Harjoitettavuuden rakentaminen nykyistä paremmalle tasolle lapsuus -ja nuoruusvuosina on ainoa tapa mahdollistaa yleisurheilumenestys 2030- ja 2040-luvuilla, totesi Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finni nuorisovalmennusseminaarissa Helsingissä.

Tilaisuudessa Finni esitteli yleisurheilun uudistettua valmennuksellista urapolkua, mikä kulkee toistaiseksi työnimellä ”Hätäilemättä huipulle -urapolku”.

Finnin mukaan urapolkua uudistetaan, koska lasten ja nuorten harjoitettavuus ei ennen muuta liian vähäisen liikunnan ja urheilun kokonaismäärän takia enää rakennu sille tasolle, jota kansainväliselle huipulle nousun vaativa harjoittelu yleisurheilussa edellyttää.

– Meillä on valtavan isoja aukkoja lasten ja nuorten urheilun ja liikunnan kokonaismäärässä ja yleisurheilun valmennustoiminnan sisällöissä, Finni totesi.

”Hätäilemättä huipulle -urapolun” tavoite on mahdollistaa pitkään jatkuva tuloskehitys, kansainvälisen vaatimustason mukainen harjoittelu sekä oman suorituskyvyn ja lajituloksen maksimointi urheilijapolun huippuvaiheessa.

– Vaikka huippu-urheiluun tähdätään, tämä on valmennuksellinen polku, joka sopii kaikille. Lapsista ei voi tietää, kenestä tulee huippu-urheilija tai kansallisen tason kilpaurheilija tai jatkuuko ura jossakin muussa lajissa.

”5000 tunnin vajetta ei korjata jälkikäteen”

”Hätäilemättä huipulle -urapolku” rakentuu neljästä jaksosta: lapsuus, nuoruusvaihe, joka on jaettu kahteen osaan sekä huippuvaihe. Nuoruusvaiheen ensimmäinen osa kattaa yläkouluiän ja toinen 2. asteen opintojen vaiheen.

Valmennuksellinen urapolku etenee samoin kuin koulujärjestelmä: ensin on opittava ja omaksuttava laaja-alaisesti perustaitoja ja perusominaisuuksia, että voi edetä urapolun seuraaviin vaiheisiin. Oppimista syvennetään ja valinnaisuutta lisätään asteittain. Syntyy oppimisen ja kehittymisen jatkumo, mikä mahdollistaa onnistuneen uran huippuvaiheen.

– Matka ykkösluokalta maisteritutkintoon kestää useimmilla noin 15-20 vuotta. Matka huippu-urheilijalla uran parhaimpaan on usein samanmittainen. Yleisurheilulajit vaativat huippuvaiheessa äärimmäistä suorituskykyä ja taitoa. Valmiuksien luominen vaatii aikaa ja progressiivista etenemistä. Oikaisemalla ja hätäilemällä ei päästä huipulle, Finni sanoo.

 – Uudistuksen tärkein sisällöllinen tavoite on lasten ja nuorten urheilun ja liikunnan kokonaismäärän nostaminen vähintään 20 tuntiin viikossa. Se tarkoittaa vähintään kolmea tuntia päivässä. Vuositasolla se on 1000 tuntia ja 10 vuodessa 10 000 tuntia, Finni sanoo.

– Viimeisimpien tutkimusten ja selvitysten mukaan seurassa harjoittelevilla nuorilla yleisurheilijoilla urheilun ja liikunnan määrä on nyt keskimäärin vain noin 10 tuntia viikossa. Se tarkoittaa vuodessa 500 tunnin ja 10 vuodessa 5000 tunnin urheiluvajetta. Näin massiivisen urheiluvajeen vaikutuksia on jälkikäteen mahdotonta paikata.

Finnin mukaan ongelma on korjattavissa, jos seurat ottavat enemmän vastuuta ja roolia lasten ja nuorten kokonaisliikunnan määrästä, eli myös omatoimisesta harjoittelusta ja liikunnasta ja kannustavat perheitä mukaan liikunnan kokonaismäärän lisäämiseen.

– Yleisurheilussa on vähän sellainen kulttuuri, että luotetaan lasten liikkuvan ja urheilevan paljon myös harjoitusten ulkopuolella. Todellisuus on useimmiten toisin. Se johtaa urheiluvajeeseen. Osa lajeista, kuten jalkapallo ja jääkiekko, ovat asiaan jo reagoineet, Finni sanoo.

