Naisten korkeushypyt supertähdet Turkuun – Ella Junnila: Hyvä kattaus

Naisten korkeushypyn maailman valiot kohtaavat Paavo Nurmi Gamesissa Turussa 18. kesäkuuta. Paikalla ovat australialaiset supertähdet Nicola Olyslagers, Eleanor Patterson, lajin ukrainalaishuiput Jaroslava Mahutshih ja Julija Levtshenko sekä britti Morgan Lake.

– Turussa halutaan järjestää timanttiliigatason naisten korkeushyppykisoja. Hyvä kattaus, kiittelee Ella Junnila, joka kohtaa maailman huıput mielellään juuri Turussa.

– Minulle juuri kisan kokonaisuus tuo hyvän fiiliksen hypätä Turussa. Tykkään kentän alustasta ja yleisö on aina hyvin mukana, Junnila kiittelee kilpailun puitteita, tunnelmaa ja osallistujakaartin tasoa.

”Hienoa, että rohkeat korotukset lisääntyvät naisten korkeushypyssä”

Olyslagers puolustaa Turussa kilpailun voittoa. Lajin MM- ja olympiamitalisti on ylittänyt viime ja tällä kaudella 203. Kevättalvella kotimaansa mestaruuskisoissa Adelaidessa hän nosti riman 206:een voitettuaan kisan 201 ylityksellä. 206:n yrityksistä toinen oli onnistua.

– Tosi hienoa, että rohkeat korotukset lisääntyvät naisten korkeushypyssä, että päästäisiin pois näistä kahden sentin korotuksista, Junnila kiittelee Olyslagersin reippaita otteita.

”Eleanor tulee ponnistukseen todella lujaa”

Patterson voitti toissa vuonna maailmanmestaruuden ja oli viime kesän MM-kisoissa Budapestissä toinen. Urallaan hän on ylittänyt 202. Hyppääjänä Patterson ja Olyslagers ovat Junnilan silmin hyvä esimerkki siitä, kuinka eri tavalla voi hypätä korkealla.

­­– Olyslagersin vauhti on aika rauhallista, mutta kaksi-kolme viimeistä askelta kiihtyvät tosi tehokkaasti. Hänelle tyypillistä on tulla ponnistukseen hyvin ryhdikkäässä asennossa. Siitä on hyvä lähteä ponnistamaan. Itselläni on kovat odotukset Nicolan kaudelle.

– Eleanor tulee ponnistukseen pyörittävällä askeleella ja todella lujaa. Ja koska hän tulee lujaa, ponnistuspaikka on merkittävästi kauempana kuin Nicolalla. Kovan vauhdin takia hänen hyppynsä on myös enemmän eteenpäin menevää kuin Nicolalla.

Jaroslava Mahutshih on hallitseva maailmanmestari ja kaksinkertainen MM-mitalisti.

Junnila: Jaroslavan silmissä siintää olympiakulta

Tammikuussa 204 ylittänyt Jaroslava Mahutshih on hallitseva maailmanmestari ja kaksinkertainen MM-mitalisti.

– Jaroslava on harjoitellut pidempään Portugalissa ja on aloittamassa kilpailukautta muita huippuja myöhemmin. Hän on listoilla sunnuntaisessa Timanttiliigan Tukholman kilpailussa. Hänen silmissään siintää varmasti olympiakulta Pariisissa, Junnila arvioi.

– Hyppääjänä Jaroslava on enemmän vauhtiin luottava urheilija. Hän käyttää paikaltaan kahdeksan askeleen vauhtia, jossa ensimmäisten neljän askeleen aikana laitetaan juoksuasento priimakuntoon ja sitten painetaan niin sanotusti lappu lattiaan, Junnila kuvailee.

– Hänen vauhtinsa kiihtyy todella hyvin ja hän pääsee käyttämään hypyssä tosi hyvin vapaata jalkaa.

Britti Morgan Lake oli viime kesän MM-kisoissa Budapestissä neljäs ja ylitti kauden aikana 199.

Suomalaisaitureilla tutut ja tasokkaat vastukset

Naisten 100 metrin aidoissa Reetta Hurske ja Nooralotta Neziri kohtaavat Paavo Nurmi Gamesissa tutut, tasokkaat aiturit: vuoden 2022 EM-kisojen 100 metrin aitojen kärkikaksikon Puolan Pia Skrzyszowskan ja Unkarin Luca Kozákin sekä kaksinkertaisen EM-hallien mestarin, hollantilaisen Nadine Visserin ja Irlannin Sarah Lavinin.

Tasokasta vastusta on luvassa myös 110 metrin aitojen kotimaan kärkitriolle Elmo Lakka, Santeri Kuusiniemi ja Ilari Manninen. Turkuun ovat tulonsa vahvistaneet viime kesänä 13,15 juossut ranskalainen Sasha Zhoyan, joka oli Budapestin MM-kisoissa kuudes ja britti Andy Pozzi, joka on voittanut pika-aitojen mestaruudet EM -ja MM-halleissa. Pozzi voitti pika-aidat vuoden 2020 Paavo Nurmi Gamesissa.

https://paavonurmigames.fi