Tampereen kaupunkivalmennuksen päälliköksi siirtyvä Tommi Evilä jatkaa perheen perinnettä. Evilän isä, Juhani valmensi poikaansa ja toimi Suomen Urheiluliiton (SUL) pituushypyn lajivalmentajana. Evilän isoisä Jaakko Evilä oli 1964 KooVeen valmennusryhmässä mukana, kun joukkue otti jääkiekon SM-sarjassa hopeaa.

– Sitä voisi ajatella, että valmennus on periytynyt isältä pojalle, mutta tärkein syy ryhtyä tähän oli intohimo. Tein 17-vuotiaana sen valinnan, että yleisurheilu on minulle se juttu, ja siellä se intohimo lepää yhä, Evilä sanoo.

Evilä, 36, nousi isänsä valmennuksessa kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi pituushyppääjäksi. Ura toi muiden muassa MM-pronssia, EM-hallien pistesijoja, 13 mitalia Kalevan kisoista ja edelleen voimassa olevan Suomen ennätyksen 822.

Isänsä kanssa Evilä otti tuntumaa siihen, kuinka valmennetaan ja kuinka muiden valmentajien kanssa toimitaan.

– Olin isäukon oikeana kätenä, kun hän oli lajivalmentajana. Opin silloin, miten asioita esitetään valmentajille ja urheilijoille, Evilä sanoo.

Valmennuspäällikkönä Evilä haluaa jakaa vuosien kokemuksen tuomaa ja uran jälkeen Kuortaneella ammattivalmentajatutkinnolla päivitettyä tieto-taitoa.

– Urheilumaailma on se mitä minä osaan. Haluan välittää valmentaja-urheilijapareille tiedon, kuinka toimia niin, että välttää niitä sudenkuoppia mitä minulla omalla uralla oli, Evilä sanoo.

– Haluan ehdottomasti toimia valmentajien kanssa, olla tukemassa heitä arjen valinnoissa ja siirtää heille kaikkea sitä informaatiota, jolla huipputasolle tähtäävä yleisurheilu mahdollistuu.

Uusin temppu ei aina ole paras

Evilän mukaan rajalliset resurssit ovat valmennuksessa haaste, eivät este menestykselle.

– Haluan tuoda mukaan uusia virikkeitä, mutta yhtä lailla maksimoida olemassa olevien resurssien käytön. Tulen painottamaan huolellisuutta, eli osataanko käyttää niin välineissä kuin asiantuntijoissa riittävästi olemassa olevia resursseja. Luulen, että se tulee olemaan monelle silmiä avaava kokemus, että uusin temppu ei aina ole paras. Tekemisessä minä painotan enemmän, miten kuin mitä.

Evilän mukaan hänen toinen roolinsa kotiseuransa Tampereen Pyrinnön valmennuspäällikkönä tukee Tampereen kaupunkivalmennuskeskuksen valmennuspäällikön roolia.

– Minusta tässä ollaan menossa enemmän ruotsalaiseen malliin, jossa lisätään seurojen valtaa ja kykyä vaikuttaa asioihin. Ja hyvä niihin, seuroissahan ne maajoukkueurheilijat kasvavat. Olen kuullut, että Pyrinnössä jengi on hyvällä ja odottavalla mielellä, eli tässä päästään hyvällä jalalla liikkeelle.

 

Hämäläinen pisti piikkarit naulaan ja vaihtaa valmennukseen

Hannu Hämäläinen siirtyy Jyväskylään Suomen Urheiluliiton (SUL) kaupunkivalmennuskeskuksen valmennuspäällikön töihin intoa täynnä. Maajoukkuesprintteri muistaa vuosien varrella kritisoineensa kotimaista valmennusjärjestelmää, joten mahdollisuus uudistaa sitä sytytti heti.

– Minusta kaupunkivalmennuskeskukset ovat oikea suunta, johon valmennustoimintaa pitää viedä. Olin itse heti kiinnostunut nimenomaan Jyväskylästä, koska se on niin ainutlaatuinen paikka. Siellä on liikuntaan suuntautunut yliopisto, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus (Kihu) ja ihan kohtalaiset harjoitusolosuhteet, joten siellä voidaan yhdistää monenlaisia juttuja käytännön valmennukseen, Hämäläinen sanoo.