– Lapsen ja nuoren kasvu, ihmisen fysiologia ja lajivaatimukset eivät ole merkittävästi muuttuneet. Se, miten valmiudet huippuvaiheen yleisurheiluun syntyvät, on muuttunut radikaalisti. Tämä aika vaatii aivan erilaisen vastuunoton.

Lisää liikettä ja runsaasti toistoja lasten yleisurheiluharjoituksiin

Muutoksia tarvitaan Finnin mukaan myös lasten ja nuorten yleisurheiluharjoituksiin.

– Lasten harjoituksissa vähintään 50 prosenttia harjoitukseen käytetystä ajasta pitää olla aktiivista liikettä. Lapsi ei tarvitse aikuismaisen pitkiä palautusaikoja intensiivisessäkään harjoituksessa. Varsinkin kenttälajit ovat sellaisia, että jos niiden harjoituksissa simuloidaan kilpailutilannetta, se johtaa jonottamiseen ja harvarytmiseen toistamiseen, Finni sanoo.

– Lapset täytyy saada harjoituksissa liikkeelle, liikkumaan hiki päässä ja tekemään paljon toistoja. Liikunnan kokonaismäärä ja toistojen määrä ovat laatutekijä lasten urheilussa. Laadukkaat toistot ja suoritusmäärä ikävaiheen oleellisissa harjoitteissa mahdollistavat oppimisen, kehittymisen ja valmiuksien syntymisen.

Lasten ja nuorten harjoittelun uudistaminen asettaa haasteita ohjaajille sekä esimerkiksi tilojen käytölle. Finni korostaa, että ”Hätäilemättä huipulle -urapolku” on tässä vaiheessa valmennuksellinen ohjelma, joka täydentyy käytännön keinoilla.

– Ne liittyvät esimerkiksi valmentajakoulutuksen sisältöihin, kilpailujärjestelmään, nuorten harjoittelun seurantaan ja lajitaitomittaristoon, Finni kertoo.

Miten ”Hätäilemättä huipulle -urapolku” eteen?

Lapsuusvaihe, alakoulu

Lapsuusvaiheen harjoittelussa tärkeintä on urheilun ja liikunnan kokonaismäärä ja toistomäärä. Yleistavoitteena on yleinen harjoitettavuuden eli urheilullisuuden kehittäminen sekä juoksemisen, ponnistamisen ja heittämisen perusteiden oppiminen.

– Näihin rakennetaan minimitavoitteet, koska kaikkien on osattava tietyt juoksemisen, ponnistamisen ja heittämisen peruselementit, Finni sanoo.

Finnin mukaan lasten harjoituksia pitää myös muuttaa painotettuun suuntaan, eli jos viikossa on kolme harjoitusta, yksi voi painottaa hermoston, toinen lihasvoiman ja kolmas sydän- ja verenkiertoelimistön kuormittamista.

– Toki kaikissa harjoituksissa voi olla kaikkia noita elementtejä, mutta jotakin painottaen. Esimerkiksi sydän- ja verenkiertoelimistöä voi kuormittaa muutenkin kuin juoksemalla, vaikka loikkalenkeillä. Lapsuusvaiheeseen kuuluu myös runsas monilajinen kilpaileminen, Finni muistuttaa.

Lapsuusvaiheen 20 viikkotuntia voisi koostua näin: ohjattua lajiharjoittelua 5 tuntia, omatoimista yleisurheiluun suuntautuvaa harjoittelua ja kilpailemista 5 tuntia, muuta urheilua ja liikuntaa 5 tuntia ja arki- ja hyötyliikuntaa 5 tuntia.

Nuoruusvaihe, yläkoulu

Nuoruusvaiheen ensimmäisen vaiheen eli yläkouluvaiheen aikana harjoittelu voi nuoren suuntautuneisuuden mukaan olla omaan valittuun lajiryhmään painottuvaa eli nopeus-, kestävyys-, heitto- tai vaikka moniottelupainotteista.

– Tavoitteena on omaan lajiryhmään painottuvien lajitaitojen ja -ominaisuusharjoittelun perusteiden hallinta. Näihin asetetaan minimitavoitteet eli mitkä ominaisuudet ja taidot pitää minimissään saavuttaa, Finni sanoo.

– Hyvä mittari yläkouluikäiselle on kyky vetää oman ikäsarjan moniottelu läpi. Se kertoo ominaisuuksista, joita kaikilla yleisurheilijoilla pitää myöhempää uravaihetta ajatellen olla.

