Suomen Urheiluliiton liittovaltuusto kokoontui syyskokouksen aattona jatkotyöstämään yleisurheilun strategiaa 2017-2020 ja antamaan eväitä tulevan vuosikymmenen strategioille. Valtuuston puheenjohtaja Jarmo Hakanen korosti seminaariavauksessaan valtuuston asiantuntemusta kenttätyön kuin hallinnon osalta. Hän kannusti valtuutettuja rohkeaan, uusia ajatuksia kaihtamattomaan ajatteluun.
Valtuutetut työskentelivät neljässä noin 10 henkilön ryhmässä, jotka pureutuivat yleisurheilijan urapolun ja elinvoimaisen seuratoiminnan strategisiin päämääriin. Yleisurheilijan urapolun kahden ryhmän teemat pureutuivat valintavaiheessa (13-19-v.) eteneviin urheilijoihin, niin korkeatasoisen valmennuksen varmistamisen kuin valmennusjärjestelmän kehittämisen osalta.
Toiset kaksi ryhmää keskittyivät elinvoimaiseen seuratoimintaan, jonka ytimiksi oli valittu päätoimisuuden lisääminen urheiluseuroissa sekä perustoimintojen (yleisurheilukoulut ja seurakisat) varmistaminen myös pienissä ja keskisuurissa seuroissa.
Lisäksi kaikilla ryhmillä oli kolmantena teemana arvioida edessä olevien sääntömuutosten määrittämää liittovaltuustoa,johtoajatuksina nykyisen seurakokouksen poistaminen, valtuuston koon mahdollinen pienentäminen sekä jäsenseurojen vaikuttavuuden lisääminen.
Ryhmät ohjeistettiin liiton puheenjohtajalta opittuun toimintatapaan, jonka mukaan ajatuksia ja ideoita pitää tuottaa paljon. Niistä painoarvoisimmat ”kultahiput” valikoituvat valinnoiksi ja toiminnan sisällöiksi.
Leirivalmennus – vahva osa valmennusjärjestelmää edelleen
Korkeatasoisen nuorisovalmennuksen takuutekijöiksi nousivat kaikilla luontevilla tavoilla rakentuvat valmennusryhmät. Niissä valmennusosaaminen, lahjakkuus ja mahdollisuus harjoitella yhdessä kohtaavat toisensa mahdollisimman usein ilman seurarajoitteita. Lajiklinikat ja -tallit kuin sekä urheilulukiot nähtiin luontevina valintavaihetta tehostavina toimintamalleina, joskin jo valintavaiheen alussa urheilijoiden tulee päästä mukaan henkilökohtaiseen valmennukseen ja sen valmennusryhmä-sovelluksiin.
Suomessa hyvää tulosta tehdään niin vapaaehtoisella kuin ammattivalmennuksellakin. Valmentajapalkkauksiin kaivattiin uusia avauksia, nykyiset tehtävänkuvat seurojen valmennus- tai nuorisovalmennuspäällikköinä jättävät valmentamiselle tilaa rajoitetusti. Korkeatasoisena säilyvä, ajan mukana uudistuva ohjaaja- ja valmentajakoulutus nähtiin tekijänä, josta ei pidä tinkiä.
Valmennusjärjestelmän kehittämisen näkökulmasta leirivalmennus nähtiin edelleen merkittävänä keinona kehittää urheilijoita ja henkilökohtaisia valmentajia. Leiri- ja urheilulukioryhmille sekä valmennusklinikoille tulee saada vetovoimaiset vastuuvalmentajat, jotka yhdessä henkilökohtaisten valmentajien kanssa rakentavat urheilijoille ”yksiäänistä” urapolkua.
Edellinen tarkoittaa valmentajaverkostojen ja luottamuksen rakentamista tavalla, jossa urheilijat voivat kulloinkin hyödyntää tarjolla olevaa valmennusjärjestelmän osaa, esimerkiksi valmennusklinikkaa, nuorten EM-ryhmää tai urheilulukiovalmennusta. Valmentajien täydennyskoulutus ja valmennuksen tukitoimet nähtiin leiritysten keskeisimpinä oheissisältöinä ja keskusteluun heitettiin kysymys, ovatko alueellisista nuorten maajoukkueryhmistä käynnistyvät urheilijamäärät jo liiankin rajattuja?
