Neziri haki kilpailutuntumaa kolmella startilla Pirkkahallissa: 60 metriä kulki liki ennätysvauhtia – TULOSKATSAUS 11.1.

Pika-aituri Nooralotta Neziri palasi kilparadoille ensi kertaa sitten viime kevään ja kiiti lauantaina 60 metriä 7,42 Tampereen Pirkkahallissa. Tulos jää kaksi sadasosaa Nezirin ennätyksestä ja on vasta alkaneen hallikauden kotimainen kärkiaika.

Neziri testasi kuntoaan juoksemalla kaksi 60 metrin kilpailua, jotka hän voitti ajoin 7,42 ja 7,50. Kahden sileän startin jälkeen Neziri päätti pitkän päivän juoksemalla 60 metrin aitajuoksun yksin aikaan 8,35.

Nezirin kilpailukausi katkesi viime keväänä jalkapohjan kalvojänteen vammaan. Sen jäljiltä hän pääsi aloittamaan harjoittelun vasta syksyllä. Nyt tavoitteena on juosta täysipainoinen hallikausi.

– Tulin tähän kisaan arvoituksellisin mielin. Treeneissä on ollut vaihtelevuutta. Välillä tuntuu, että olen ennätysvauhdissa, mutta palautuminen ei sitten ole ollut niin nopeaa, Neziri kertoi.

Treenijakso Teneriffalla – Kausi käyntiin Luxemburgissa

Talven harjoitteluaan Neziri on siivittänyt viiden viikon treenijaksolla Teneriffalla.

– Harjoittelussa on ollut pientä aaltoliikettä. Nyt se näkyi siinä, että toinen 60 metriä ja 60 metrin aidat eivät menneet niin hyvin, kuin ensimmäinen juoksu. Aitajuoksu tuntui teknisesti ookoolta, mutta videolta näytti, ettei siinä tapahdu mitään, Neziri arvioi.

Neziri katsoi, että kun viime kesän kilpailut jäivät kevättä lukuun ottamatta väliin, se näkyy vielä niin, että hermotus reagoi herkästi kovaan rasitukseen.

Ehjän harjoituskauden jälkeen Tampereen kilpailu oli Nezirille osa valmistautumista hallikauteen, jonka hän aloittaa todenteolla viikon kuluttua Luxemburgissa.

– Halusin siksi juosta nyt myös aidat, että sain kerran vedettyä aidat läpi kilpailussa, Neziri sanoi.

 

TULOSKATSAUS 11.1.

IMATRA 11.1.2025 Imatran Urheilijoiden hallikilpailut

Naiset,

50 m: 1) Meeri Riiali ImatrU 6,65 (ae. 6,61 kkk), 2) Anna Pyykkö LUM 6,79 (ae. 6,77), 3) Juulia Kokko ImatrU 6,82.

Pituus: 1) Milja Mahlavuori LUM 559.

LAHTI 11.1.2025 Ahkeran pikajuoksucup

Keskitalo ja Mäki ennätyksiin Lahdessa – Kuusiniemi miesten nopein, Vehmaalle ennätys – VIDEO

TAMPERE 11.1.2025 Pyrinnön hallikilpailut & Junnujen Hämeen hallimestaruuskilpailut

Miehet,

60 m: 1) Juho Koivisto JKU 6,96, 2) Joel Turkka TP 7,08, 3) Elias Zetterman TammRy 7,11, 4) Noel Nikulainen 17 LempKi 7,13.

60 m aj (91,4 cm): 1) Jalmari Koskinen 17 TP 8,84.

Naiset,

60 m: 1) Nooralotta Neziri 33 JKU 7,50 (ae. 7,42 kkk), 2) Pirkitta Marjanen PoYU 7,52 (ae. 7,51), 3) Vilma Koski 17 PoYU 7,87 (17-v. erän voittaja, ae. 7,84), 4) Milja Miikkulainen 18 IkaalU 7,93, 5) Emmi Mäkinen 19 VehmaistU 7,99, 6) Monamaria Pyhältö 19 TP 8,00, 7) Nelli Flyktman 17 KaipVi 8,01 (ae. 7,91), 8) Tuuli Kulju 19 JanJa 8,03 (ae. 8,00) … 11) Inkeri Ahokas PoYU 8,09 (ae. 7,97). – Aino Rasmus TP ei osallistunut finaaliin (ae. 7,89).

60 m aj: 1) Iida Kujanpää TP 9,23.

2. kilpailu: 1) Neziri 8,35.

60 m aj (76,2 cm): 1) Vilma Koski 17 PoYU 8.65, 2) Kristiina Tamski 17 TP 9,01.

60 m aj (6×76,2 cm): 1) Eevi Kölhi 14 HämTa 9,25.

Pituus: 1) Kölhi 524.

TURKU 11.1.2025 Kupittaan hallikilpailut

Kuulamiehet avasivat hallikauden Kupittaalla