Timo Aaltonen on valittu kuulantyönnön 20 metrin kerhon uudeksi puheenjohtajaksi. Valinta päätti Reijo Ståhlbergin 40 vuotta kestäneen puheenjohtajakauden, raportoi Jarmo Mäkelä.

Kuulantyönnön 20 metrin kerho piti vuosikokoustaan 13. lokakuuta. Kuten monille urheilutilaisuuksille, Tampereen Pyrintö pisti pöydän koreaksi kokoustajille toimistossaan Klingendahlissa.

Valtaosa kokouksen esityslistan asioista oli rutiininomaisia rekisteröidyn yhdistyksen vuosikokousasioita. Yhdessä päätöksessään kokouksen osanottajat Arsi Harju, Ville Tiisanoja, Kari Töyrylä, Timo Aaltonen, Matti Yrjölä ja Reijo Ståhlberg poikkesivat jo 40 vuotta täyttäneestä ”rutiinista”.

Kerhon perustamiskokouksesta, Forssasta 28.4.1983 alkanut Ståhlbergin puheenjohtajuus tuli päätökseen. Tästä edes puheenjohtajan nuijaa kopauttelee Aaltonen. Samalla kerho teki sääntömuutoksen, jolla puheenjohtajuudet rajataan neljään peräkkäiseen toimintavuoteen.

Kokouksen osanottajat käyttivät perusteltuja puheenvuoroja kiittäessään pitkäaikaista puheenjohtajaansa. Ståhlbergia kuvailtiin kerhon ykkösdynamoksi koko kerhon toiminta-ajalta. Ståhlbergin halua jatkaa kerhon aktiivijäsenenä arvostettiin suuresti.

Kannustusstipendi Teijo Kööpikälle

20 metrin kerhon jäsenyys on yksiselitteinen. Siihen voi yltää Suomen kansalainen, joka on tehnyt kuulantyönnössä vähintään tuloksen 20,00. Kerhon perustamiskokouksessa Forssassa jäsenyyteen yltävät tulokset oli Seppo Simolalla, Matti Yrjölällä, Bo Grahnilla, Reijo Ståhlbergilla, Markku Tuokolla ja Aulis Akonniemellä. Kerho on vanhin ja pisimpään toiminut huippu-urheilun lajiyhteisö Suomessa.

Puheenjohtaja Aaltosen ohella tulevan vuoden hallitukseen valittiin Arsi Harju varapuheenjohtajaksi, Kari Töyrylä sihteeriksi, Reijo Ståhlberg rahastonhoitajaksi sekä Arttu Kangas toiminnan tarkastajaksi yhdessä Töyrylän kanssa. Hallituksen työvaliokunnaksi nimettiin Aaltonen, Ståhlberg ja Tiisanoja.

Tämän vuoden tulosten perusteella jaettavan kannustusstipendin hallitus myönsi toisen kuulantyöntöuransa, nyt parakuulantyöntäjänä upeasti käynnistäneelle Teijo Kööpikälle.

Kiertopalkinnosta päättämisen, alun perin 6,6 kiloa painaneen ”kultapojun” hallinnan, vuodelle 2024 kokous päätti tehdä tulevan hallikauden näyttöjen perusteella. Tämän vuoden ”kultapoju” on ollut Senja Mäkitörmällä.

Köydenvetokisoja, muuttokeikkoja ja painavaa kuulapuhetta

Vuosikokouksen päätyttyä muisteltiin kerhon alkuaikojen aktiviteetteja, muun muassa 1980-luvulla paljon paikallista julkisuutta saaneita köydenvetokisoja kerhon ja paikallisten kunnanvaltuustojen välillä. Tappiota Soinin kunnanvaltuustolle ihmeteltiin vieläkin, urbaanilegenda tosin kertoo, että valtuustoporukan takana olisi ollut traktori, jonka peräkoukkuun köyden pää oli kiinnitetty.

Hyvässä muistissa olivat myös pääkaupunkiseudulla 1990-luvulla tehdyt tuottoisat muuttokeikat, joissa massiivisemmatkin toimistokalusteet liikkuivat ylös alas, milloin rappukäytävissä, milloin ikkunan kautta.

Aika pian keskustelu siirtyi kuulantyöntöön, kuinkas muuten. Ryan Crouserin suoritukset näyttivät tarttuneen piiruntarkasti ammattilaisten verkkokalvoille – ne pelkistettiin ”tasapainoisiksi kiihdytyksiksi keskirinkiin ja jaloista lähteviksi valtaisiksi räjähdyksiksi”.

