Ihmisen elämän kaari on sellainen, että joillekin 50 vuoden takaiset tapahtumat ovat säilyneet kirkkaina muistissa, mutta osalle se on pakostakin vain pelkkää historiaa. Rooman Stadio Olimpicolla syyskuun alussa vuonna 1974 järjestetyt yleisurheilun 11. Euroopan mestaruuskilpailut ovat nousseet 50-vuotismuistoissa toistuvasti esiin. Elämme mediassa nostalgian ja uusintojen aikaa.
Rooman EM-kisojen menestyksiä on toistuvasti lähestytty urheilijahaastattelujen muodossa, mutta mitään vakavammin otettua kokonaisanalyysia menestyksen taustoista ei liene tehty. Riitti kun V-linja (Väätäinen, Vasala, Virén) oli näyttänyt tien, mihin suomalainen kestävyysjuoksija ja urheilija yleensä kykenee. Kansan tunnot pelkisti Kivikasvot Shown kappale Tankeros love, jossa esikuviksi nostettiin kolme Rooman 1974 EM-mitalistia: ”Pursiainen, Viren ja Salin, ne on mate in Finland”.
1970-luvun suomalaisen yleisurheilun nousu
Suomen yleisurheilun sanotaan saaneen ensimmäisen vakavan pohjakosketuksensa, kun Budapestin EM-kisoissa vuonna 1966 suomalaisurheilijat eivät saavuttaneet yhtään mitalia. Kaksi vuotta myöhemmin palattiin Mexico Cityn olympiakisoissa tosin mitalikantaan (Jorma Kinnunen hopeaa keihäässä) ja vuonna 1969 Ateenan EM-kisoissa mitaleita tuli kaksi: Pauli Nevala keihäässä ja Reijo Vähälä korkeudessa – molemmat hopeaa. Kansa halusi kuitenkin enemmän kuin 0–2 mitalia per kisa.
Helsingin EM-kisoista kansakunnan muistiin on jäänyt Juha Väätäisen kaksi kestävyysjuoksun kultamitalia. Mutta se oli vielä pientä sen rinnalla, mitä tapahtui Mūnchenin olympiakisoissa 1972. Suomen yleisurheilu kulki kovaa ja korkealla.
Olympiakisat 1972 ei kuitenkaan ollut ainoa muistamisen arvoinen menestys 1970-luvun vuosien yleisurheilussa. Maaotteluissa Suomen miehet voittivat Ruotsin kaikissa vuosien 1970–79 maaotteluissa, vuonna 1978 peräti 72 pisteellä. Voidaan hyvinkin sanoa, että maaotteluvoitto oli useimpina vuosina ratkennut jo ennen avajaismarssia. Eikä pelkästään Ruotsi ollut Suomelle riittävä mittapuu. Haasteita haettiin ja mittaa otettiin Euroopan mahtimaista: Neuvostoliitosta, DDR:stä, Länsi-Saksasta ja Iso-Britanniasta.
Vaikka 1960-luku on Suomen yleisurheilussa maaottelujen uljas vuosikymmen, myös 1970-luvulla maaotteluja oli runsaasti. Niihin pääsy oli urheilijoille yhtä kannustava ja haluttu tavoite kuin arvokisaedustus ja GP-kisan startti nykypäivinä. Maaottelumenestys piti yllä kiinnostusta yleisurheilua kohtaan aikana ennen kuin IAAF:n GP-kisasarja ja nykyisen WA:n Timanttiliiga siirtivät katseet ja rahat globaaleille markkinoille.
Suomalaisen naisyleisurheilun nousu käynnistyi 1970-luvulla – ensimmäisinä tähtinä edellä mainitut peräti vuoden suomalaisurheilijoiksi valitut Pursiainen ja Salin. Nousu oli silti vielä verkkaista, mutta jostakin kaikki on aloitettava. Vuosien 1964–76 olympiakisoissa miehillä oli yhteensä 75 edustusta, naisilla vain 15. Samanlainen oli tilanne yleisurheilun vuosien 1966–78 EM-kisoissakin: miehiä 123, naisia vain 31. Syynä ei niinkään ollut tietoinen epätasa-arvo, vaan pääosin naisurheilun vähäisempi harrastus ja niukempi lajikirjo. Kansainvälinen menestys kelpasi kaikille lajiliitoille, tulipa se mistä suunnasta tahansa.
