Rinteen kova kiri huipensi Lappeenrannan Motonet GP:n illan – Vehmaa huippuaikaan junioriaidoissa

Joonas Rinne väläytteli jälleen vahvaa loppukiriään juosten Lappeenrannan Motonet GP -kisan 1500 metrin kakkoseksi. Hidasvauhtisessa juoksussa Rinteen loppuajaksi jäi 3.39,16, kun voittoon juoksi Yhdysvaltain Joe Waskom ajalla 3.38,99.

Näyttävä loppukiritaistelu toi Rinteelle myös voiton illan yleisöäänestyksessä.

Jänisten vauhti ei kilpailun nimivahvalle kaartille ollut aivan toivottua, kun kierrosajat menivät juuri ja juuri 60 sekunnin tahtiin. Kolmen kierroksen väliaika oli sentään 3.40:n aikaa enteilevä 2.57,85.

Rinteelle se sopi mainiosti, ja hän pääsi hyödyntämään vahvaa loppuaan ja ottamaan kärkipaikan viimeisen suoran alussa. Yksi vahvempi mies vielä kuitenkin löytyi, kun parhaimmillaan ajan 3.33 juossut Waskom viiletti viimeisillä metreillä ohi ja niukkaan voittoon.

– Harmittavasti aistin jo ennen juoksua Call Roomissa, että nyt ei jäniksen perään lähdetä. Kaikki halusivat juosta kilpaa. Läksin sitten tavoittelemaan voittoa, ja itselleni se on siinä tilanteessa paras, kun saan lopun tulemaan terävästi, Rinne sanoi.

Rinne kilpailee seuraavaksi lauantaina Joensuussa, jossa matkana on 800 metriä. Muista suomalaisista paras oli viidenneksi juossut Eemil Helander ajalla 3.44,41, jolla hän petaa hyvää nousukuntoa loppukesän 5000 metrin juoksuja varten.

Vehmaa aitoi 19-vuotiaiden Suomen ennätyksen

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Rasmus Vehmaa kohensi 19-vuotiaiden 110 metrin aitojen ikäluokan Suomen ennätyksen aikaan 13,13. Aiempi oli Vehmaan viime vuonna Jerusalemissa nuorten EM-kisoissa juostu 13,23.

– Tuosta neljä sekunnin sadasosaa vielä pois, niin tulos alkaa näyttää omaan silmääni aika hyvältä, Vehmaa linjasi tavoitteitaan.

Tulos on alle 20-vuotiaiden maailmantilaston toiseksi paras. Vain Yhdysvaltain Ja’kobe Tharp on juossut sadasosasekunnin nopeammin 13,12. Vehmaan kauden päätavoite on onnistua oman ikäluokan MM-kisoissa Perussa elokuussa.

Lakka kuittasi Kalevan kisojen tappion Pariisin kenraalissa

Elmo Lakan ja Santeri Kuusiniemen kohtaamisessa 110 metrin aidoissa oli Kalevan kisojen finaalin jäljiltä hyvä tunnelma. Kuusiniemi katkaisi Lakan yhdeksän Kalevan kisojen voiton putken Vaasassa, mutta oli nyt toinen Kimpisen kentällä.

Lakalla juoksu oli Pariisin olympiakisojen kenraali, jossa voitto irtosi sateen kastelemalla radalla ajalla 13,56. Kuusiniemi oli toinen juostuaan 13,81.

– Tulin juoksemaan kisan kesken treenipätkän, kun oli mahdollisuus päästä Kimpisen nopealle mondolle, Lakka sanoi.

Lakan toiveissa on tehdä kauden parasta jälkeä Pariisin olympialaisissa.

– Suomen ennätys on siellä ehdottomasti tavoitteena. 13,2-alkuinen pitäisi olla mahdollista, Lakka arvioi.

Kuusiniemen mukaan voitto oli tavoite, mutta juoksun loppu ei sujunut aivan toivotusti.

– Viimeinen aita tuli vähän syliin, Kuusiniemi tuumi.

Illukka satasen kolmas: ”Nyt alkaisi olla oman ennätyksen aika”

Miesten sateessa juostussa 100 metrillä finaalissa tuore Suomen mestari Riku Illukka oli kolmas ajalla 10,32. Kisan kärkikaksikko oli Saint Vincentin Earl Simmonds ajalla 10,15 ja Jamaikan O’Shane Bailey, 10,30.

– Finaalissa juoksussa oli parempi frekvenssi kuin alkuerässä. Juoksun keskiosa meni hyvin, mutta loppu vähän hajosi, Illukka sanoi.

Sprintteri on sivunnut tällä kauden ennätystään 10,26 ja kokee, että nyt alkaisi olla mahdollisista rikkoa tuloa, kun takana on yhteensä parikymmentä starttia 100 ja 200 metrillä ja 4 x 100 metrin viestissä.

– Minulla huippukunto on tullut kilpailemalla. Nyt alkaisi olla tulosparannuksen aika, mutta se vaatii hyviä olosuhteita, Joensuussa lauantaina seuraavaksi kilpaileva Illukka sanoi.

Kortetmaa sivusi kauden parastaan

Yhdysvaltain Lauren Rain James piti suosikin asemat ja voitti naisten 200 metriä ajalla 23,19. Anniina Kortetmaa oli toinen ajalla 23,53, joka sivuaa hänen kauden parastaan.

– Kun saisi vähän myötätuulta, ajat eivät olisi parin sadasosan sisällä, Kortetmaa harmitteli osin vastatuuleen juostun kisan jälkeen.

Aino Pulkkinen oli neljäs ajalla 23,66.

Vainio otti tuntumaa 5000 metrin vauhtiin

Kotiyleisönsä edessä juossut Alisa Vainio on kesän mittaan hakenut ratamatkoilta kovien juoksun kautta väljyyttä maratonvauhtiin. Kimpisen kentällä Vainio juoksi 5000 metrillä ajan 16.07,15 ja oli toinen. Vainio juoksi käytännössä koko matkan yksin ilman vetoapua. Hänelle kilpailu oli myös kova harjoitus ja ensimmäinen 5000 metrin kilpailu sitten vuoden 2018.

– Alku oli ihan kivaa, mutta huomaa, ettei ole tältä matkalta kokemusta. Ajatus oli, että vedän alusta lähtien täysiä, kun on noin lyhyt matka, mutta ei se vissiin silleen toimi.  Rentous hävisi, Vainio tuumi.

– Mutta pitää uskaltaa vaan tulla enemmän näille lyhemmille matkoille, että saan maratonille vauhtireserviä. En tiedä, miten muuten sitä saisi kuin kilpailemalla alimatkoilla.

Australian Maudie Skyring voitti kilpailun ajalla 15.34,70, kun kovaa aikaa hakenut Meksikon Laura Galván keskeytti.

Turun Urheiluliitto Aino Suni oli kolmas ennätyksellään 16.28,12.

Ennätyssuma 800 metrillä

Naisten hyvävauhtisen 800 metrin voitto meni Australian Sarah Billingsille mainiolla ajalla 2.00,30. Veera Perälä juoksi kolmanneksi ja paransi ennätystään sekunnin kymmenyksellä aikaan 2.03,28. Hänen perässään myös Siiri Rainio ja Veera Mensonen saivat nauttia uusista ennätysnumeroista ajoin 2.07,72 ja 2.07,88, joilla irtosi kuudes ja seitsemäs sija.

Veera Mattila oli sen sijaan epäonninen kaaduttuaan 120 metriä ennen maalia. Samassa kolarissa myös Perälän vauhti kärsin hiukan, joten 2.03:n alitus olisi ollut hänelle täysin mahdollinen.

– Tyytyväinen olen aikaani, ennätys on aina ennätys. Vauhdinjako oli minulle sopiva, vaikka 300 metrin juoksun jälkeen ajattelinkin, että apua. Kompurointi Veera Mattilan kanssa viimeisessä kaarteessa söi hieman vauhtia, Perälä kommentoi Ylen haastattelussa.

Salminen loikki pisimmälle sadekelissä

Pariisin olympialaisiin valmistautuva Senni Salminen kimmahteli sateen keskellä kolmiloikkakisan voiton. Voittotulos 13,90 syntyi heti ensimmäisellä kierroksella.

