Pieni nykäys vei vauhtia, Hurskeelta uran paras kauden avaus

Reetta Hurske avasi kilpailukautensa 100 metrin aitajuoksun toisella sijalla ja kauden kotimaisella kärkiajalla 12,85 Chorzówissa Puolassa myöhään lauantaina. Aika on Hurskeen uran paras kauden avaus ja tuli, vaikka hän nykäisi aavistuksen startissa.

– Hyvä kauden avaus, vaikka nykäisin kerran lähdössä. Ajattelin siinä, että voi herran jestas, mutta hyvin pääsin vauhtiin, Hurske kertaili.

Aiturin ennätys ja samalla myös SE-tulos on 12,70, jonka hän juoksi vuosi sitten.

– Muuten juoksussa ei ollut mitään ihmeellistä. Pari vikaa aitaväliä vähän sakkasi, en oikein pystynyt pitämään rytmiä.

Juoksun voitti Yhdysvaltain Amberg Hughes ajalla 12,73. Hurskeen toiveissa oli aavistuksen kovempi aika.

– Salaisena haaveenani oli, että olisin juossut olympiarajan heti ensimmäisessä kilpailussa, mutta stadionolosuhteissa juostuna tämä on hyvä kisa tähän kohtaan kautta, Hurske arvioi.

Pariisin olympiakisojen tulosraja on 12,77.

Kevään harjoituskauden jäljiltä kunto on Hurskeen mukaan hyvä.

– Tässä on nyt vielä kaksi kovaa kisaa ennen EM-kisoja, Hurske sanoi.

Hurske on jo valittu Suomen EM-joukkueeseen.

Chorzów, Puola:

70th ORLEN Memoriał Janusz Kusociński:

Miehet,

400 m: 1) Zakithi Nene Etelä-Afrikka 45,32.

800 m: 1) Catalin Tecuceanu Italia 1.44,22, 2) Mohamed Ali Gouaned Algeria 1.44,42, 3) Ferguson Rotich Kenia 1.45,10, 4) Mateusz Borkowski Puola 1.45,40, 5) Bartosz Kitliński Puola 1.45,45, 6) Filip Ostrowski Puola 1.45,76.

1500 m: 1) Filip Rak Puola 3.33,74, 2) Pietro Arese Italia 3.34,65, 3) Ignacio Fontes Espanja 3.34,81, 4) Maciej Wyderka Puola 3.35,51, 5) Nick Griggs Irlanti 3.35,90.

3000 m ej: 1) Hailemariyam Amare Etiopia 8.15,61, 2) Nicolas Daru Ranska 8.16,36, 3) Karl Bebendorf Saksa 8.16,84, 4) Yassin Bouih Italia 8.18,37, 5) Tomáš Habarta Tshekki 8.22,68, 6) Ala Zoghlami Italia 8.23,70.

Seiväs: 1) Robert Sobera Puola 572, 1) Emmanouíl Karalís Kreikka 572.

Kuula: 1) Scott Lincoln IBritannia 20,75..

Moukari: 1) Ethan Katzberg Kanada 79,12, 2) Paweł Fajdek Puola 77,23.

Naiset, 200 m (0,0): 1) Amy Hunt Iso-Britannia 22,85.

400 m: 1) Natalia Kaczmarek Puola 50,42. B-erä: 1) Sharlene Mawdsley Irlanti 50,72.

800 m: 1) Vivian Chebet Kenia 1.59,45, 2) Eveliina Määttänen Suomi 1.59,74 (kkk), 3) Ellie Baker Iso-Britannia 2.00,16, 4) Elena Bellò Italia 2.00,43.

1500 m: 1) Jemma Reekie Iso-Britannia 4.02,57, 2) Netsanet Desta Etiopia 4.03,11, 3) Agathe Guillemot Ranska 4.04,27, 4) Kristiina Sasínek Mäki Tshekki 4.05,62, 5) Aleksandra Płocińska Puola 4.05,69.

3000 m ej: 1) Marwa Bouzayani Tunisia 9.17,78, 2) Carolina Robles Espanja 9.27,54, 3) Irene Sánchez-Escribano Espanja 9.27,69, 4) Aneta Konieczek Puola 9.33,17, 5) Kinga Królik Puola 9.34,09.

100 m aidat (+1,1): 1) Amber Hughes USA 12,73, 2) Reetta Hurske Suomi 12,85, 3) Klaudia Wojtunik Puola 13,02, 4) Viktoria Forster Slovakia 13,09, 5) Marika Majewska Puola 13,11, 6) Karolina Kołeczek Puola 13,40.

400 m aj: 1) Lina Nielsen Iso-Britannia 54,73, 2) Linda Olivieri Italia 55,38, 3) Nikoleta Jíchová Tshekki 55,67.

Pituus: 1) Agate De Sousa São Tomé & Principé 678 (-0,7), 2) Milica Gardašević Serbia 676 (+0,3), 3) Laura Raquel Müller Saksa 670 (+0,2).

Määttänen ennätykseensä 800 metrin kauden avauksessaan