Valmentajien yhteispalkkauksilla eteenpäin
Päätoimisten valmennuspestien keskeinen rajoite on se, että millä tahansa yhdellä työnantajaehdokkaalla resurssit tulevat nopeasti vastaan. Yhteispalkkaukset nähtiin isona mahdollisuutena huolimatta siitä, että niiden rakentaminen ja toimeenpano ei ole yksinkertaista. Työnantajapoolit voisivat koostua, liitosta, seuroista, piireistä, urheiluakatemioista, kuntien koulutoimista, valmennuskeskuksista tai jopa yrityksistä.
Yleisurheiluvalmentajien osaamisella on kysyntää ja sitä tulee hinnoitella valmentajan palvelutarjottimen laajuuden ja toimintaympäristön perusteella. Yleisurheiluvalmentajien palvelutarjonnan myyminen muihinkin urheilumuotoihin sekä ammattivalmentajan pestin rakentaminen oppisopimusreitin myötä nähtiin niin ikään mahdollisuuksina. Lisäksi olemassa olevien rahoituskanavien ulkopuolelta seurojen myynti- ja markkinointiosaamisen tehostamiseen sekä eritoten pienten ja keskisuurten paikkakuntien kohdalla kunta- ja seurayhteistyöhön nähtiin sitoutuvan mahdollisuuksia.
Yleisurheiluseurojen perustoimintojen varmistamisessa seurojen yhteistyön lisääminen nousi avaintekijäksi. Se on useamman seuran yhteisten seurakisojen tai yleisurheilukoulujen järjestämistä, toiminnan viemistä läheisen suurseuran tai naapuriseuran ja piirin yhteisvoimin vielä nukkuvaan seuraan tai kohdennettua ohjaaja- ja valmentajarekrytointia.
Ajan mukana päivitettävät valmiit toimintamallit ja -materiaalit kuin myös onnistumisten levittäminen ja niistä viestiminen nähtiin edelleen arvokkaina. Lisäksi lajiyhteistyö ja matalan kynnyksen osallistuminen ristiin lajien valtakunnallisiin elämys- ja kilpailutapahtumiin nähtiin toistaiseksi vielä käyttämättömänä voimavarana.
Koko maan lajina säilyminen keskeistä
Sääntöuudistusten jälkeisen liittovaltuuston koostaminen osoittautui kaikille ryhmille varsin visaiseksi pähkinäksi. Suurimmaksi yhteiseksi nimittäjäksi osoittautui yleisurheilun säilyttäminen koko valtakunnan lajina, jonka myötä kaikkien piirien mukanaolo sai vahvaa kannatusta.
Loogisena perusteena seurojen lisäpaikoille nähtiin menestyminen seurojen kilpailuissa, joita ovat Seuraliiga, Kalevan malja sekä nuorisotoimintakilpailu. Lisäksi urheilijoiden edustus, mieluimmin myös äänioikeuden sisältävillä mandaateilla sai kannatusta ja yhdessä ryhmässä seuraedustusten edellytyksiksi tarjottiin ao. seurojen mukanaoloa piiritoiminnassa.
Kokonaisuutena valtuuston seminaari-ilta oli onnistunut. Työskentely ryhmissä oli hyvin intensiivistä ja esille nousseet kannanotot ja kehitysajatukset olivat lajin arjen ja eriytyvät toimintaympäristöt hyvin huomioon ottavia. Kaikki valtuutetut osallistuivat työskentelyyn ja toivat mielipiteitään julki hienosti, mikä ei laajojen esityslistojen ja rajoitetun ajan puitteissa ole mahdollista liittovaltuuston virallisissa kokouksissa.
Jarmo Mäkelä