Finni muistuttaa, että kiirettä tuloksen maksimointiin ei tässä vaiheessa ole. Mutta on tärkeää, että lajituloksetkin menevät eteenpäin.

– Tässä vaiheessa nuorilla on vielä 10 vuotta aikaa viedä suorituskykyä parhaimmilleen, Finni laskee.

Nuoruusvaiheeseen kuuluu myös runsas kilpaileminen ja ympärivuotinen kehittävä harjoittelu, joka jatkuu myös kilpailukaudella.

– Kilpailemista pitää olla paljon ja monipuolisesti. Yläkouluvaiheessa se ohjaa harjoittelua aika paljon, kun hallikausi kestää tammikuusta maaliskuulle ja ulkoratakausi toukokuulta syyskuulle. Jos harjoittelu on kilpailuissa pärjäämiseen tähtäävää, perusharjoittelu jää väkisin liian vähälle, Finni sanoo.

– Nuorille perusharjoittelu on tärkeää myös kesällä, jotta taidot ja ominaisuudet kehittyvät. Siksi kilpailujen pitää olla vielä osa vain osana ympärivuotista perusharjoittelua.

Yläkouluvaiheessa 20 viikkotuntia voisi koostua tyyliin: ohjattua lajiharjoittelua 10 tuntia, omatoimista yleisurheiluun suuntautuvaa harjoittelua ja kilpailemista 5 tuntia sekä muuta urheilua ja liikuntaa 5 tuntia.

Nuoruusvaihe, toinen aste

Urheilijan lopullinen päälaji valikoituu tyypillisesti toisen asteen opintovaiheen aikana. Uravaiheen harjoitukselliset päätavoitteet ovat valittuun päälajiin painottuva lajitaitoharjoittelu ja monipuolinen ominaisuusharjoittelu, joilla kehitetään lajikohtaista harjoitettavuutta huippuvaihetta ajatellen.

– Tavoitteena on luoda riittävät valmiudet huippuvaiheeseen – ei maksimoida tuloskuntoa ja suorituskykyä. Kun perusteet lapsuus- ja yläkouluvaiheessa on luotu vahvaksi ja harjoittelua suunnataan selkeämmin päälajin suuntaan, tuloskehittymistäkin tapahtuu kyllä reippaasti, Finni sanoo.

Toisen asteen vaihe on tulevan huippu-urheilun kannalta harjoituksellisesti todella tärkeä. Harjoitusmäärän on syytä olla korkea ja lähennellä jopa koko uran korkeinta tasoa. Lajinomaisuus ja teho kasvaa progressiivisesti. Urheilija on suorituskykyisempi. Siksi kuormituksen kokonaishallinnan ja harjoittelun rytmittämisen merkitys korostuu huomattavasti aiempia uravaiheita enemmän.

Kilpaileminen on kaikissa uravaiheissa motivoiva toiminnan sydän. Kilpaileminen ohjaa aina harjoittelua – mutta ei aina pelkästään hyvään suuntaan. Esimerkiksi nuorten arvokilpailut ovat motivoivia ja hienoja mahdollisuuksia nuorille, mutta niissä saattaa piillä valmennuksellisesti myös iso sudenkuoppa.

– Nuorten arvokilpailut ja niissä menestyminen saattaa houkuttaa valmennuksellisiin oikaisuihin eli hakemaan kehitystä huippuvaiheen harjoittelumetodien avulla. Sellainen harjoittelu kehittää nuorta urheilijaa nopeasti, mutta usein se myös katkaisee kehittymisen liian aikaisin. Nuorten valmennukselta vaaditaan malttia. Hätäilemällä ei nousta huipulle, Finni muistuttaa.

Huippuvaihe

Huippuvaiheessa tavoitteena on suorituskyvyn ja lajituloksen maksimointi, joka toteutuu kansainvälisten tulosten vaatimalla harjoittelulla ja kilpailemisella. Huippuvaiheen valmennuksellinen toteutus on lajikohtaista eli lajianalyysin pohjalle rakentuvaa harjoittelua. Yksilöllisyyttä unohtamatta.

Huippuvaiheen tavoitteiden toteutuminen edellyttää edeltävien urapolun vaiheiden eli riittävien pohjien ja valmiuksien olemassaoloa. Leveälle pohjalle rakentuu korkea pyramidi.

 Yleisurheilijan urapolku pdf-muodossa: Yleisurheilijan valmennuksellinen urapolku, Nuorisovalmennusseminaari 2022