Kaikki kolme Suomen edustajaa selviytyivät Tallinnassa alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuiden miesten keihäänheiton finaaliin.
Onni Ruokangas ja Aku Parviainen olivat ensimmäisen karsintaryhmän toinen ja kolmas tuloksin 70,34 ja 69,26. Karsintarajan 71,50 ylitti vain Ukrainan Artur Felfner tämän ikäluokan maailman kärkituloksella 77,49.
– Se hyvä asia siinä oli, että tietää, että on paljon parannettavaa. Nyt meinasi keihäs lipsua kädestä, Janakkalan Janaa edustava Ruokangas sanoi.
Samantapaisia ajatuksia oli myös Tuupovaaran Urheilijoiden Parviaisella.
– Hyvällä heitolla on mahdollisuudet paljon parempaan. Finaaliin lähden taistelemaan. Nyt kaikki heitot menivät vähän lantiosta läpi.
Toisessa karsintaryhmässä Kaustisen Pohjan-Veikkojen Janne Läspä oli ryhmänsä neljäs tuloksella 68,92.
– Ensimmäinen heitto oli yliastuttu ja toisella piti laittaa kunnolla etäisyyttä viivaan. Kolmatta ei tarvinnut enää heittää, koska finaalipaikka oli silloin jo varma, kertoi Läspä.
Mononen vaivatta 3000 metrin finaaliin
Ilona Mononen juoksi vaivatta naisten 3000 metrin finaaliin, mihin hän lähtee EM-tilaston toiseksi parhaalla ajalla. Mononen oli alkuerässään kolmas ajalla 9.37,47. Erän voitti britti Megan Keith ajalla 9.35,77.
– Tuntui tosi helpolta. En nyt lähtenyt keulimaan, vaan säästelin finaaliin. Koko ajan olin hyvin kartalla miten pitää juosta. Tämä oli hyvä avaus finaaliin, Lahden Ahkeraa edustava Mononen sanoi.
EM-tilaston ykkönen Norjan Ina Halle Haugen oli alkuerissä vaikeuksissa eikä päässyt finaaliin kuin aikavertailun perusteella. Hänen eränsä voitti Valko-Venäjän Anastasia Palujan ajalla 9.32,56. Monosen ennätys on huomattavasti parempi 9.17,24.
Silja Andersson sijoittui naisten seiväshypyn karsinnassa jaetulle 12:nnelle tilalle ja meni finaaliin aivan kuten siskonsa Saga viikko aiemmin alle 23-vuotiaiden EM-kilpailussa. Esbo IF:ää edustava Andersson ylitti 375 ja 390 pudotuksitta, mutta 400 jäi tällä kertaa ylittymättä. Hänen ennätyksensä on 401.
Ilona Ruoholan kaksi mitattua hyppyä kantoivat kolmiloikan karsinnassa 12,30 ja 12,38. Finaaliin vaadittiin 12,95. Turun Urheiluliittoa edustava Ruohola oli karsinnan 23:s.
Heta Veikkola käveli helteessä 12:nneksi
Torstai-ilta alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Kadriorgin stadionilla päättyi naisten 10000 metrin ratakävelyyn. Siinä Lapuan Virkiän Heta Veikkola oli 12:s ajalla 49.39,40 ja Espoon Tapioiden Ellen Seisto 25:s ajalla 54.44,84.
– Alku tuntui hyvältä, mutta olisi pitänyt lähteä tosi paljon maltillisemmin, Veikkola pohti.
Veikkola oli 3000 metrin kohdalla kymmenentenä ajalla 14.16,23 ja 5000 metrin kohdalla yhdeksäntenä ajalla 24.06,32.
– Kymmenen viimeistä kierrosta jalat olivat siirappia. Menin kierros kierrokselta ja koetin vaan pysyä pystyssä, kertoi elämänsä ensimmäisen 10000 metrin ratakilpailun kävellyt Veikkola.
Helteessä käyty kilpailu oli erittäin raskas. Vaikka kilpailu päättyi iltamyöhällä muiden lajien jälkeen, oli lämpötila vielä illallakin 29 astetta.
– Aika ei ollut ihan niin huono, kuin luulin. Sekin oli hyvä asia, että tekniikka toimi niin hyvin eikä tullut edes yhtään huomautusta.
Euroopan mestaruuden voitti vailla kansallista edustusoikeutta erityisluvalla kilpaillut Julia Khalilova ajalla 46.14,21.
Veikkola on aiemmin kilpaillut 10000 metrin ratakävelyn sijasta vain 10 kilometrin maantiekävelyssä, missä hän pitää hallussaan naisten tämän kauden kotimaista kärkiaikaa 47.39.
Tallinna 15.7.2021 Alle 20-v. EM-kilpailuiden iltakilpailut
Finaalit:
Miehet,
Kuula (6 kg): 1) Muhamet Ramadani Kosovo 19,92, 2) Ilja Misouski Valko-Venäjä 19,49, 3) Clausio Stoessel Saksa 19,43, 4) Jauheni Bryhi Valko-Venäjä 19,20, 5) Mikalai Lozka Valko-Venäjä 18,97, 6) Steven Richter Saksa 18,91, 7) Konstantínos Genníkis Kreikka 18,78, 8) Joel Akue Saksa 18,76.