Crouserin ja kumppaneiden hurjat tulokset eivät kerholaisten silmin näyttäydy erityisen yllättävinä vaan huippuunsa jalostetuilta suorituksilta niillä opeilla, joilla kuulaa työnnettiin jo puoli vuosisataa sitten. Kovien punttitulosten ohella räjähtävä ponnistamiskyky on ollut lajin ydintä pitkään.

Painavat takavuosien mestarit muistelivat 10-11 metriin kolmella tasaponnistuksella yltäneiden loikkien olleen nivelille ja alakropan lihasten kiinnityskohdille kovia. Iskujen vaimentamiseksi piti hakea pehmeitä alustoja, rappusia tai ylämäkiä.

Kova kilpailu piiskasi kaikkia eteenpäin jo junnusarjoista

Kahdenkympin kerholaisten puhe soljui nuorisovalmennuksen ratkaisevasta roolista kovan kilpailemisen tärkeyteen ja valmentamisen haasteeseen. Kerholaiset totesivat yhteen ääneen, kuinka ikävaiheessa viidestätoista kahteenkymmeneen syntyi ymmärrys ja harjoittelutottumukset sille, että kohta rautapallo lentää pitkälle. 1970-luvun puolivälissä syntynyt kuulantyönnön ”kultainen sukupolvi” muistaa, kuinka kova kilpailu piiskasi kaikkia eteenpäin jo junnusarjoista. Samansuuntaisen ilmiön todettiin olevan nähtävissä nyt tyttöjen ja naisten kuulassa.

Kuulavalmentajien todettiin edelleen tekevän työtään vapaaehtoispohjalta. Se tarkoittaa ikihaastetta, samalla kun urheilijat vaihtuvat, vaihtuvat myös valmentajat, jolloin karttunut kokemus ja osaaminen jäävät paljolti hyödyntämättä.

Kerho on ymmärrettävästi huolestunut lajinsa, erityisesti miesurheilijoiden nykytilanteesta. Suurikokoisten vankkojen nuorukaisten löytäminen on elinehto lajin paremmalle huomenelle. Kovan tuloskehityksen nähtiin toteutuvan vielä aikuisiän ensimmäisinä vuosina, jos perusasiat on nuorisovalmennusvaiheessa tehty hyvin. Valmentajakoulutuksen todettiin yleisurheilussa olevan edelleen aktiivista. Kysymykset valmentajakoulutusta koskien liittyivät lajikohtaiseen koulutukseen. Kerho ilmaisi halunsa olla yhteydessä yleisurheilun ja kuulantyönnön vastuuhenkilöiden kanssa ja hankkia tarkempaa kuvaa lajin nykytilanteesta.

Nykyiset 21 jäsentä ovat nousseet kerhoon keskimäärin 24-25-vuotiaina

Kun tultiin vuoteen 1972, USA:n Randy Matsonin maailmanennätys oli 21,78 ja Eurooppaa hallitsivat itäsaksalaiset, Heinz-Joachim Rothenburg kärkenä tuloksella 21,12. Samana vuonna Suomen kuulantyöntö kuumeni Simolan, Yrjölän ja Grahnin rikottua 20 metrin haamurajan kahden viikon sisällä ja Ståhlbergin liityttyä kerhoon vuotta myöhemmin.

Seuraavaa aatelisrajan työntäjää saatiin odottaa viisi vuotta, kun Markku Tuokko työnsi Mikkelin maaottelussa sivulajissaan 20,03. Näin kerho sai  1970-luvulla viisi ensimmäistä jäsentään.

1980-luvulla kerhon ovet avautuivat Aulis Akonniemelle, Janne Ronkaiselle, Jari Kuopalle ja Kari Töyrylälle. 1990-luvulla Markus Koistinen, Mika Halvari, Arsi Harju ja Timo Aaltonen ennättivät rikkoa haamurajan, kunnes muu kultainen sukupolvi Arsin jälkeen astui esiin vuosikymmenen kahtena viimeisenä vuotena. 1974 tai 1975 syntyneinä Jani Illikainen, Ville Tiisanoja, Tepa Reinikainen ja 1977 syntynyt Jarkko Haukijärvi nostivat vuosikymmenen saldon kahdeksaan työntäjään.

