SUL esittää Tapio Korjusta Olympiakomitean puheenjohtajaksi – Kesällä 2025 yleisurheilussa viisi gp-kilpailua

Suomen Urheiluliitto (SUL) esittää Kuortaneen Urheiluopiston rehtoria Tapio Korjusta Olympiakomitean puheenjohtajaksi. Hallitus päätti asiasta kokouksessaan Espoossa lauantaina.

– Suomalaisella urheilulla on näkyvissä isoja haasteita monella rintamalla. Olympiakomitean johtoon tarvitaan kokemusta ja osaamista erityisesti menestyksen tavoittelussa sekä huippu-urheilijoiden unelmien tavoittelun ymmärrystä, sanoo SUL:n puheenjohtaja Riikka Pakarinen.

Olympiakomitean puheenjohtajalta kaivataan Pakarisen mukaan myös valtion, yhteiskunnan ja yritysten rahoitusmekanismien ymmärrystä ja kontakteja, sillä huippuvaiheen toimintaan tarvitaan lisää resursseja.

– Korjuksella on vahva huippu-urheilu- ja järjestöosaaminen. Hänet tunnetaan myös siltojen rakentajana, jollaista Olympiakomiteassa tarvitaan. Urheiluliitto on onnekas, kun meillä on tähän tehtävään sopiva ja osaava henkilö.

Olympiakomitean puheenjohtaja ja hallitus valitaan järjestön syyskokouksessa 30. marraskuuta.

Korjus: Haasteet ratkaistaan vain voimia yhdistämällä

Korjuksen mukaan päätös ehdolle lähtemisestä syntyi huolellisen harkinnan jälkeen.

– Oli nöyrä olo, kun kysyttiin ehdolle puheenjohtajaksi. Nöyränä olen myös isojen haasteiden edessä, kuten mitalittomuus olympialaisissa, rahoituksen leikkaukset ja lasten liikkumattomuus, Korjus sanoo.

– Haasteiden ratkaisemisessa voidaan onnistua vain voimia yhdistämällä ja yhteistyöllä, jossa ovat mukana Olympiakomitea, lajit, akatemiat, valmennuskeskukset, seurat, kaupungit, valtio ja yritysmaailma.

Katse on käännettävä eteenpäin

Päivätyönsä kautta sekä olympiavoittajana, huippuvalmentajana, Olympiakomitean hallituksen varapuheenjohtajana ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kihun hallituksen puheenjohtajana Korjuksella on ajantasainen näkemys suomalaisen urheilun haasteista.

– Nyt ollaan vähän polvillaan, mutta tästä voidaan nousta. Siihen uskon vahvasti. Menneeseen ei voida vaikuttaa, mutta siitä voidaan oppia ja vaikuttaa tulevaisuuteen. Katse on käännettävä eteenpäin.

– On myös kasvatettava urheilijoiden uskoa omien tavoitteiden saavuttamiseen. Tämä ei onnistu ilman laaja-alaista yhdessä tekemistä.

Motonet GP-sarjassa viisi kilpailua

Espoon kokouksessaan SUL:n hallitus löi lukkoon myös vuoden 2025 yleisurheilun Motonet GP-sarjan kilpailut. Ylen televisioiman gp-sarjan kilpailut järjestetään 2025 Joensuussa, Kuortaneella, Lahdessa, Oulussa ja Tampereella.

GP-kilpailuiden päivämäärät päätetään myöhemmin.

Hallitus kävi läpi myös Yleisurheilun suunta 2030 -strategiaa, liiton vuoden 2025 toiminnan ja talouden suunnittelua ja kuuli projektipäällikkö Harri Halmeen raportin Helsingin 2030 EM-kisahankkeen näkymistä.

Yleisurheilun suunta 2030 -strategia on esillä SUL:n liittovaltuustossa 16. marraskuuta.

 

Lisätiedot:

Riikka Pakarinen

Puheenjohtaja

Suomen Urheiluliitto

040 580 0833

riikka.pakarinen@sul.fi

 

Tapio Korjus

Rehtori

Kuortaneen Urheiluopisto

040 5740355

tapio.korjus@kuortane.com