Urheilijan pitää itse tuntea mikä tekniikassa menee oikein ja mikä ei. Jos urheilija ei sitä tunne, sitä on vaikea korjata, sanoo ex-seiväshyppääjä Rauli Pudas EM-mitalin ja pitkän valmentajauran kokemuksella.
Näin on seiväshypyn kotimaiseen Hall of Fameen valitun Pudaksen mukaan myös valmennuksessa laajemmin. Urheilijan täytyy oppia tietämään mitä hän tarvitsee.
– Sitä olen sanonut kaikille. Pitää itse oppia tekemään ja tuntemaan mitä tarvitsee. Valmentaja on se henkilö, joka auttaa urheilijaa tässä työssä.
Hyvä esimerkki tuon ajatuksen hyvin sisäistäneestä urheilijasta on Pudaksen silmissä seiväshypyn edesmennyt SE-mies Jani Lehtonen.
– Jani teki nuorena valtavasti työtä, mutta aikuisiässä järkevästi vain sen mikä oli tarpeellista. Kun hän kehitti voimaa, se näkyi heti nopeudessa, ja oli siis tehokasta, Pudas muistelee.
Seiväshypyssä Pudaksen mielestä tärkeintä on tekniikka, ja siinä maastalähtö.
– Mitä enemmän siinä saat laduttua energiaa seipääseen, sitä kovempaa tulosta teet.
Tekniikka kehittyy toistojen kautta ja suuret toistomäärät edellyttävät lujaa fyysistä kuntoa. Sitä löytyi Lehtoselta, Pudakselta itseltään ja hänen valmennettaviltaan kuten vaikkapa Asko ja Petri Peltoniemeltä. Nykynuorten valmennuksessa lähtötilanne on Pudaksen silmissä toinen.
– Kun pohjat olivat paremmat, urheilijat kestivät treeniä, ei tullut heti vammoja ja päästiin heti tekemään tosissaan treeniä. Nykynuorten kanssa pitää rakentaa maltilla, eli muutama vuosi on jaksettava tehdä pidempää treeniä ja pohjia, eikä hakea tehoja.
Pudaksen silmissä lajin kotimainen tila näyttää kuitenkin hyvältä: Minna Nikkasen ja Wilma Murron johtaman naiskaartin ohella salomäkien ja bergiusten taustalta on nousemassa lahjakkaita nuoria miehiä.
– Lajivalmentaja Steve Ripponin vetämillä leireillä tehdään paljon ja tehdään yhdessä, niin kuin mekin tehtiin aikoinaan. Eikä menestys ole Suomessa valmennustiedosta kiinni, Pudas sanoo.
Avojalkainen resupekka yllätti Haapakosken
Jos Alavieskassa syntynyt Pudas, 61, saisi nyt aloittaa oman uransa alusta, hänen ei tarvitsi valmennuksessa kovia monia asioita muuttaa. Yksi selkeä virhe omalla uralla tuli kuitenkin tehtyä.
– Kovaa treenattiin. Olisi vaan ymmärretty levätä välillä, Pudas nauraa.
Omasta urastaan Pudas on paljon velkaa ystävälleen, ex-valmentajalleen ja kilpakumppanilleen Tapani Haapakoskelle. Tämä bongasi Pudaksen lahjat ja puoliväkisin houkutteli 16-vuotiaaksi asti telinevoimistelua harrastaneen nuoren seiväshyppääjäksi.
– Kiinnitin häneen huomiota ensi kerran pm-kisoissa Nivalassa. Oltiin 14-15-vuotiaita ja pidin itseäni jonkinlaisena seiväshyppääjänä. Minulla oli sentään piikkarit, urheiluhousut ja paita, Haapakoski muistelee.
– Sitten sinne tuli tämä resupekka avojaloin, resuisessa urheilupaidassa, housun persuksessa reikä ja juoksi sellaisella kipittävällä tyylillä, mutta hyppäsi saman kuin minä.
Kun Himangalle valmistui 1970-luvun puolivälissä urheiluhalli, Ylivieskasta sinne harjoituksiin ajanut Haapakoski alkoi kurvata Alavieskan kautta. Hän otti sieltä Pudaksen mukaan, tosin vasta pitkän ja sinnikkään suostuttelun jälkeen.
– Jotenkin ei vaan ollut virtaa siihen treenaamiseen. Sitten kun Tapani sai minut siihen mukaan, se meni helposti överiksi, Pudas nauraa.
Niin kävi esimerkıksi, kun Pudas oli valitellut lievää jäykyttää ja hänen valmentajakseen ryhtynyt Haapakoski totesi nuoren tehneen tuplana kaiken mitä ohjelmassa oli.
Kisan huonoin hyppy toi pronssin
Erikoisen muiston Pudaksen uralta löytää myös SUL:n ex-lajivalmentaja Arto Pasanen.
