Olympia- ja EM-kesä 2024 huipentuu Ruotsi-otteluun Olympiastadionilla – maaottelu palaa kokonaan iltakilpailuksi

Yleisurheilun olympia- ja EM-kesä 2024 huipentuu Ruotsi-ottelussa Helsingin Olympiastadionilla. Maaottelupisteistä kamppaillaan iltakilpailuna perjantaina ja lauantaina 30.-31. elokuuta 2024. Päätöksen maaottelun jatkosta Olympiastadionilla teki Suomen Urheiluliiton (SUL) hallitus.

– Tavoite on luoda ainutlaatuinen ja elämyksellinen yleisurheilufestivaalitunnelma Olympiastadionille. Uskon, että iltakilpailut perjantaina ja lauantaina Stadionin iltavalaistuksessa luovat upean näyttämön maaotteluelämykselle niin urheilijoille kuin katsojille, arvioi Suomen Urheiluliiton (SUL) toimitusjohtaja Harri Aalto.

Maaottelu palasi Helsinkiin ja uusitulle Olympiastadionille viime vuonna ensi kertaa sitten vuoden 2014.

– Päätös jatkaa Olympiastadionilla syntyi helposti. Viime vuonna maaottelu toi kahtena päivänä paikalle yli 44.000 ihmistä ja sai paljon positiivista palautetta, Aalto sanoo.

– Neuvottelut Helsingin kaupungin ja Stadion-säätiön kanssa sujuivat erittäin hyvässä hengessä. Yhteinen tahtotila oli, että Ruotsi-ottelu palasi Olympiastadionille jäädäkseen ja että Stadionista tulee yleisurheilun kotipesä myös mahdollisia muita lajin suurtapahtumia ajatellen.

”Yleisurheiluperinne Olympiastadionilla jatkuu”

Helsingin kaupungille Ruotsi-ottelun järjestäminen sekä pitkän yleisurheiluperinteen säilyminen Olympiastadionilla myös tulevaisuudessa on mieluinen asia.

– Helsingin kaupunki on yksi vuoden 2024 Ruotsi-ottelun pääyhteistyökumppaneista ja tyytyväinen maaottelun jatkoon Olympiastadionilla, sanoo Helsingin kaupungin liikuntajohtaja Tarja Loikkanen.

Samoin näkee Stadion-säätiö.

– Vahva yleisurheiluperinne Olympiastadionilla jatkuu. Vuoden 2022 maaottelu sai paljon kiitosta ja nyt meillä on ilo toivottaa yleisurheilun ystävät jälleen tervetulleeksi Olympiastadionille elokuussa 2024. Uudistettu stadion tarjoaa maailmanluokan olosuhteet sekä Suomen Urheiluliitolle tapahtumajärjestäjänä että yleisölle ja urheilijoille maaottelupäivien aikana, toteaa Olympiastadionin johtaja Ari Kuokkanen.

Ruotsi-ottelu on maailman vanhin edelleen jatkuva yleisurheilumaaottelu. Se järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingissä 1925. Vuonna 2024 Ruotsi-ottelu täyttää 99 vuotta.

Lisätiedot:

Harri Aalto

Toimitusjohtaja

Suomen Urheiluliitto

040 823 4200

harri.aalto@sul.fi

Ari Kuokkanen

Olympiastadionin johtaja

Stadion-säätiö

040 7182381

ari.kuokkanen@stadion.fi

Tarja Loikkanen

Helsingin liikuntajohtaja

040 334 2098

tarja.loikkanen@hel.fi