Partasen ja Konosen yhteistyö päättyi – Partanen hakee kansainvälistä yhteistyötä ja vastaa valmennuksestaan

Kilpakävelijä Veli-Matti ”Aku” Partasen ja valmentaja Valentin Konosen yhteistyö on päättynyt. Partanen suunnittelee jatkossa harjoittelunsa itse ja hakee kehitystä hakeutumalla yhteisille leirille Euroopassa harjoittelevien kilpakävelyn huippunimien kanssa.

– Halusin ottaa enemmän vastuuta omasta tekemisestä. Olen 33-vuotias. Pitkän uran mukana minulle on kertynyt kokemusta miten eri harjoitusmetodit toimivat ja miten oma kroppa toimii. Tämä ratkaisu mahdollistaa minulle paremmin oman kropan kuuntelun, Partanen perustelee päätöstään.

Konosen ja Partasen yhteistyö alkoi yli vuosikymmen sitten kesällä 2012. Se on poikinut Partaselle 20 kilometriltä MM-kisojen kuudennen ja EM-kisoissa viidennen sijan, olympiakisojen 50 kilometrillä 9. sijan sekä useita Suomen ennätyksiä ja Suomen mestaruuksia.

– Minulla on suuri kunnioitus ja kiitollisuus Vallua kohtaa. Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä, mutta katson, että tähän kohtaan tämä on oikea päätös. Vallu on itsekin sanonut, että pysyäkseen nousseen kansainvälisen tason mukana pitää lisätä yhteistyötä lajin huippujen kanssa, Partanen sanoo.

– Tämä on Akun uran kannalta välttämätöntä, että hän pystyy nousemaan askeleen urallaan eteenpäin. Niin tein aikanaan itsekin, Kononen sanoo kansainvälisen yhteistyön lisäämisestä.

”Se voisi sitten jälkikäteen harmittaa, ettei tullut katsottua tätä korttia”

Kansainvälisellä kontaktilla Partanen viittaa mahdollisuuteen nähdä ja kokea miten muut lajin kärkinimet harjoittelevat ja kokeilla mitä yhteisharjoittelu heidän kanssaan toisi omaan harjoitteluun.

– Leireillä lajin huippujen kanssa näkisin, miten he tekevät asioita ja onko siellä jotakin mitä voisin soveltaa omaan harjoitteluuni. Jos en nyt tee tätä, se voisi jälkikäteen harmittaa, ettei tullut tätä korttia katsottua, Partanen sanoo.

Partasen mukaan kilpakävelyn huippunimistä ruotsalainen Perseus Karlström, italiainen Massimo Stano, japanilaiset Toshikazu Yamanishi ja Satoshi Maruo sekä kanadalainen Evan Dunfee hyödyntävät yhteisharjoittelua.

– Noilla huippunimillä kullakin on oma ohjelma, mutta yhteisillä leireillä he tekevät pääharjoitukset yhdessä. Minäkin aion jatkaa omalla ohjelmalla, vaikka teen yhteistyötä muiden kanssa, Partanen sanoo.

Kenen kanssa Partanen aikoo tehdä yhteistyötä, ratkeaa kevään aikana. Yksi vaihtoehto on edellä mainittu ryhmä, jonka urheilijoista Karlström on Euroopan mestari ja moninkertainen MM-mitalisti. Stano voitti 20 kilometriä Tokion olympialaisissa 2021 ja oli Pariisissa viime kesänä neljäs.  Yamanishi on tuore 20 kilometrin ME:n haltija ja kaksinkertainen MM-voittaja. Maruo ja Dunfee menestyivät 50 kilometrillä ja ovat nyt Partasen tavoin huippunimiä 20 kilometrillä.

EM-joukkuemestaruuskilpailu kevään päätavoite

Partanen on parasta aikaa päättämässä harjoitusleiriään Joni Havan kanssa Espanjan Torreviejassa. Tähtäimessä on joko 22. maaliskuuta Slovakian Dudincessa kilpailtava 20 kilometrin kilpailu tai 4. toukokuuta Varsovassa käytävä 20 kilometrin kilpailu.

– Kevään päätähtäin ovat EM-joukkuemestaruuskilpailut Tshekin Poděbradyssä toukokuussa.  Dudince on näillä näkymin suunnitelmissa, mutta keväällä on muitakin vaihtoehtoja kilpailla yksi kisa ennen Poděbradyä, kuten Varsova, Partanen sanoo.

Koko kuluvan vuoden päätavoite Partasella on onnistua syyskuussa Tokion MM-kisoissa.