– Ralle oli ainut urheilija minun aikana, joka juoksi 10 metrin lentävän testissä kovempaa seipään kanssa kuin ilman.
Pajulahden Hall of Fame- tilaisuudessa juhlapuheen pitänyt SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä kaivoi toisen erikoisuuden tilastoista.
– Ihmeellisin näistä Pudaksen tilastofaktoista on 37-vuotiaana 1991 miesten moukarilla heitetty 51,92 metriä. Tosin noihin aikoihin kai sanottiin, ettei Alavieskassa pääse edes rippikoulusta läpi, jos ei pysty heittämään miesten moukaria kolmella pyörähdyksellä, Mäkelä veisteli.
Pudaksen huippuhetki osui Prahan EM-kisoihin 1978, jossa hän ylitti rahtusen onnekkaasti ensimmäisellään 545. Hän osui rimaan, joka ponnahti ylös, mutta jäi sitten paikalleen hyppytelineen päähän ja toi EM-pronssin.
– Se oli varmaan kisan huonoin hyppy, Pudas muistaa.
Aiemmin samana kesänä Pudas oli ylittänyt Nivalassa SE:n 556. Omaksi ennätykseksi jäi 1980 hypätty 560. Huippu-urheilu-ura päättyi hypyn alastulossa murtuneen nilkan pysäyttämänä kesken Helsingin MM-kisoihin tähdänneen harjoittelun 1983. Kilpailemista Pudas tosin jatkoi vielä sen jälkeen.
– Olin silloin paremmassa kunnossa kuin koskaan, mutta en ole jäänyt sitä harmittelemaan. Jos loukkaantuu, niin loukkaantuu, Pudas miettii.<
– Lapsena liikuin aivan hirveästi. Aloitin telinevoimistelun alta kouluikäisenä ja tein samat liikkeet kuin vanhemmat veljet. Kesällä oli normaalia, että aamukahdeksasta iltapäivään neljään tai viiteen oltiin heinässä, sitten mentiin hyppämään seivästä ja illalla poljettiin jokirantaan uimaan, Rauli Pudas muistelee.
,
Lintujen kuvaaminen nollaa mielen
Prahan EM-menestys on jäänyt kirkkaimpana Rauli Pudaksen mieleen, mutta aktiviiuralta painui mielen sopukoihin paljon muitakin mieluisia muistoja.
– Se esimerkiksi, kun oltiin kolmena vuonna talvella viisi viikkoa Uudessa-Seelannissa. Se oli harjoitusleiri, mutta samalla kilpailtiin. Kierrettiin sellaisen reilun sadan hengen kansainvälisen urheilijaryhmän kanssa kisoista toiseen, Pudas muistelee.
– Siellä oli mukana ihan maailman huippuja, joten siellä näki mitä ne tekivät. Samalla syntyi iänikuisia kaveruussuhteita, Pudas sanoo.
Uran päättyminen vei Pudaksen valmennuksen pariin. Sitä kesti yhtäjaksoisesti yli kaksi vuosikymmentä kunnes muutama vuosi sitten hän piti kahden vuoden tauon. Nyt Pudas valmentaa taas hierojan ammattinsa ohella.
– Syksyllä valmennukseeni tuli 15-vuotias tyttö, joka vasta aloittelee. Aleksi Saarelaisen kanssa olen tehnyt työtä seitsemän vuotta ja koko ajan on menty eteenpäin.
Pudaksen valmennuksessa ovat erimittaisen ajan olleet muun muassa Vesa Rantanen, Asko ja Petri Peltoniemi ja Harri Palola. Pudas oli aikanaan myös naisten seiväshypyn vastuuvalmentaja.
Iso kiitos vaimolle
Itse Pudas harjoitteli Haapakosken, Aulis Kairennon ja edesmenneen Risto Koskisen valmennuksessa.
– Ristolla oli valtava tietoutus ja pitkä valmennuskokemus. Häneltä sain suurimmat oppini valmennuksesta. Muistan, että Rikua arvostettiin silloin ulkomailla enemmän kuin Suomessa, Pudas sanoo.
– Valmennusurasta pitää sanoa iso kiitos myös vaimolle. Koskaan näiden vuosien aikana hän ei ole kysynyt, että taasko pitää mennä. Hän on ymmärtänyt, että urheilija siinä kärsii, jos ei mene.
Urheilun ohella Pudasta on liikuttanut lapsesta asti valokuvaus. Hän on aktiivinen ja taitava lintukuvaaja.
– Harrastin valokuvaamista jo ennen kuin aloin urheilla. Tässä oli välissä aika, etten kuvannut, mutta kun tuli tämä digiaika, innostuin uudelleen. Viikonloppuna saatan kävellä 7-8 tuntia repun kanssa kuvaamassa. Se minulle keino rentoutua, Pudas sanoo.
Pudaksen upeita lintukuvia voi käydä kurkkaamassa osoitteessa http://flopshots.1g.fi