Suomi nälkäisenä Ruotsin kaatoon – Tanskanen: Jokainen suoritus ja piste tärkeä

Suomen yleisurheilumaajoukkueen johtaja Jani Tanskanen odottaa jännittävää ottelua Ruotsia vastaan Helsingin olympiastadionilla perjantaina ja lauantaina.

– Jokainen urheilija, laji ja piste ovat yhtä tärkeitä, kun ottelun voitosta taistellaan, Tanskanen kertoo.

Hänellä on muistissaan viime vuoden miesten ottelu. Pisteet näyttivät tulevan Suomelle, mutta yhden ruotsalaisen keihäänheittäjän viimeinen suoritus ja suomalaisvastustajan voittaminen käänsivät aivan viime tingassa voiton keltapaidoille.

– Kovaa taistellaan, ja voittoa lähdetään hakemaan alusta lähtien, Tanskanen tiivistää ottelun tunnelman.

Muuse ja Porvari keltanokkina isoihin rooleihin

Suomi heittää miesten maaotteluun kaksi ensikertalaista, vieläpä suomalaisille rakkaissa lajeissa, kun Mustafe Muuse tuplaa 5000 ja 10000 metrillä ja Eemil Porvari osallistuu keihääseen.

– Iso viitta on tarjolla, tai sitten sylkykupiksi joutuminen. Pitkät ratamatkat herättävät aina suuria tunteita. Saan kuitenkin nukuttua hyvin yön yli, Muuse ennakoin maaottelun tunnelmia.

Muuse on tehnyt mainion kesän, vaikka kauteen on mahtunut myös terveysongelmia, jotka aiheuttivat suunniteltuun kilpailuohjelmaan muutoksia.

– Niiden jälkeen halusin maaotteluun mukaan molemmilla matkoille.

Juoksija on tutkiskellut myös ottelun historiankirjoja.

– Viimeisin maaottelun tuplavoittaja on Samuli Vasala vuodelta 2002, Muuse tiesi kertoa.

Myös Eemil Porvarilla on takanaan hieno kausi, kun ennätys on parantunut jo neljä kertaa toukokuun 77,47:stä pari viikkoa sitten heitettyyn tulokseen 82,69.

– Viime vuonna katselin maaottelua, kun ruotsalaisheittäjä Jakob Samuelsson kiilasi viimeisellä heitollaan suomalaisrintaman väliin kolmanneksi ja ratkaisi samalla koko otteluvoiton Ruotsille. Silloin ajattelin, että olisi mukava olla mukana ottelussa itsekin, Porvari kertoo.

– Aika vihkoon pitää mennä, ellei Suomi ota pistevoittoa keihäässä. Mutta ainahan yllätyksiä voi tulla.

Murto uhkuu energiaa: Viimeiset pari treeniviikkoa kauden parhaimmat

Seiväshyppääjä Wilma Murron lämpimin maaottelumuisto löytyy Tampereen ottelusta vuodelta 2018.

– Topi Raitanen otti voiton viimeisessä lajissa 1500 metrillä, mikä ratkaisi ottelun Suomelle. Muu joukkue juoksi kentällä edestakaisin kilpailun mukana juoksijoita kannustaen, Murto muistelee.

Loukkaantumisten sävyttämän kesän jälkeen tämän vuoden ottelu on Murrolle erilainen kuin aikaisemmin.

– Yleensä on jo turnausväsymystä näin kauden lopussa, mutta nyt minulla tuntuu olevan hyvin energiaa tallella. Kun tältä kaudelta on vasta neljä kilpailua takana, niin on kiva päästä edelleen hyppäämään, hyppääjä iloitsee.

– Terveystilanteeni on paras sitten helmikuun, ja myös viimeiset pari kolme treeniviikkoa ovat olleet kauden parhaimmat.

Maaotteluennätys on Angelica Bengtssonin nimissä oleva 473 neljän vuoden takaa.

– Se olisi hyvä tavoite. Se on myös Tokion ensi vuoden MM-kisojen tulosraja, Murto vihjaisee lauantain kilpailustaan.

Mäkelä hyvästelee kilpailuareenat

Kristiina Mäkelän muistot vievät hänen ottelu-uransa alkuvuosille. Silloin Ruotsin moniottelutähti Carolina Klüft lopetti komean uransa maaotteluun. Kisojen banketissa Klüft veti sen kunniaksi oman rokkiesityksen.

Nyt Mäkelä samassa tilanteessa, kun rakkaalla olympiastadionilla on edessä uran viimeinen kilpailu perjantain pimenevässä illassa.

– Ruotsi-otteluun on liittynyt aina paljon nostalgiaa, kun se on kauden päätteeksi paketoinut kilpailukauden. Hyvä fiilis on nytkin, ja viimeiset harjoitukseni ovat olleet kauden parhaimpiani, Mäkelä kertoi.

– Banketin rokkiesitystä Klüftin tapaan en ole kuitenkaan suunnitellut, ellei sitten muut jotain minulle keksi, Mäkelä kertoo naurahtaen.

Yksi hyvä lisätavoite viimeiseen kilpailuun myös löytyy:

– Tulisiko 14 metrin ylitys kymmenes kausi putkeen.

Blomqvist jännittää enemmän tonnivitosta

Nathalie Blomqvistilla on ollut kiireinen kesä, kun hyviä suorituksia on tullut kuin liukuhihnalta. Nyt hänellä on edessään 5000 metriä perjantaina ja 1500 metrin kisa lauantaina.

– Tonnivitonen tuntuu nyt jännittävämmältä, sillä en ole juossut sitä pitkään aikaan. Joten sille matkalla haluan panostaa enemmän, kauden viimeiseen kisaansa valmistautuva Blomqvist kertoo.

Chydenius ja Helander sivuun, Laine, Eriksson ja Palsa joukkueeseen

Suomen Ruotsi-ottelujoukkueeseen tullut kaksi poisjääntiä terveyssyiden takia. Keihäänheittäjä Oliver Helander ja naisten 5000 ja 10000 metrille valittu Nina Chydenius jäävät kilpailusta pois.

Helanderin tilalle Suomen joukkueeseen nousee Topias Laine. Naisten 5000 metrillä Chydeniuksen tilalla juoksee Sandra Eriksson, jolla maaottelu on ensimmäinen sitten vuoden 2018. Naisten 10 000 metrille kolmas juoksija on Taru Palsa.

Ruotsi-ottelu

Joukkueet