Tuosta sukupolvesta Conny Karlsson liittyi kerhoon viimeisenä keväällä 2001. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kuula-aateliset saivat lisäksi toisen ja kolmannen jäsenen, kun nuorukaiset Robert Häggblom ja Mika Vasara työntyivät 2006 lajinsa kärjen tuntumaan. Seuraavaa jäsentä ja toistaiseksi kerhon viimeisintä, Arttu Kangasta odotettiin yhdeksän vuotta 2015:een.

20 metriä rikki keskiarvoisesti 25,4 vuoden iässä

Haamurajan ensimmäiset ylitykset olivat samalla Suomen ennätyksiä Seppo Simolalle ja Reijo Ståhlbergille. Ståhlberg paransi lisäksi Suomen ennätystään kolme kertaa, viimeisenä USA:n Fresnossa viides toukokuuta 1979 tulokseen 21,69, joka on ulkoratojen SE tänäkin päivänä.

20 metrin kerhon 21 jäsentä ovat saavuttaneet kyseisen statuksensa keskiarvoisesti 25,4 vuoden iässä. Nuorimpana sen on tehnyt Ståhlberg, pari kuukautta ennen 21:stä syntymäpäiväänsä ja varttuneimpana Simola, koko lailla 36:nnen syntymäpäivänsä aikaan. Jos jätetään 1970-luvun alusta vielä tosissaan urheilemaan ryhtyneet ikäpresidentit Simola ja Yrjölä huomioimatta, putoaa haamurajan keskiarvoinen saavuttamisikä vuodella, 24,4:ään.

Kun tarkastellaan kyseisten urheilijoiden ikiä henkilökohtaisten ennätysten kohdalla, on keskiarvo 27,3 vuotta, Arttu Kangas ja Jarkko Haukijärvi päättivät urheilu-uransa varsin pian kaksikymppisen jälkeen. Kumpikin teki ennätyksensä sinä vuonna, kun täytti 23.

Simola ja Yrjölä olivat aikaansa edellä urheillessaan nykymallin mukaisesti varhaiseen keski-ikään. Simola kirjautti ennätyksensä 36-vuotiaana, Yrjölä kaksi vuotta varttuneempana. Keskiarvoisesti aikaa kahdesta kympistä henkilökohtaiseen ennätykseen on kulunut 2-3 vuotta.

Isojen miesten aatelissa 15 pakittajaa ja kuusi pyörähtäjää

Hyvät kuulantyöntäjät ovat aina olleet kookkaita, tämä otanta on keskipituudeltaan 191,5 senttiä. Kehon pituus ei korreloi suoraan ennätystulokseen, kerhon lyhimmät, 183-senttiset Arsi Harju ja Robert Häggblom ovat yltäneet hyvinkin samoille lukemille, kuin pisimmät, 198-senttiset Tepa Reinikainen ja Markus Koistinen. Kehonpainoja on vaikea julkistaa, koska painavat urheilijat näyttävät ilmoittelevan tietokantoihin junioriaikojensa tai muutoin isosti alakanttiin arvioituja kiloja.

Eritoten miesten kuulasta pakittamistekniikka on nopeasti hävinnyt käytännössä kokonaan. 20 metrin kerhossa vain kuusi urheilijaa on saavuttanut parhaat tuloksensa pyörähtämällä: Halvari, Harju, Aaltonen ja Haukijärvi 1990-luvulla, sekä Häggblom ja Kangas paljon myöhemmin.

Nuoret Harju, Reinikainen, Illikainen ja Kangas kehittyivät nopeasti ja saavuttivat kaksikymppisensä hallikaudella. He kaikki mahtuivat tuolloin ikähaarukkaan 22-24 vuotta. Henkilökohtaisista ennätyksistä vain yksi on syntynyt hallissa, kolmekymppisen Mika Halvarin 22,09 Pirkkahallin helmikuun seitsemännen illassa 2000 ei hevin unohdu.

Ståhlberg ja Ronkainen tekivät ennätyksensä toukokuussa ja Harju myöhimpään, tärkeimmällä hetkellä, 22. syyskuuta 2000 Sydneyssä. Muista ennätyksistä neljä kirjautuu kesäkuulle, kahdeksan heinäkuulle ja viisi elokuulle.

Neljä kerhon jäsentä ovat edesmenneitä. Jari Kuoppa ja Seppo Simola menehtyivät talvella 2003, Markku Tuokko helmikuussa 2015 ja Bo Grahn heinäkuussa 2018.

Kuulantyönnön 20 metrin kerhoon yltäneet urheilijat aikajärjestyksessä: