Aika näyttää, kuinka vanhaksi Wayde Van Niekerkin 400 metrin elää. Michael Johnsonin ME, jonka eteläafrikkalainen rikkoi porskutti 17 vuotta.

Mutta kuinka Van Niekerk tuon ennätyksensä teki? Kahdeksannelta radalta Rion olympiafinaalista juostu 43,03 oli kuin aikakoe. Van Niekerk ei nähnyt haastajiaan Kirani Jamesia tai LaShawn Merrittiä. Hän juoksi heiltä karkuun kuin sähköjänis vinttikoirakisoissa.

Ja millä tavalla hän tuo 43,03 juoksi?

Tässä täysin epäviralliset väliajat: 100 metriä 10,7, 200 metriä 20,5, 300 metriä 31,0 ja maali 43,03. Hän juoksı 100 metrin pätkät karkeasti 10,7-9,8-10,5 ja 12,0.

Kun Johnson juoksi edellisen ME:n 43,18 hänen vastaavat väliaikansa olivat 11,10-21,22, 31,66 ja 43,18, eli Van Nierkerk olisi johtanut tuota juoksua koko matkan.

Jouste: Kova aloitus, ja hyytyminen

Yhteistä Johsonille ja Van Niekerkille on, että 200 metriä kulkee, joka helpottaa 400 metrin avaamista reippaasti: Johnsonin ennätys on huikea 19,32 ja Van Niekerk on juossut 19,94.

Omassa ennätysjuoksussa eteläafrikkalainen pinkoi kuitenkin 200 metriä selvästi kovempaa kuin Johnson.

– Van Niekerkin juoksussa ensimmäisen ja toisen puoliskon ero oli 2,5 sekuntia, mikä kertoo kyllä kovasta aloituksesta ja optimaalia kovemmasta hyytymisestä. Ideaalina pidetään alle 2 sekunnin eroa. Näin analyysi kertoo, vaikka se kyllä näytti, että Van Niekerk pystyi pitämään juoksuasennon ja rytmin hyvänä loppuun asti, sanoo kokenut pikajuoksuvalmentaja Petteri Jouste.

– Kovasta aloituksesta kertoo myös 200 metrin väliaika, joka suhteessa omaan 200 metrin ennätykseen on vain 0,5-0,6 sekuntia hitaampi, kun yleinen ohje 200 metrin väliajaksi on 0,9-1,0 sekuntia hitaampi kuin oma ennätys.

– Voi tosin olla, että nykykunnossa tuo Niekerkin 200 metrin ennätys voisi parantua joitakin kymmenyksiä. Mutta kun juoksee noin paljon kovempaa kuin kukaan muu koskaan, perinteiset ajatukset ideaalisesta vauhdinjaosta eivät enää pidä paikkansa.