– Minua ei sade yleensä haittaa. Nyt ensimmäinen hyppy oli rento ja varovainen, Salminen kertaili voittohyppyään. Sen jälkeen pisimmät hypyt painuivat yliastutuiksi

– Nyt juoksu tuli hyvin ja askelkin osui, mitä on harjoiteltu. Olympialaisiin lähden luottavaisena. Tiedän olevani kunnossa.

Jessica Kähärä kimmahteli kauden parhaansa 13,66, joka riitti toiseen sijaan. Uransa tähän kauteen päättävä Kristiina Mäkelä ponnisti kolmanneksi 13,62 kantaneella hypyllä ja sai kisan päätteeksi aplodit kisayleisöltä pitkän uransa kunniaksi.

MM-mitalisti Kassanavoid voitti moukarikisan

Sadesää latisti naisten moukarinheittoa, jonka Yhdysvaltain Janee’ Kassanavoid voitti heitettyään 71,29. Pariisin olympialaisiin valmistautuva Suvi Koskinen oli toinen tuloksella 68,74 ja Sara Killinen kolmas tuloksella 67,09. Krista Tervo jäi ikävästi jälleen ilman tulosta.

 

LAPPEENRANTA 17.7.2024 SUL:n Motonet GP 4/7

(Lämpötila alkuillasta 22-25 °C. Sateen alettua 19-20 °C.)

Miehet,

100 m (1,8 m/s): 1) Earl Simmonds Saint Vincent 10,15, 2) O’Shane Bailey Jamaika 10,30, 3) Riku Illukka VantSa 10,32, 4) Gift Leotlela Etelä-Afrikka 10,35, 5) Oskars Grava Latvia 10,37, 6) Santeri Örn PolvijU 10,43, 7) Eino Vuori HämTa 10,43, 8) William Thor BorgåAk 10,56.

  1. alkuerä (0,5 m/s): 1) Earl Simmonds Saint Vincent 10,35, 2) Riku Illukka VantSa 10,43, 3) Gift Leotlela Etelä-Afrikka 10,45, 4) Santeri Örn PolvijU 10,45, 5) Henri Sai Viro 10,63, 6) Aleksi Lehto SeinäjSU 10,85, 7) Rasmus Lehikoinen PolvijU 11,17.
  2. alkuerä (0,9 m/s): 1) Oskars Grava Latvia 10,37, 2) O’Shane Bailey Jamaika 10,39, 3) Eino Vuori HämTa 10,45, 4) William Thor BorgåAk 10,59, 5) Arttu Peltola JKU 10,66, 6) Viljami Lestinen 18 HKV 11,13, 7) Akseli Eskelinen LUM 11,17.

M17 100 m (1,9 m/s): 1) Miska Anttonen 16 ImatrU 11,38.

100 m kelaus, luokka 34 (1,7 m/s): 1) Henry Manni 32 LUU 15,75.

100 m kelaus, luokka 53 (1,7 m/s): 1) Henry Sundblom 33 TuSKU 18,70.

100 m kelaus, luokka 54 (1,7 m/s): 1) Leo-Pekka Tähti 41 PoTa 14,09, 2) Esa-Pekka Mattila 35 EspTa 14,33, 3) Niko Ristiranta KuusankKi 15,90.

1500 m: 1) Joe Waskom Yhdysvallat 3.38,99, 2) Joonas Rinne SaarijPu 3.39,16, 3) Miguel Moreira Portugali 3.40,21, 4) Mohad Abdikadar Sheikh Ali 31 Italia 3.43,86, 5) Eemil Helander JKU 3.44,41, 6) Nikita Bogdanovs Latvia 3.45,17, 7) Aleksi Kivelä LempKi 3.46,07, 8) Leonard Markén IFVOM 3.46,55, 9) Konsta Hämäläinen JoKa 3.47,13, 10) Eero Saleva HKV 3.47,19, 11) Mikko Kauppinen VieremKo 3.49,71, 12) Paul Robinson 33 Irlanti 3.49,94, 13) Joni Virkkala GamlakarlIF 3.50,59, 14) Samu Mikkonen TP 3.51,46, 15) Alex Rauhala VasaIS 3.53,40, 16) Joonatan Venäläinen 18 ImatrU 3.54,01, Ben Claridge Britannia keskeytti.

1500 m, B-erä: 1) Niko Viljola HKV 3.52,78, 2) Rasmus Kisel Viro 3.52,95, 3) Eemeli Hirvonen 19 JoKa 3.53,13, 4) Tuure Haapanen TuUL 3.55,03, 5) Joona Heiskanen 19 KU-58 3.57,07, 6) Antton Launto 34 SauvU 3.58,34, 7) Ilmari Lehmus JoKa 4.00,43, 8) Anssi Mustonen 19 KoivistKip 4.00,95, 9) Samuli Saarikoski 16 KeravU 4.02,28, 10) Leo Rajaniemi 15 LA 4.02,29, 11) Konsta Saksola LUM 4.04,43, 12) Tuomas Puputti IFRaseb 4.05,01, 13) Lauri Nokkala 19 LUM 4.05,32, 14) Mikko Hirvonen JoKa 4.06,02, 15) Rasmus Laapas 18 LA 4.10,27.

1500 m, C-erä: 1) Walte Hautala LA 4.04,72, 1) Valtteri Partanen 18 LA 4.04,72, 3) Elias Virtanen HauhSi 4.05,72, 4) Saku Miettinen LUM 4.06,94, 5) Jussi Karkkulainen PyhäselU 4.10,43, 6) Matias Mononen LA 4.15,75, 7) Santtu Heiskanen 19 KU-58 4.19,79, 8) Otto Ruuskanen LUM 4.22,63.

110 m aj (0,3 m/s): 1) Elmo Lakka 31 JKU 13,56, 2) Santeri Kuusiniemi JKU 13,81, 3) Keiso Pedriks 30 Viro 14,36, 4) Matias Komi SibVa 14,46 (B-erän voittaja, 2,0 m/s), 5) Valtteri Kalliokulju LiePa 14,51, 6) Pyry Santahuhta KankaanpSL 14,55, 7) Konsta Kankainen TP 14,68, 8) Juuso Peltola JKU 14,81, 9) Joni Järvinen LA 14,84 (2,0 m/s), 10) Eero Ilomäki HIFK 14,96 (2,0 m/s).

M19 110 m aj (1,6 m/s): 1) Rasmus Vehmaa 19 LUM 13,13 (19-v. SE, ent. 13,23 Vehmaa 2023), 2) Girts Šenkevics 19 Latvia 14,01, 3) Lauri Kylmäpuro 18 HKV 14,50, 4) Elliot Schmidt 19 BorgåAk 14,51, 5) Thomas Isaksson 19 BorgåAk 14,89, 6) Tumi Siranko 18 VantSa 14,90.

400 m aj: 1) Demar Murray 33 Jamaika 50,53, 2) Justin Rose Kanada 50,79, 3) Leo Köhldorfer Itävalta 50,81, 4) Jaakko Linnus TP 51,60, 5) Sakari Vallius JoKa 55,13, 6) Samu Laakso TapanilErä 55,38, 7) Iiro Surkka JKU 56,33, 8) Aatu Pohjonen 18 LUM 59,15 (debyytti miesten aidoin).

Pituus: 1) Shown-D Thompson Jamaika 815, 2) Otto Pulkkinen ImatrU 772, 3) Jason Smith Yhdysvallat 763, 4) Heikki Vuorinen ÄänekU 753, 5) Julius Toivola JKU 710, 6) Arttu Tauriainen PernU 704, 7) Kasperi Vehmaa 19 LUM 704, 8) Vini Aarnikko 17 ImatrU 653.

3-loikka: 1) Simo Lipsanen LUM 15,69, 2) Veikko Nugraha EspTa 15,20, 3) Oliver Kärki VaasVa 14,82, 4) Niko Simola 31 VammSV 14,01, 5) Jimi Huuho PyhäselU 13,95, Eelis Snåre LA & Antti Inkinen 37 LUM ilman tulosta.