Rooman EM-kisojen 1974 joukkue
Suomi lähetti Rooman EM-kilpailuihin yhteensä 33 urheilijaa: 26 miestä ja seitsemän naista. Osallistujista kolme oli vain viestijoukkueen jäseniä eli he eivät osallistuneet henkilökohtaisiin lajeihin. Naisista tuplaajia olivat Nina Holmén ja Mona-Lisa Pursiainen. Kolme miestä (Pekka Päivärinta, Antti Rajamäki ja Lasse Virén) osallistui kahteen henkilökohtaiseen lajiin. Useimmin juoksuradalla esiintyivät Mona-Lisa Pursiainen seitsemän ja Ossi Karttunen kuusi kertaa.
Joukkueen tunnetuimmat urheilijat olivat kiistatta olympiavoittajat Lasse Virén ja Pekka Vasala. Virénille vuosi 1973 oli ns. välivuosi, tuloksina Euroopan tilastoissa sijat viisi (5 000 metriä) ja 12 (10 000 metriä). Eikä vuoden 1974 alkupuolikaan ollut Lasselle sen hohdokkaampi: 5 000 metrillä tilastosija 16 ja kympillä ei edes 30 parhaan joukossa. Pekka Vasalalle vuosi 1973 oli erittäin vaatimaton, tilastotulos 1 500 metrillä 3.51,3 eli sijoitus ynnä muiden joukossa. Alkuvuosi 1994 lupasi hänelle jo parempaa – aika 3.39,4 antoi kisojen alla julkaistussa EM-tilastossa sijan 15. Lopputulos oli tasaisen loppurynnistyksen kuudes sija.
Suomalaisten asemaa Euroopan yleisurheilun huipulla voidaan sujuvasti havainnollistaa alla olevalla taulukolla. Sinä on eritelty sijoitukset vuoden 1973 tilastoissa sekä ennen vuoden 1974 EM-kisoja julkaistussa kisatilastossa.
| Vuosi 1973 | Vuosi 1974 | |||||
| Miehet | Naiset | Miehet | Naiset | |||
| Sija 1 | 1 | – | 1 | – | ||
| sijat 2-3 | 2 | 2 | 2 | 3 | ||
| sijat 4-6 | 6 | 2 | 4 | 1 | ||
| sijat 7-10 | 4 | 1 | 5 | 2 | ||
| yhteensä | 13 | 5 | 12 | 6 | ||
Vuonna 1973 Euroopan tilaston kärkisijaa hallinnoi Antti Kalliomäki seivästuloksellaan 547. Vuoden 1974 tilastoykkönen oli Hannu Siitonen tuloksella 88,58. Vuotta aikaisemmin kahdessa eri kilpailussa Olympiastadionilla heitetty tasatulos 93,90 antoi vain sijan kaksi.
Vuoden 1974 kisatilaston kärkikolmikkoon sijoittuivat Pentti Kahma (kolmas), Reijo Ståhlberg (toinen) sekä naisten lajeissa Nina Holmén (3 000 metriä toinen) ja Riitta Salin 400 metrin (toinen) ja 200 metrin (jaettu kolmas sija) tuloksillaan. Salin oli itse asiassa kisojen ennakkotilaston ykkönen, sillä lajin tilastoykkönen Irena Szewinska keskittyi voittamaan 100 ja 200 metrin kilpailut. Salin puolestaan jätti 200 metriä pois kisaohjelmastaan.
