Suomi tasokkaalla 65 urheilijan joukkueella 19-vuotiaiden nelimaaotteluun

Suomi osallistuu 65 urheilijan joukkueella yleisurheilun 19-vuotiaiden Pohjoismaiseen nelimaaotteluun, joka kilpaillaan Oslossa Norjassa 22.–23 heinäkuuta. Kilpailu toimii monelle hyvänä kenraalina ennen samaisen ikäluokan EM-kilpailuja, jotka käydään Jerusalemissa 7.–10. elokuuta.

– Joukkueessa on myös urheilijoita, jotka edelleen tavoittelevat junioreiden EM-kisojen tulosrajaa. PM-nelimaaottelu on tulosrajan tekoon otollinen paikka. Luonnollisesti maaottelu on myös mahdollisuus kerätä oppia ja kokemusta arvokisoista, arvioi Suomen joukkueen johtaja Tapio Rajamäki.

Suomi osallistuu Oslon kilpailuun tasokkaalla joukkueella.

– Joukkueen tasosta kertoo se, että kaikkia EM-rajan saavuttaneita urheilijoita ei voitu valita joukkueeseen, sillä nelimaaottelussa joukkueessa on vain kaksi urheilijaa per laji, kun EM-kisoihin on mahdollista lähettää kolme urheilijaa jokaiseen lajiin.

Yleisurheiluvalintoja/Suomen joukkue PM-nelimaaottelu

Suomen joukkue yleisurheilun M/N19 -sarjojen PM-nelimaaotteluun, joka kilpaillaan Oslossa Norjassa 22.–23.7.2023

Miehet,

100 m: Kalle Hirvi, Viipurin Urheilijat, Topi Huttunen, Vieremän Koitto

200 m: Rasmus Vehmaa, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Aku Kulju, Jyväskylän Kenttäurheilijat

400 m: Jere Haapalainen, Tampereen Pyrintö, Simeon Vorselman, Helsingin Kisa-Veikot

800 m: Oliver Asikainen, Helsingin Kisa-Veikot, Konsta Uuttera, Tampereen Pyrintö

1500 m: Martti Majuri, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Oliver Asikainen, Helsingin Kisa-Veikot

5000 m: Eemeli Hirvonen, Joensuun Kataja, Anssi Mustonen, Koiviston Kipinä

110 m aj: Rasmus Vehmaa, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Konsta Kankainen, Tampereen Pyrintö

400 m aj: Jere Haapalainen, Tampereen Pyrintö, Antti Sainio, Tampereen Pyrintö

3000 m ej: Oscar Nyholm, Borgå Akilles, Anssi Mustonen, Koiviston Kipinä

Pituus: Kasperi Vehmaa, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Konsta Tynkkynen, Tampereen Pyrintö

Kolmiloikka: Santeri Haapamäki, Tampereen Pyrintö, Emil Nylund, IF Sibbo Vargarna

Korkeus: Teemu Laurikainen, Oriveden Ponnistus, Johan Grönroos, Sjundeå IF

Seiväs: Petteri Tuomaala, Saloisten Salama, Verneri Vesala, Forssan Salama

Kuula: Juho Suominen, Piikkiön Kehitys, Paavo Puro, Suolahden Urho

Kiekko: Juho Suominen, Piikkiön Kehitys, Max Lampinen, Kenttäurheilijat-58, Vantaa

Keihäs: Tuomas Närhi, Lempäälän Kisa Yleisurheilu, Jaakko Honka, Limingan Niittomiehet

Moukari: Max Lampinen, Kenttäurheilijat-58, Reko Tuominen, Tarvasjoen Urheilijat

5000 m kilpakävely: Samuel Marku, Yläneen Kiri, Eetu Salmi, Yläneen Kiri

4×100 m:  Kalle Hirvi, Viipurin Urheilijat, Kasperi Vehmaa, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Topi Huttunen, Vieremän Koitto, Rasmus Vehmaa, Lappeenrannan Urheilumiehet

Varajuoksijat valitaan joukkueen sisältä

4×400 m: Jere Haapalainen, Tampereen Pyrintö, Antti Sainio, Tampereen Pyrintö, Simeon Vorselman, Helsingin Kisa-Veikot, Rado Lindberg, Esbo IF

Varajuoksijat valitaan joukkueen sisältä

 

Naiset,

100 m: Aino Vuorjoki, Kuivasjärven Aura, Noora Salmi, Jyväskylän Kenttäurheilijat

200 m: Priscilla Boateng, IF Drott, Aino Vuorjoki, Kuivasjärven Aura

400 m: Teresa Perttilä, HIFK Friidrott, Linne Kallio, Eurajoen Veikot

800 m: Sini Rajaniemi, Lahden Ahkera, Nora Kytäjä, Lempäälän Kisa Yleisurheilu

1500 m: Nora Kytäjä, Lempäälän Kisa yleisurheilu, Sini-Minea Saarikoski, Keravan Urheilijat

3000 m: Nelli Viskari, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Pinja Laasanen, Siilinjärven Ponnistus

100 m aj: Siiri Siirtola, Helsingin Kisa-Veikot, Essi Niskala, Kuivasjärven Aura

400 m aj: Vilma Väliharju Tampereen Pyrintö, Essi Niskala, Kuivasjärven Aura

3000 m ej: Sini Rajaniemi, Lahden Ahkera, Miina Kilpeläinen, Viipurin Urheilijat

Pituus: Minja Kurtti, Oulun Pyrintö, Inkeri Ahokas, Porin Yleisurheilu

Kolmiloikka: Siiri Nyyssönen, Joensuun Kataja , Erin Kainulainen, Savonlinnan Riento

Korkeus: Mia Känsäkangas, Gamlakarleby IF, Anni Konnu, Imatran Urheilijat

Seiväs: Tuuli Järvinen, Keuruun Kisailijat, Vanessa Lindberg, Riihimäen Kisko

Kuula: Minttu Laurila, Turun Urheiluliitto, Julia Nystrand, Esbo IF

Kiekko: Iiris Veijola, Hämeenlinnan Tarmo , Pinja Naula, Turun Urheiluliitto

Keihäs: Cecilia Österberg, IF Femman, Salla Koskimäki, Kaustisen Pohjan-Veikot

Moukari: Charlotta Sandkulla, IF Åsarna, Taru Killinen, Esbo IF

5000 m kilpakävely: Aliisa Kiiski, Karhulan Katajaiset, Anna Kokko, Kuivasjärven Aura

4×100 m: Aino Vuorjoki, Kuivasjärven Aura, Noora Salmi, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Eliisa Kallio, Eurajoen Veikot   Priscilla Boateng, IF Drott

Varajuoksijat valitaan joukkueen sisältä

4×400 m: Teresa Perttilä, HIFK Friidrott, Minea Lindén, Loimaan Leisku , Linne Kallio, Eurajoen Veikot, Essi Niskala, Kuivasjärven Aura

Varajuoksijat valitaan joukkueen sisältä

 

Lisätietoja Joukkueen johtaja Tapio Rajamäki, 040 740 8300