Entiselle juoksijalle yksi tapa nauttia kisajännityksestä on tarttua aseen kahvaan ja ryhtyä juoksulajien lähettäjäksi. Jenni Innilä viihtyy kisatunnelmassa ja lähetystiimien jäsenenä, mutta jonoksi asti uusi lähettäjäkellokkaita ei riitä.

– Lähettäjätilanne voisi olla parempi. Tämä on vapaaehtoista toimintaa, johon menee paljon aikaa. Aktiivilähettäjiä on Suomessa 50-100 välillä. Toinen mokoma olisi hyvä, sanoo Suomen lähettäjien pääkouluttaja Vesa Artman.

Vaasassa asuva Innilä, 38, tietää mistä Artman puhuu.

– Me olemme monta kertaa miettineet minut kouluttaneen Folke Holmströmin kanssa, että mistä saadaan minulle kaveri, kun Folke päättää jäädä eläkkeelle, Innilä sanoo.

Innilä, 38, kävi lähettäjäkoulutuksessa, kun oma 400 ja 800 metrin juoksijaura alkoi hiipua. Toden teolla harrastus lähti liikkeelle vasta perheen perustamisen jälkeen vuosia myöhemmin. Silloin kipinä syttyi Vaasan Vasaman kannustamana.

– Minusta tämä on mielenkiintoista. On kiva tavata lähettäjäkollegoita, saa olla mukana yleisurheilussa ja voi haastaa itseään, Innilä kiittelee harrastustaan.

Lähettäjän ura alkaa piirien kakkostason koulutuksesta. Sen jälkeen lähettäjä hakee kokemusta pienemmistä kisoista ja lähettäjän apulaisen töistä ennen kuin voi kivuta ykköstasolle.

– Jos taidot riittävät ja kokemus karttuu, nousu kansainväliselle tasolle on sellainen kahdeksan vuoden projekti. Suomessa on tällä erää noin viisitoista sellaista lähettäjää, jotka voi laittaa mihin kilpailuun tahansa, Artman arvioi.

Punaisen kortin nostaminen jännitti

Innilä sanoo, että ilman kokeneen Holmströmin tukea ja yläkoulun Ruotsin kielen opettajan kesävapaita, ura lähettäjänä ei olisi lähtenyt lentoon. Nyt takana on kolmet Kalevan kisat ja Vaasassa juhannuksena käydyt EM-joukkuekilpailut.

– Parhaimmillaan olin pari vuotta sitten kesällä 21 kilpailussa. Viime kesänä kisoja oli vähemmän, Innilä sanoo.

Lähettäjän työnä on taata juoksijoille kilpailuun tasavertaiset lähtökohdat. Vilppilähtösäännön muutos, teknisten laitteiden ja urheilijoiden kehitys ovat maustaneet työtä, mutta kisoissa lähettäjä on edelleen sekunnin tai pari kaikkien katseiden keskipiste erityisesti pikajuoksuissa. Parhaimmillaan se saa adrenaliinin liikkeelle samaan tapaan kuin urheilijalla.

– Kyllä ensimmäiset Kalevat kisat oli jännittävä kokemus. Samoin EM-kilpailut viime kesänä Vaasassa, kun se oli kansainvälinen kilpailu, Innilä sanoo.

Mikä lähettämisessä on haastavinta?

– Jos sattuu jotakin yllättävää. Jos tulee tapaus, jota ei ole aikaisemmin tullut eteen. Onneksi sellaisessa tilanteessa voi aina luottaa kollegoiden tukeen, Innilä sanoo.

– Minulle sellainen tuli EM-joukkuekilpailussa, kun piti mennä näyttämään punaista korttia 100 metrin finaalissa sveitsiläisjuoksijalle ja hän alkoi kritisoida päätöstä.

Tieto-taitoaan Innilä kävi karttumassa Helsingin Aitaklinikan tilaisuudessa, jossa lähettäjät myös opastivat nuoria juoksijoita.

– Kyllä se kesällä vähän jännittää, jos ei ole talvella ampunut yhtään. Tätä taitoa on hyvää pitää jatkuvasti yllä, Innilä sanoo.