Tähti kelasi EM-kilpailuista kultaa myös 400 metrillä! – ”Vahva startti ratkaisi”

Porin Tarmon Leo-Pekka Tähti voitti luokan 54 Euroopan mestaruuden myös kakkoslajissaan 400 metrillä paraurheilijoiden EM-kilpailuiden kolmantena kilpailupäivänä Bydgoszczissa, Puolassa.

– Vahva startti ratkaisi. Valmentaja Flinckiltä tuli käsky, että satsaa ekaan 60 metriin. Se on mun vahvuuteni ja taktiikka onnistui, Tähti kuvasi kilpailun kulkua.

– Loppusuoralla alkoi sakata ja teknisesti tuli virheitä. Yksi räikeä ohilyöntikin loppusuoralla, kun maitohapot alkoivat painaa.

Tähden voittoaika oli 47,72. Kokenut hollantilainen Kenny van Weeghel hävisi hänelle loppusuoran taistossa vain 0,40 sekuntia. Euroopan tämän vuoden tilastoykkönen Britannian Nathan Maguire oli kolmas.

– Aika oli hyvä. Pidän tätä itse parempana suorituksena, kuin melkein sekunnin nopeampaa aikaa Arbonissa pari viikkoa sitten. Bydgoszczin rata on aika kulunut tartan eikä täällä tehdä huipputuloksia, Tähti arvioi.

Tähti on kerran aiemmin yltänyt kultamitaliin tässä sivulajissaan. Kolme vuotta sitten Berliinin EM-kilpailuissa hän myös voitti 400 metriä.

Espoon Tapioiden Esa-Pekka Mattila sijoittui tasaisessa kilpailussa seitsemänneksi. Mattila kelasi uuden ennätyksensä 49,73 eikä jäänyt pronssimitalistakaan kuin sekunnin päähän.

Kaksi päivää aikaisemmin Tähti voitti myös 100 metrillä jo kultamitalin ja Mattila silloin pronssimitalin.

– Eepee Mattilalle pitää antaa ehdottomasti ruusuja eikä risuja tämän päivänkin kelauksesta. Selkeesti sprintterityyppinen mies eikä ole paljon 400 metriä edes harjoitellut, Tähti kiitti joukkuetoveriaan.

Perjantaina Tähti yhä laajentaa matkavalikoimaansa ja kelaa EM-kilpailuissa myös 800 metriä.

EM-kilpailuiden ja Tokion paralympiakisojen välisenä aikana Tähti harkitsee osallistuvansa mahdollisesti jokaiseen SUL:n Motonet GP-kilpailuun, joissa matkoina vaihtelevat 100, 200 ja 400 metriä.

Eetu Kuisma juoksi neljänneksi ja Iida Lounela selviytyi finaaliin

Arvokilpailuiden ensikertalainen Eetu Kuisma Turunseudun Kenttäurheilijoista juoksi 400 metrillä neljänneksi luokassa 37. Mitalikolmikon vauhtiin Kuismalla ei ollut mahdollisuutta, vaan hän taktisesti jättäytyi seuraavaan ryhmään ja kiri loppusuoralla neljännelle tilalle 0,05 sekunnin erolla seuraavaan.

18-vuotias ensikertalainen Iida Lounela Helsingin Kisa-Veikoista selviytyi naisten 100 metrin finaaliin vaikeasti heikkonäköisten luokassa 12 ajalla 14,28. Yhtä päivää aiemmin Lounela juoksi jo pronssimitalin 400 metrin matkalla. 100 metrin finaali juostaan perjantaina.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

Bydgoszcz, Puola 3.6.2021 Paraurheilijoiden EM-kilpailut, 3. päivä

Miehet,

400 m, luokka 37: 1) Andrei Vdovin Venäjä 51,82, 2) Michał Kotkowski Puola 52,40, 3) Jaroslav Okapinski Ukraina 53,47, 4) Eetu Kuisma Suomi 63,72.

400 m, luokka 54: 1) Leo-Pekka Tähti Suomi 47,72 (ae. 49,12), 2) Kenny van Weeghel Hollanti 48,12, 3) Nathan Maguire Britannia 48,73 (ae. 48,64), 4) Daniel Sidbury Britannia 49,30 (ae. 48,82), 5) Aleksei Bytshenok Venäjä 49,41 (ae. 49,08), 6) Julien Casoli Ranska 49,56 (ae. 48,94), 7) Esa-Pekka Mattila Suomi 49,73 (ae. 50,73), 8) Rens van de Waterlaat Hollanti 51,05 (ae. 50,46).

Naiset,

100 m, luokka 12, alkuerät: 1) Nagore Folgado Espanja 12,70 (0,9 m/s), 2) Alba García Espanja 12,86, 3) Sara Araújo Portugali 13,90, 4) Iida Lounela Suomi 14,28 (0,9 m/s). – Lounela selviytyi perjantain 4.6. finaaliin.