Tulevat Tähdet -monipuolisuuskilpailu on lyhyessä ajassa betonoinut asemansa lasten pääkilpailumuotona. Vuoden 2023 YAG:n aikaan lanseerattu monipuolisuuskilpailu on innostanut lapsia urheilemaan runsaasti ja monipuolisesti.
Esimerkiksi ylimmän tasoluokan, eli viiden tähden urheilijoiden, lukumäärä on peräti kuusinkertaistunut ja vähintään 10 eri lajissa kilpailevien 9–13-vuotiaiden määrä lähes tuplaantunut vuodesta 2022 vuoteen 2024. Vuonna 2025 monipuolisuuskilpailemaan pääsevät myös 8-vuotiaat lapset. Kun luet tämän jutun loppuun saakka, niin saat tietää, millaiset pisteet maailmanmestari Saga Vanninen olisi kerännyt 9–13-vuotiaana monipuolisuuskilpailusta…
Monet seurat, ja osin myös piiriorganisaatiot, ovat upealla tavalla kannustaneet lapsia Tulevat Tähdet -monipuolisuuskilpailuun. Seurat palkitsevat lapsia monipuolisuuskilpailun perusteella ja kannustavat lapsia runsaaseen ja monipuoliseen kilpailemiseen monin eri tavoin. Osa seuroista esim. huomioi kannustepalkinnoin uudelle tähtitasoluokalle yltäviä lapsia tai vähintään kymmenessä eri lajissa vuoden aikana kilpailleita lapsia. Seuroissa on fasilitoitu myös mm. seuran valmennusryhmien välisiä keskiarvokilpailuja.
Lasten kilpailutoimintaa järjestävät seurat avainasemassa
Seurat ovat avainroolissa mahdollistamaan lapsille monipuolisen ja runsaan kilpailemisen. Suurin osa lapsen kilpailutoiminnasta tulisi olla saavutettavissa ns. lähellä lasta eli joko oman seuran tai seutukunnan seurojen järjestäminä. Lapsille tulisi tarjota mahdollisuus kilpailla ympärivuotisesti.
– Kilpaileminen ja kisaileminen, ja erityisesti monipuolisuuskilpaileminen, on yleisurheilevan lapsen ”peli”, harrastamisen hienoin ja kiinnostavin juttu, sydän ja sielu. Tätä ”yleisurheilupeliä” tulee olla saatavilla eri muodoissaan lähes ympärivuotisesti, maalailevat yhteen ääneen SUL kehitysjohtaja ja monipuolisuuskilpailun alkuperäinen ideanikkari Jarkko Finni ja lasten yleisurheilukehittämisen johtajaksi siirtynyt Tapio Rajamäki.
Seurantamittaristo auttaa seurakohtaisessa toiminnan kehittämisessä ja seurojen välisessä vertailussa
Tulevat Tähdet -monipuolisuuskilpailun seurakohtaista mittarointia ja seurantaa varten on avattu Tilastopajan sivuille laaja ja monipuolinen seurojen seurantamittaristo. Seurantamittaristo auttaa ennen kaikkea seuroja oman seuransa lasten yleisurheilun seurannassa, arvioinnissa ja kehittämisessä. Kaikille avoin seurantamittaristo laittaa myös seuroja paremmuusjärjestykseen eri osa-aluemittarein.
Katso Tulevat Tähdet -monipuolisuuskilpailun seurojen seurantamittaristo täältä: Tulevat tähdet – Tilastopaja.fi
Mittariston avulla seurojen välistä vertailua eri muuttujien osalta voi tarkastella mm. eri vuosien, eri seurakokoluokkien ja sarjojen sekä yleisurheilupiirien kautta. Muuttujia seurannassa ovat mm. kilpailevien 8–13 v urheilijoiden kokonaismäärä, summattu seurapistemäärä, seuran pistekeskiarvo sekä vähintään 10 lajissa kilpailleiden ja eri tähtitasoille yltäneiden lasten absoluuttinen ja suhteellinen määrä.
– Todella mielenkiintoista seurata ja myös vertailla, missä seuroissa lasten kilpaileminen on erityisen aktiivista ja monipuolista ja myös sitä, että aktivoituvatko seurat mahdollistamaan lajillisesti entistäkin laaja-alaisempaa ja ympärivuotisempaa kilpailemista lapsille,” pohdiskelevat Finni ja Rajamäki
– Tulevaisuus näyttää, rakennetaanko seurantamittaristoa hyödyntäen myös virallinen Tulevat Tähdet -seurakilpailu.”
Tilastopajan seurantamittaristossa olevaa seuran nimeä klikkaamalla pääsee tarkastelemaan seurakohtaista hyvin monipuolista tulosanalytiikkaa. Seurakohtaisesta mittaristosta löytyy mm. eri yleisurheilulajeissa kilpailleiden lasten lukumäärät yhteensä ja lajeittain.
– Seurannasta on helppo havaita se, että lähes seurassa kuin seurassa kilpaillaan erityisen paljon sileällä pikamatkalla, pituudessa ja kuulassa. Ei mitään näiltä hyviltä peruslajeilta pois, mutta enemmän se kertonee kisojen lajiohjelmien yksipuolisuudesta ja kapea-alaisuudesta. Toivomme todella, että lasten lajikirjoa kilpailutoiminnassa rohkeasti ja reippaasti monipuolistettaisiin jatkossa!
Vannisella olisi ollut nousujohteinen pistekehitys Tulevat Tähdet -monipuolisuuskilpailussa
Maailmanmestari Saga Vannisen junnuvuosina ei Tulevat Tähdet -monipuolisuuskilpailua vielä ollut olemassa, mutta näin monessa lajissa hän 9–13-vuotiaana kilpaili ja tällaiset pisteet ja tähtimäärät hän olisi aikanaan monipuolisuuskilpailussa kerännyt:
-
-
- 9 v: 8 lajia, 12 p, 2 tähteä
- 10 v: 10 lajia, 20 p, 3 tähteä
- 11 v: 15 lajia, 38 p, 4 tähteä
- 12 v: 13 lajia, 40 p, 4 tähteä
- 13 v: 16 lajia, 47 p, 4 tähteä
-
Lisätietoa Tulevat Tähdet -monipuolisuukilpailusta ja seurojen seurantamittaristosta:
Jarkko Finni
Kehitysjohtaja, seura-, kilpailu- ja koulutustoiminta
Suomen Urheiluliitto
Tapio Rajamäki
Seurapalvelujohtaja
Suomen Urheiluliitto