo 17,10.

Alkuerät ja muut erät:

Miehet,

100 m, alkuerät:

  1. alkuerä (1,5): 1) Earl Simmonds Saint Vincent 10,15, 2) Wakilli Bennett Yhdysvallat 10,28, 3) Samuel Purola OP 10,34, 4) Santeri Örn PolvijU 10,42, 5) Matias Salminen LA 10,83, 6) Rasmus Lehikoinen PolvijU 10,88, Jonathan Hyvärinen HKV & Riku Illukka VantSa hylättiin.
  2. alkuerä (4,0): 1) Gift Leotlela Etelä-Afrikka 10,30, 2) Oskars Grava Latvia 10,33, 3) O’Shane Bailey Jamaika 10,33, 4) Eino Vuori HämTa 10,46, 5) Matias Ahtinen PolvijU 10,54, 6) Topi Huttunen VieremKo 10,61, 7) Joonas Liukkonen PolvijU 10,79, 8) Jasper Leppäkangas KankaanpSL 10,94.

400 m, B-erä: 1) Eero Hirvinen KankaanpSL 48,26, 2) Lesley Mahlakoane LA 48,47, 3) Aleksi Sairanen SavRi 49,11, 4) Christian Vänttinen TuUL 49,15, 5) Eemeli Välimäki NoormNo 49,39, 6) Sakari Vallius JoKa 49,48, 7) Iiro Surkka JKU 51,56.

800 m, B-erä: 1) Niko Viljola HKV 1.53,88, 2) Joonatan Venäläinen ImatrU 1.54,07, 3) Alex Rauhala VasaIS 1.54,52, 4) Joona Heiskanen KU-58 1.54,60, 5) Rasmus Laapas LA 1.54,81, 6) Joni Virkkala GamlakarlIF 1.55,24, 7) Mikko Rahkola PudasjU 1.55,70, 8) Lauri Hassi OrivPo 1.56,58, Paul Robinson Irlanti keskeytti.

800 m, C-erä: 1) Tatu Palokangas AlatornPi 1.55,20, 2) Johannes Ehrs IFVOM 1.59,55, 3) Matias Mononen LA 2.00,42, 4) Antti Männikkö LimingNM 2.01,77, 5) Sami Petäjäjärvi OP 2.02,21, 6) Aaro Jaakkola PorvU 2.02,67, 7) Harri Hynynen IisVi 2.02,95, 8) Hugo Hyppönen ImatrU 2.07,14, 9) Aapo Rautiainen KiihtelysvU 2.13,08, Iiro Surkka JKU keskeytti.

5000 m, B-erä: 1) Leonard Markén IFVOM 14.29,64, 2) Konsta Saksola LUM 14.31,26, 3) Samuel Auvinen JoKa 14.34,19, 4) Eemeli Hirvonen JoKa 14.38,29, 5) Sisu Moilanen TuUL 15.04,74, 6) Leo Rajaniemi LA 15.04,78, 7) Julius Taskinen LUM 15.08,51, 8) Otto Kaario JKU 15.10,31, 9) Ville Viitakoski MiKV 15.20,32, 10) Juho Latvala PosPy 15.21,58, 11) Elias Virtanen HauhSi 15.22,38, 12) Tero Korpi KU-58 15.23,63, 13) Jussi Karkkulainen PyhäselU 15.38,04, 14) Henri Säisä IisVi 15.50,94, Ilmari Lehmus JoKa & Ben Claridge Britannia keskeyttivät.

Naiset,

100 m, alkuerät:

  1. alkuerä (2,9): 1) Jenna Kokkonen KajKi 11,63, 2) Petra Häggqvist HKV 11,64, 3) Jandeh Jallow OP 11,86, 4) Riika Tirkkonen JoKa 11,96, 5) Eeva Samberg HKV 12,18, 6) Maria Räsänen KuopRe 12,20.
  2. alkuerä (2,0): 1) Beyonce De Freitas Brittiläiset Neitsytsaaret 11,45, 2) Annika Haverinen KajKi 11,77, 3) Katja Luukkola LeppävaarSi 11,93, 4) Elmiina Siikala HIFK 12,07, 5) Meeri Riiali ImatrU 12,08, 6) Reetta Ryynänen JoKa 12,18, 7) Elina Ruotsalainen ValkealKa 12,58,
  3. alkuerä (2,5): 1) Lotta Kemppinen HIFK 11,47, 2) Õilme Võro Viro 11,58, 3) Anniina Kortetmaa JKU 11,61, 4) Emma Tainio PaimU 11,88, 5) Sanni Mahonen JKU 12,18, 6) Lotta Lahtinen IFRaseb 12,20, 7) Vilma Knutar GamlakarlIF 12,37, 8) Nea Rekola TuTo 12,58.

400 m, B-erä: 1) Riika Tirkkonen JoKa 57,56, 2) Reetta Ryynänen JoKa 58,00, 3) Aino Venäläinen ImatrU 58,10, 4) Kira Kruuti HKV 58,56, 5) Erika Utriainen VeitsilKV 59,14, 6) Veera Häkkinen JoKa 59,42, 7) Sini Karjalainen IisVi 1.00,72.

1500 m, B-erä: 1) Moona Latvala HKV 4.28,76, 2) Veronika Virtapohja LA 4.33,71, 3) Kaisa Honkaharju KälvTa 4.35,49, 4) Salla Laukkanen JoKa 4.35,86, 5) Noora Hukka JoKa 4.41,80, 6) Pinja Laasanen SiilinjPo 4.41,82, 7) Katja Hannén PorvU 4.43,59, 8) Anne Rajaniemi LA 4.44,65, 9) Sara Säkkinen LimingNM 4.45,57, 10) Heidi Haapamäki JKU 4.46,65, 11) Anessa Kisner LimingNM 4.49,10, 12) Aino Tarkiainen MiKV 4.50,56, 13) Oona-Mari Hakulinen JKU 4.52,51, 14) Kaisla Passlin LimingNM 4.53,41, 15) Laura Karkkulainen PyhäselU 4.54,49, Lotta Tarvainen JoKa keskeytti.

https://live.time4results.com/yu/2024/motonetgp/joensuu/