Salmi sivusi ennätystään ja jakoi voiton Kujanpään kanssa – Andersson voitti naisten kilpaiun

Jesse Salmi ja Urho Kujanpää jakoivat kärkitilan seiväshyppääjien talven kilpailukauden avauksessa Kuortaneella. Molemmat ylittivät 540, joka on Salmen ennätys halliradoilla ja sivuaa hänen viime kesänä ulkoradoilla hyppäämäänsä ennätystä. Kaksikon kilpailu päättyi yrityksiin korkeudesta 551.

Salmi odottelee syksyn ja alkutalven harjoitusten perusteella talvelta uusia ennätyslukemia.

– Hyppääminen oli vielä vähän rimpuilua, kun pitkästä aikaa oli käytössä pidempi vauhti. Jalat eivät meinanneet pysyä mukana, mutta tiedän paukkujen riittävän yli viiden ja puolen metrin, Salmi totesi.

Salmen uraa ovat piinanneet selkävaivat. Nykyisin selkä on hänen mukaansa pitkän jumppaamiskauden jälkeen siinä kunnossa, että hyppääminen ja harjoittelu luonnistuvat.

– Olen syksyn aikana mennyt hyvin eteenpäin. Hyppäsin viime kaudella 475-senttisillä seipäillä ja nyt käytössä on 490-senttiset. Se on iso askel eteenpäin, Salmi kuvaa kehitystään.

Kuortaneella Salmi teki yrityksiä korkeudesta 551, jonka ylitys on hänelle sikäli mieluisa tavoite hallikaudelle, että se on sentin enemmän, kuin hänen valmentajansa Mikael Westö on hypännyt.

Kujanpää haki kilpailutuntumaa – Eskolan muistokilpailu Ideaparkissa

Kujanpää otti Kuortaneella tuntumaa pitkään vauhtiin.

– En ollut täydellä vauhdilla vielä hypännyt. Ihan hyvä ensimmäinen kisa harjoituskauden jälkeen. Aika helpoilla seipäillä vielä hyppäsin. Tästä on hyvä lähteä kohti kovempia kisoja, Kujanpää kertaili kilpailua.

Kujanpään hallikauden tähtäin on maaliskuussa EM-kilpailuissa Apeldoornissa, Hollannissa. EM-kilpailuihin kutsutaan sekä miesten että naisten kilpailuihin 18 hyppääjää kumpaankin sarjaan.

– Kilpailukausi jatkuu ensin Saksan Dortmundissa ja sen jälkeen 1. helmikuuta Lempäälässä kauppakeskus Ideaparkissa, jossa hypätään Raimo Eskolan muistokilpailu, Kujanpää kertoo.

Kujanpää on itse ollut mukana edesmenneen valmentajansa  ja seiväshypyn monitoimimies Eskolan muistokilpailun urheilijahankinnassa.

Pihtiputaan Tuiskun Joonatan Kemppainen jakoi Kuortaneen kilpailun kolmannen sijan Laihian Lujan Juho Alasaaren kanssa. Kumpikin ylitti tasan viisi metriä, joka on Kemppaisen ennätys. Aiempi oli vuonna 2022 hypätty 490.

Andersson voittoon 430:n ylityksellä

Esbo IF:n Saga Andersson voitti Kuortaneella naisten seiväshypyn ylitettyään 430. Samalla tuloksella Andersson voitti Tallinnassa kolme päivää aiemmin kuluvan vuoden ensimmäisen kilpailunsa. Kuortaneella kilpailu päättyi kolmeen yritykseen korkeudesta 440.

Esbo IF:n Silja Andersson oli Kuortaneella toinen ylitettyään 410 ja Keuruun Kisailijoiden Tuuli Järvinen kolmas 370:n ylityksellä.

 

KUORTANE 5.1.2025 Seiväshyppääjien hallikilpailut

Miehet,

Seiväs: 1-2) Urho Kujanpää TP & Jesse Salmi VasaIS 540 (kkk), 3-4) Juho Alasaari LaihLu & Joonatan Kemppainen PihtipTu 500, 5) Albin Lundberg VasaIS 475, 6) Juuso Toivonen ÄhtärU 460, 7) Oskari Tikkakoski 19 VetelU 440.

Naiset,

Seiväs: 1) Saga Andersson EsboIF 430, 2) Silja Andersson EsboIF 10, 3) Tuuli Järvinen KeurKi 370, 4-5) Frida Blomfelt 17 EsboIF & Edith Rikala 19 VasaIS 345, 6) Silva Hynönen 15 AlavuU 315 … Tuuli Kujala SeinäjSU ilman tulosta (360).