Kisojen ennakkotilaston mukaan Suomella oli mitaliehdokas (sijat 1-6) 10 lajiin. Lisäksi Suomella oli erittäin vahva viestijoukkue molemmille 4×400 metrin viestimatkoille, vaikka joukkue ei kovimmissa kokoonpanoissaan kesän maaottelujuoksuissa esiintynytkään. Suomen joukkueen poikkeuksellista vahvuutta osoitti se, että mitaleja voitiin odottaa kaikista lajiryhmistä (kävelyä lukuun ottamatta, sillä siinä ei ollut suomalaisedustajia). Aukkojakin joukkueessa oli, sillä mukana ei ollut yhtään aitajuoksijaa eikä naisten heittolajien edustajaa.
Mitaliodotukset Roomasta olivat näin ollen hyvät, vaikkei sitä nykymalliin 50 vuotta sitten somettomassa maailmassa hehkutettukaan. Televisiotarjontakin oli pelkästään Ylen varassa.
Joukkueen saavutukset
Suomen joukkueen saavutukset voidaan pelkistää matemaattiseen yhtälöön 4+1+5=10. Kyseessä ovat tietenkin eriväristen mitalien määrä sekä kaikkien mitalien yhteismäärä. Lisäksi viisi urheilijaa sijoittui lajeissaan sijoille 4–6. Yhteensä 38:sta suomalaisten lajisuorituksesta 21 päätyi 10 parhaan joukkoon. Alkuvaiheeseen (juoksujen alkuerät ja kenttälajien karsintakilpailut) kilpailu päättyi vain neljässä henkilölajissa sekä miesten pikaviestissä.
Vaikka monet varmaan muistavat mitalistit, ne on syytä kerrata tässäkin: kultaa Nina Holmén, Riitta Salin, Hannu Siitonen ja Pentti Kahma; hopeaa naisten 4×400 metrin viestijoukkue; pronssia Mona-Lisa Pursiainen, Pirkko Helenius, Markku Taskinen, Lasse Virén ja miesten 4×400 metrin viestijoukkue. Suomi oli maiden välisessä mitalitilastossa viides edellään vain DDR, Neuvostoliitto, Iso-Britannia ja Puola – takana mm. Saksa ja Ranska – sekä ennen muuta Ruotsi.
Kokonaiskuvan saamiseksi olen luokitellut kaikki lajisuoritukset (sekä yksilö- että joukkuelajit) neliportaisella asteikolla 1-4, jossa 1 tarkoittaa, että urheilija ylitti odotukset tai aivan lajin huipulla ylti siihen, mitä tilastot ennakoivat. Numero 2 edellytti urheilijalta kohtuudella odotettua menestystä, numero 3 odotettua heikompaa sijoitusta/tulosta sekä lopuksi numero 4 lankesi niille urheilijoille, joiden kisasuoritus oli selkeä pettymys ainakin ns. suurelle yleisölle. Arvioni on tietenkin subjektiivinen, mutta niin on moni muukin asia maailmassa.
Yhteenvetona saadaan näin ollen seuraavanlainen asetelma:
| Mitalitoivot | Muut urheilijat | ||
| #1 | 8 | 3 | |
| #2 | 4 | 9 | |
| #3 | 0 | 10 | |
| #4 | 3 | 1 | |
| yhteensä | 15 | 23 |
Lopputuloksena on, että yhteensä 38 lajisuorituksesta odotukset/toiveet ylitti/toteutti 11 suoritusta 38:sta eli noin 29 prosenttia. Vielä suurempi merkitys oli sillä, että odotusten ylittäjistä kahdeksan kuului mitalitoivojen ryhmään. Mitalisaalista täydensivät Pirkko Heleniuksen ja Markku Taskisen pronssimitalit, joiden saamatta jäämistä kukaan ei olisi luokitellut pettymykseksi. Niitä oli vain muutama, mitalitoivoissa kolme. Muut suomalaisurheilijat sijoittuivat odotusten mukaisiin menestyjiin sijoille 4–10 tai ns. alisuorittajiin vailla todellista epäonnistumista.
Joitakin kommentteja yksittäisitä urheilijoista lienee paikallaan kertoa. Aloitetaan menestyjistä:
-
- Nina Holménin juoksua kisojen ensimmäisessä loppukilpailussa monet kommentoijat pitivät isona yllätyksenä. Sitä se ei kuitenkaan ollut, sillä Holmén oli EM-tilastossa lajinsa kakkonen ja vuotta aiemminkin jo sijalla neljä.