– Yksityiskohdat ja käytänteet mitä tullaan tekemään rakentuvat, kun pääsen porukalla kaikkien toimijoiden kanssa rakentamaan suunnitelmia. Tavoitteena on, että Jyväskylä on urheilijalle mielekäs paikka harjoitella.

Hämäläisen viisi Kalevan kisojen mitalia sekä maajoukkuetöitä tuonut pikajuoksijan ura päättyi Tampereella Ruotsi-ottelussa. Hämeenlinnan Tarmon kilpailuasu ja piikkarit jäävät kappiin ilman suurta haikeutta. Näin osin siksi, että vuonna 2012 todettu imusolmukesyöpä olisi voinut päättää uran jo aiemmin. Näin ei kaikeksi onneksi käynyt. Sisukas juoksija teki väkevän paluun maajoukkueeseen.

– Olen tosi kiitollinen, että sain tehdä tämän toisen tulemisen. Tampereen Ruotsi-ottelussa juostu 4 x 100 metrin Suomen ennätys uran näin viime vaiheessa jää kyllä mieleen ehdottomana kohokohtana, Hämäläinen sanoo.

– Jos ajattelee uraa ennen sairastumista, vuoden 2010 Euroopan mestaruuskisat Barcelonassa olivat ehdoton kansainvälinen huippuhetki. Juostiin silloin 4x 100 metrin edellinen SE ja oltiin finaalissa seitsemänsiä. Itse olin 100 metrin välierissä kuudestoista. 

Tukiverkolle iso kiitos

Juoksijan mieleen ovat painuneet myös vuoden 2011 Kalevan kisojen voitto 100 metrillä sekä samana kesänä Tampereella myötätuulessa syntyneet 100 metrin ajat 10,26 ja 10,29. Ennätyskelpoisessa tuulessa Hämäläinen on juossut 100 metriä 10,41.

– Kaikkiaan voi sanoa, että omalla uralla ei ollut ihan helpoimmat lähtökohdat, mutta sitkeästi ja määrätietoisesti olen harjoitellut. Takana ja apuna on ollut iso tukiverkko erilaisia ihmisiä. Heille siitä kiitos, veljensä Heikki Hämäläisen valmentama juoksija sanoo.

 

Leskinen: Valmentajille mahdollisuuksia oppia ja kehittyä 

Antti Leskiselle Suomen Urheiluliiton (SUL) pääkaupunkiseudun valmennuspäällikön työt ovat monilta osin tuttuja nykypestistä SUL:n Eteläisen alueen aluepäällikkönä. Hänen vastuullaan ovat liitossa olleet myös nuorten maajoukkueleiritys ja nuorten arvokisat.

– Keskeistä valmennuspäällikön työssä on kehittää sitä, kuinka urheilijoiden valmentautumista tuetaan. Se tapahtuu yhdessä pääkaupunkiseudun seurojen, Urheiluakatemian ja Olympiakomitean kanssa. Ei niin, että jokainen taho rakentaa omaa järjestelmäänsä urheilijoiden tukemiseksi, Leskinen sanoo.

– Meidän täytyy kehittää yhteistä mallia, jossa huomioidaan eri toimijoiden roolitukset, yhdessä sovitut vastuut ja urheilijoiden luokittelu.

Toinen iso asia Leskisen silmissä on valmentajuuden tukeminen.

– Tärkein ulkoinen urheilijan kehittymiseen vaikuttava tekijä on valmentaja, joten paras tapa vaikuttaa urheilumenestykseen on luoda valmentajille mahdollisuuksia  oppia, kehittyä ja käyttää aikaa valmennukseen.

– Kansallisia valmennusjärjestelmiä arvioivassa tutkimuksessa huippuvalmentajien mahdollisuudet kommunikoida valmennustyöhön liittyvistä asioista muiden huippuvalmentajien kanssa oli erittäin merkittävä tekijä maiden menestyksen kannalta. Valmentajien verkostoitumisen tukeminen, kehitysmahdollisuuksien luominen ja toimintaedellytysten kehittäminen on tärkeää.

Leskinen muistuttaa, että vaikka valmennustoiminta keskittyy aikaisempaa kolmeen kaupunkivalmennuskeskukseen, se ei tarkoita, että muualla tapahtuvaa yleisurheilua unohdetaan.

– Esimerkiksi nuorten valtakunnallinen maajoukkueleiritys jatkuu, Leskinen sanoo.