Naiset,
10000 m kävely: 1) Julia Khalilova (vailla kansallista edustusoikeutta) 46.14,21, 2) Eliška Martinková Tšekki 46.23,74, 3) Maële Biré-Heslouis Ranska 46.32,94, 4) Jekaterina Petrova (vailla kansallista edustusoikeutta) 46.43,85, 5) Maria Casiraghi Italia 47.08,27, 6) Valeria Sholomitska Ukraina 47.49,98, 7) Lizaveta Hrishkevitsh Valko-Venäjä 47.57,40, 8) Tiziana Špiller Unkari 48.26,14 … 12) Heta Veikkola Suomi 49.39,40, 25) Ellen Seisto Suomi 54.44,84.
7-ottelu, tilanne 1. päivän jälkeen (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m): 1) Saga Vanninen Suomi 3751 (13,55/-0,1, 178, 14,90, 24,85/0,5), 2) Sofie Dokter Hollanti 3573 (14,01, 181, 12,30, 24,60), 3) Abigail Pawlett Britannia 3486 (13,75, 172, 11,73, 24,32), 4) Marie Dehning Saksa 3454 (14,22, 172, 12,36, 24,40), 5) Serina Riedel Saksa 3394 (14,25, 172, 12,13, 24,83), 6) Lara Siemer Saksa 3367 (14,56, 169, 12,34, 24,43), 7) Pippi Lotta Enok Viro 3292 (14,61, 175, 10,65, 24,75), 8) Neea Käyhkö Suomi 3288 (14,31/-0,8, 175, 11,15, 25,61/-0,2).
Alkukilpailut:
Miehet,
100 m, välierät (erien 2 parasta ja 2 aikavertailusta finaaliin): 1) Jeriel Quainoo Britannia & Toby Makiyawo Britannia 10,26 … 18-20) Eino Vuori Suomi 10,66 (1. erän 6:s, 0,1 m/s), 21) Arttu Peltola Suomi 10,67 (3. erän 7:s, 1,3 m/s).
400 m, välierät (erien 3 parasta ja 2 aikavertailusta finaaliin): 1) Edward Faulds Britannia 45,95.
1500 m, alkuerät (erien 4 parasta ja 4 aikavertailusta finaaliin): 1) Ylies Mihoubi Ranska 3.47,59 … 12) Santtu Heikkinen Suomi 3.50,96 (1. erän 4:s).
3000 m, alkuerät (erien 5 parasta ja 5 aikavertailusta finaaliin): 1) Alex Melloy Britannia 8.25,32.
Korkeus, karsinta (karsintaraja 218): 1) Ali Eren Ünlü Turkki 216, 2-6) sama tulos.
Pituus, karsinta (karsintaraja 760): 1) Erwan Konate Ranska 774.
Keihäs, karsinta (karsintaraja 71,50): 1) Artur Felfner Ukraina 77,49, 2) György Herczeg (16-v.) Unkari 73,74, 3) Lenny Brisseault Ranska 72,50, 4) Giovanni Frattini Italia 71,65, 5) Onni Ruokangas Suomi 70,34, 6) Aku Parviainen Suomi 69,26, 7) Roman Rjahovski (vailla kansallista edustusoikeutta) 69,07, 8) Janne Läspä Suomi 68,92, 9) Oğushan Usta Turkki 68,76. – Ruokangas (65,16, 69,09, 70,34). Parviainen (63,59, 68,23, 69,26). Läspä (x, 68,92, -).
Naiset,
100 m, välierät (erien 2 parasta ja 2 aikavertailusta finaaliin): 1) Minke Bisschops Hollanti 11,35, 2) Rhadisat Adeleke Irlanti 11,38 … 16) Johanna Kylmänen Suomi 11,74 (3. erän 6:s, 1,9 m/s).
400 m, välierät (erien 3 parasta ja 2 aikavertailusta finaaliin): 1) 1) Kornelia Lesiewicz Puola 52,64.
800 m, alkuerät (erien 3 parasta ja 4 aikavertailusta finaaliin): 1) Valentina Rosamilia Sveitsi 2.05,42, 2) Sigrid Bjørnsdatter Wahlberg Norja 2.05,58.
3000 m, alkuerät (erien 5 parasta ja 5 aikavertailusta finaaliin): 1) Anastasia Palujan Valko-Venäjä 9.32,56, 2) Sofia Thøgersen Tanska 9.33,40 … 8) Ilona Mononen Suomi 9.37,45.
Seiväs, karsinta (karsintaraja 420): 1) Yksitoista parasta ylittivät 400, 12-13) Silja Andersson Suomi 390.
3-loikka, karsinta (karsintaraja 13,25): 1) Maja Åskag Ruotsi 13,62 … 23) Ilona Ruohola Suomi 12,38 (1,1 m/s). – Ruohola (12,30, x, 12,38).
Kiekko, karsinta (karsintaraja 53,00): 1) Violetta Ignatjeva (vailla kansallista edustusoikeutta) 56,16 … 21) Patricia Kellgren Suomi 43,13. – Kellgren (x, 43,13, x).