Kuula: 1) Jander Heil Viro 18,82, 2) Arttu Korkeasalo LielKi 18,05, 3) Eero Ahola PoYU 17,36, 4) Aatu Kangasniemi 18 EspTa 17,17, 5) Miika Lahtonen MynämIs 17,13, 6) Panu Tirkkonen KeitKu 16,81.

Kuula, luokka 57: 1) Teijo Kööpikkä 44 RaumU 14,27.

Moukari: 1) Ragnar Carlsson Ruotsi 75,00, 2) Tuomas Seppänen 38 NoormNo 70,71, 3) Roope Auvinen EsboIF 69,45, 4) Marco Kammer HIFK 69,37, 5) Nikólaos Polihroníou Kreikka 65,08, 6) Henri Liipola 30 TammRy 64,10, 7) Arttu Härkönen SavRi 63,67, 8) Elmeri Eskola SäkylU 63,39, 9) Juha Närhi LempKi 62,17.

Keihäs, luokka 34: 1) Pasi Heikkilä 50 TuSKU 28,11 (luokan 34 ka-2. paras tulos).

Naiset,

N17 100 m (2,6 m/s): 1) Oona Figueira 15 KarhU 12,26.

200 m (0,4 m/s): 1) Lauren Rain James Yhdysvallat 23,19, 2) Anniina Kortetmaa JKU 23,53, 3) Beyonce de Freitas Brittiläiset Neitsytsaaret 23,59 (ae. 23,57), 4) Aino Pulkkinen JKU 23,66 (ae. 23,46), 5) Jenna Kokkonen KajKi 23,87, 6) Emma Tainio PaimU 24,44 (ae. 24,29), 7) Kira Kruuti HKV 25,05 (ae. 24,85), Anna Pursiainen EspTa (ae. 24,56) & Nea Mattila HIFK (ae. 24,44) & Petra Häggqvist HKV (ae. 24,61) & Ann Marii Kivikas Viro (ae. 24,12) eivät osallistuneet finaaliin.

  1. alkuerä (0,3 m/s): 1) Aino Pulkkinen JKU 23,46, 2) Beyonce de Freitas Brittiläiset Neitsytsaaret 23,57, 3) Jenna Kokkonen KajKi 23,88, 4) Emma Tainio PaimU 24,29, 5) Nea Mattila HIFK 24,44, 6) Reetta Ryynänen JoKa 25,16, 7) Aino Rasmus TP 25,44, 8) Eeva Samberg HKV 25,85.
  2. alkuerä (2,9 m/s): 1) Lauren Rain James Yhdysvallat 23,49, 2) Anniina Kortetmaa JKU 23,54, 3) Ann Marii Kivikas Viro 24,12, 4) Anna Pursiainen EspTa 24,56, 5) Petra Häggqvist HKV 24,61, 6) Kira Kruuti HKV 24,85, 7) Jonna Aalto 18 JoKa 24,90, 8) Emmi Uotinen SavRi 25,41.

800 m: 1) Sarah Billings Australia 2.00,30, 2) Chloe Foerster Yhdysvallat 2.01,88, 3) Veera Perälä LA 2.03,28, 4) Angel Piccirillo Yhdysvallat 2.04,03, 5) Elle Ceder HKV 2.07,28, 6) Siiri Rainio JKU 2.07,72, 7) Veera Mensonen MaaningMa 2.07,88, Samantha Friborg Yhdysvallat & Heini Ikonen JKU & Veera Mattila VammSV keskeyttivät.

800 m, B-erä: 1) Julia Raunio HIFK 2.10,66, 2) Alisa Virtanen JKU 2.10,83, 3) Moona Latvala 32 HKV 2.11,06, 4) Kaisa Honkaharju 31 KälvTa 2.11,22, 5) Sini-Minea Saarikoski 19 KeravU 2.11,60, 6) Emilia Jousimaa 31 LA 2.12,36, 7) Erika Utriainen 38 VeitsilKV 2.12,69, 8) Elina Gumarova Latvia 2.12,98, 9) Helmi Vuorimaa LA 2.14,91.