- Riitta Salinin voitto 400 metrillä sähköisen ajanoton ME-tuloksella 50,14 oli upea suoritus. Odotukset olivat tietenkin korkealla Ruotsi-ottelussa juostun ajan 50,5 perusteella. Salinin tulosparannus vuonna 1974 oli häkellyttävän kova, sillä edellisvuonna hänen ennätyksensä oli vain 53,94.
- Hannu Siitonen oli yksi seitsemästä miesten lajien tilastoykkösestä, joka säilytti sijoituksensa myös loppukilpailupäivänä. Siitonen heitti tuloksensa jo toisella kierroksella ja voitti lajin yli neljän metrin erolla. Siis kursailematonta ylivoimaa!
- Pentti Kahman tie kultapallille ei sen sijaan ollut yhtä siloinen, mutta sitä loistokkaampi. Ennen kolmannen kierroksen heittoaan Kahma oli 15 heittäjän joukossa (karsintaraja 58 metriä) sijalla 10. Kolmannen kierroksen heitto nosti miehen lajin kärkeen, mutta ennen viimeistä kierrosta sijoitus oli toinen. Kahman viimeisen kierroksen heitto riitti 86 sentin voittoon olympiavoittaja Ludvik Danekista.
- Muista kuin edellä mainituista mitalitoivoista olen nostanut itsensä ylittäjiin Heleniuksen ja Taskisen ohella Ossi Karttusen, joka oli 400 metrin matkalla Markku Kukkoahon jälkeen viides ajalla 45,87 sekä juoksi hurjan viestiosuuden ”käsikopelolla” otettuun aikaan 44,8.
Kisojen suomalaissankareihin ehkä suurimpana yllättäjänä kuuluu eittämättä Markku Taskinen. Hänen ennätyksensä ennen Rooman matkaa oli Ruotsi-ottelussa juostu 1.47,56. Se oikeutti vuoden 1974 Euroopan 800 metrin tilastossa sijaan 28. Mutta niin vain Taskinen kiilasi kaksi kertaa viimeisenä sijoituksella jatkoon päässeenä ensin välieriin ja sitten loppukilpailuun. Loppukilpailussa italialainen Marcello Fiasconaro piti hurjaa alkuvauhtia aina 600 metriin saakka (400 metrin väliaika 50,1). Sitten valot sammuivat italialaiselta ja loppumatkasta seurana sukunimestä oli vain alkuosa. Jugoslavian Luciano Susanj’iin italialaisen hulluttelu ei tehonnut, vaan jugoslaavi irtosi herkkään kiriin ja irti muista. Lähes kaksi sekuntia Susanj’in takana Taskinen taisteli hopeasta lajin tulevaa olympiavoittajaa Steve Ovettia vastaan, häviten kiritaistelun 0,13 sekunnin erolla, mutta yllättäen kaikki pronssiajallaan 1.45,89.
Olympia- ym. sankarin Lasse Virénin EM-kisat olivat kaksijakoiset. 10 000 metrin kilpailussa Virén yritti pitkää kiriään johtaen joukkoa 7 ja 8 kilometrin väliaikapaikoilla. Kiri ei kuitenkaan tehonnut, vaan tasainen juoksijajoukko jätti olympiavoittajan sijalle seitsemän 3,4 sekunnin päähän voitosta. 5 000 metrin matkalla Viren juoksi rohkean taktisesti, mutta ei mahtanut mitään britti Brendan Fosterin vauhdinpidolle. Tuloksena oli pronssimitali, mitä saavutusta monet pitivät yllätyksenä.
Pettymykset kuuluvat elämään, kuten myös urheilukilpailuihin. Rooman EM-kilpailuissa näitä tapauksia oli kuitenkin yllättävän vähän.
