Tähti ja Manni kelasivat loistoajat Joensuun GP:ssä – Manni: ”Olen ennätyskunnossa”

Navakka myötätuuli neljä metriä sekunnissa avitti Suomen parhaita kelaajia loistaviin aikoihin Joensuussa SUL:n Motonet GP-sarjan viidennessä osakilpailussa. Leo-Pekka Tähti kelasi 0,13 sekunnin päähän omasta ME:stään ajallaan 13,76 ja Henry Manni 0,09 sekunnin päähän Euroopan ennätyksestä ajallaan 15,34.

Tähden luokassa 54 ovat tänä vuonna hitusen kovempaa kulkeneet vain Tokion paralympiavoittaja Athiwat Paeng-Nuea Thaimaasta sekä Tähti itse.

Manni alitti omissa nimissään olevan luokan 34 Suomen ennätyksen 0,10 sekunnilla. Britannian Craig Boardmanin nimissä oleva Euroopan ennätyskin 15,25 oli hilkulla.

Manni harmitteli, että liian kovan myötätuulen vuoksi Joensuun tulokset eivät olleet ennätyskelpoisia:

– Paras aika koskaan, mutta tuulta oli tietysti liikaa. Uskon silti, että ennätyskelpoisessa ihannetuulessa olisin pystynyt suunnilleen samaan. Huippunopeus käsissä ei nyt oikein riittänyt hyödyntämään tuuliapua, Manni sanoi.

– Olen ennätyskunnossa. Lepe (Tähti) on siitä hyvä indikaattori, koska hän on vahva ja tasainen kelaaja. Lepe jäi Sveitsin-turneen parhaasta ajastaan 0,10 sekuntia ja minä paransin sieltä 0,24 sekuntia, Manni analysoi.

Tähti ja Manni kelasivat loppuillasta myös 400 metriä, mutta voimakas vastatuuli takasuoralla oli tällä kertaa myrkkyä eivätkä tulokset olleet kummoisia. Tähti kelasi 49,47 ja Manni 55,59.

Heikkinen ja Heikkilä varmassa keihäskunnossa

Siilinjärven Ponnistuksen Marjaana Heikkinen voitti luokan 34 naisten keihäänheiton tuloksella 17,10. Maailmantilastossa viidentenä olevan Heikkisen tämän kesän pisin kaari on 63 senttiä tätä enemmän.

Miesten saman luokan keihäänheitossa Turun seudun Kenttäurheilijoiden Pasi Heikkilä kiskaisi 27,86. Sekin on juuri 63 senttiä vähemmän, kuin Heikkilän tämän kesän pisin kaari, millä hän sijoittuu maailmantilastossa kymmenenneksi.

 

JOENSUU 20.7.2024 SUL:n Motonet GP 5/7

Miehet,

100 m kelaus, luokka 34 (4,0 m/s): 1) Henry Manni 32 LUU 15,34 (alle SE:n, mutta myötätuuleen).

100 m kelaus, luokka 53 (4,0 m/s): 1) Henry Sundblom 33 TuSKU 18,19.

100 m kelaus, luokka 54 (4,0 m/s): 1) Leo-Pekka Tähti 41 PoTa 13,76, 2) Niko Ristiranta KuusankKi 15,34.

400 m kelaus, luokka 34: 1) Henry Manni 32 LUU 55,59.

400 m kelaus, luokka 53: 1) Henry Sundblom 33 TuSKU 72,11.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Leo-Pekka Tähti 41 PoTa 49,47, 2) Niko Ristiranta KuusankKi 54.03.

Keihäs, luokka 34: 1) Pasi Heikkilä 50 TuSKU 27,86.

Naiset,

100 m kelaus, luokka 54 (4,0 m/s): 1) Sini Paukkeri PudasjU 18,35.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Sini Paukkeri PudasjU 63,67.

Keihäs, luokka 34: 1) Marjaana Heikkinen 57 SiilinjPo 17,10.