800 m, C-erä: 1) Taimi Vallinoja 17 HKV 2.18,58, 2) Anessa Kisner 18 LimingNM 2.18,73, 3) Roosa Buri 16 PorvU 2.20,38, 4) Heidi Haapamäki JKU 2.20,58, 5) Miisa Mäittälä 16 PorvU 2.21,16, 6) Enni Räisänen 16 AnjalLi 2.21,64, 7) Fiia Kajula RaisKu 2.21,82, 8) Venla Kapiainen 17 MiKV 2.24,81, 9) Elsa Stadig 17 ValkealKa 2.30,30, 10) Riina Heikkonen LUM 2.56,78.

5000 m: 1) Maudie Skyring Australia 15.34,70, 2) Alisa Vainio LUM 16.07,15, 3) Aino Suni TuUL 16.28,12, 4) Janette Vänttinen HKV 16.37,33, 5) Mari Laakkonen 33 PudasjU 16.58,17, 6) Cecilia Österblad VasaIS 16.58,56, 7) Katri Niemistö 30 JKU 17.01,73, 8) Aukse Linkute Liettua 17.08,01, 9) Emilia Siltanen 41 JKU 17.12,02, 10) Katariina Kärkkäinen IisVi 17.20,88, 11) Laura Manninen 51 KU-58 17.25,09, 12) Salla Laukkanen JoKa 17.30,27, 13) Anna Haataja OP 17.36,05, 14) Emma Ranta LempKi 17.41,76, 15) Ella Jyrkinen LUM 18.05,88 (debyytti), 16) Iida Haataja 30 OP 18.14,72, 17) Emma Vuolanto HRC 18.14,97, 18) Oona-Mari Hakulinen 30 JKU 18.30,85, 19) Laura Karkkulainen 32 PyhäselU 18.38,47, 20) Sofia Rinne 18 LA 18.38,97 (debyytti), 21) Emma Hakala 31 EspTa 18.57,57, Laura Galván 33 Meksiko keskeytti (3000 m 9.09,55).

400 m aj: 1) Hilla Uusimäki KU-58 56,64, 2) Kristiina Halonen LUM 57,03, 3) Mila Heikkonen 18 HIFK 57,81 (19-v. ka-4 & 18-v. ka.3), 4) Heidi Salminen JKU 57,93, 5) Martta Rautala VU 60,23, 6) Pinja Heinonen JKU 63,17.

3-loikka: 1) Senni Salminen ImatrU 13,90, 2) Jessica Kähärä MiKV 13,66, 3) Kristiina Mäkelä 32 OrimJy 13,62, 4) Danylle Kurywchak 30 Yhdysvallat 13,39, 5) Emma Pullola VaasVa 12,94, 6) Lotta Kirvesmies MiKV 12,68, 7) Kira Kytölä 31 EsboIF 12,65, 8) Elina Kostiainen 32 VihdVi 12,45, Ella Nisula KuivasjAu ilman tulosta.

Moukari: 1) Janee’ Kassanavoid Yhdysvallat 71,29, 2) Suvi Koskinen KauhajKa 68,74, 3) Sara Killinen EsboIF 67,09, 4) Charlotta Sandkulla KronÅs 63,99, 5) Kiira Väänänen VarpaisjVi 62,26, 6) Kati Ojaloo 34 NoormNo 60,95, 7) Anni Sinelampi LA 56,24, 8) Aada Koppeli JKU 51,76, Krista Tervo KarhKa ilman tulosta.

Keihäs: 1) Jona Aigouy Ranska 53,30, 2) Beatrice Lantz Ruotsi 51,31, 3) Heidi Nokelainen 34 JoKa 49,77, 4) Julia Valtanen RaumU 49,74, 5) Elina Kinnunen TuUL 49,48, 6) Marija Bogavac Montenegro 48,94, 7) Minka Nurro HKV 47,18, 8) Saara Lipsanen LUM 46,88.

Keihäs, luokka 34: 1) Marjaana Heikkinen 57 SiilinjPo 16,99.

Keihäs, luokka 55: 1) Jasmine Repo 32 JKU 13,73.