Arvokisojen päätöslaji on usein ollut 4×400 metrin viesti, jossa siinäkin sattuu ja tapahtuu. Nyt sattui Suomen ja Ranskan ankkureiden rynnistäessä rinnakkain ankkuriosuudelle. Maalissa Kukkoaho oli kolmantena ennen ranskalaista vain 24 sadasosasekuntia voittaja Britanniaa jäljessä. Sen jälkeen Ranska teki vastalauseen ja Suomen joukkueen suoritus hylättiin. Sitten alkoi tapahtua yhtä ja toista, joista Helsingin Sanomat (HS) kertoi seuraavan päivän lehdessään kattavan tarinan. Lehden mukaan lääkäri Pekka Peltokallio (kun johtajia ei ollut paikalla) kirjoitti vastalauseen, johon sitten lopulta saatiin joukkueen johtajan Nisse Hagmanin allekirjoitus ja lopputulos kiikutettiin tuomarineuvoston ällisteltäväksi.
Vastalauseessa kerrottiin, että vaihtorytäkässä Ranskan ankkuri astui Kukkoahon vasemman piikkarin reunaan, joka ratkesi repaleiseksi. Samalla Kukkoaho sai jalkaansa haavan. HS:n mukaan risa tossu vietiin tuomarineuvostolle todistuskappaleeksi, joten kaiken luultiin olevan hyvin. Mutta ei! HS:ssä kerrotaan, että ”nyt saatiin yksi hupaisa lisäpiirre. Kengässähän on seitsemän piikkiä sallitun kuuden sijaan, murisi juryyn kuulunut unkarilainen József Sir. Vanhan herran näkö taisi hieman pettää, sillä tossussa oli reiät seitsemää piikkiä varten, mutta vain kuusi piikkiä”. Sitten oli Kukkoahon vuoro loistaa suomalaistoimittajien kuullen: ”Herra ei osaa kai kirjoittaa eikä lukea. Minä olen sentään poliisi ja osaan laskeakin, naureskeli Kukkoaho”, joka kompuroinnista huolimatta juoksi ankkuriosuutensa aikaan 45,1.
Lopulta vastalause hyväksyttiin ja Suomi sai kymmenennen mitalinsa. Päätös ei näytä kuitenkaan saavuttaneen kaikkia tahoja, sillä lähes 1200-sivuisessa vuonna 2010 ilmestyneessä EM-kisojen ”raamatussa” History of the European Championships (plus sama espanjaksi), pronssimitalisti onkin Ranska ja Suomen osana on hylätty suoritus. Onneksi ainakin 2010-luvun EM-kisojen tilastokirjoissa asia on oikein, kun espanjalaisten tekemä kirja sen sijaan kertoo väärää tietoa.
Menestyksen salaisuus
Monesti etenkin jalkapallojoukkueiden managerit kannustavat pelaajiaan lauseella ”te osaatte asian, menkää tekemään se kentällä”. Aina ei etukäteen povattu voitto ole kuitenkaan varma. Rooman EM-kilpailujen 33 henkilökohtaisessa lajissa kisatilaston ykkönen saavutti voiton myös itse kilpailussa 14 kertaa eli 19 kertaa sen vei joku muu, kuten esimerkiksi Klaus-Peter Justus 1500 metrillä tilastosijalta 10. Hollantilainen jalkapallovalmentaja Rinus Michels yllätti joukkueensa ennen MM-loppuottelun alkua legendaksi jääneellä sanomisellaan: ”En toivo teille voittoa, toivon, että saatte sen, minkä olette ansainneet”.
Mitä suomalaisurheilijat olivat Rooman EM-kisojen mitalipöydästä ansainneet? Ehkä ainakin sen, mitä he sieltä kaappasivat. Kun palataan edellä kertomaani joukkueen onnistumisprosenttiin eli kun 29 prosenttia lajisuorituksista ylitti odotukset tai toteutti luvassa olleet vaikeasti saavutettavat menestykset, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että kisamenestys oli monen onnistuneen asian yhdistelmä, jonka urheilijat omalla venymisellään tasaisissa kilpailuissa upeasti toteuttivat.
He saivat sen, minkä olivat ansainneet.
Teksti: Seppo Martiskainen, kuva: Lehtikuva