Murto taivutti Pariisissa kolmanneksi – Hurske aitoi neljänneksi, vaikka lähtö oli varovainen telineiden petettyä

Wilma Murto taivutti Pariisin kansainvälisten hallikilpailujen naisten seiväshypyssä kolmanneksi 464:n ylityksellä ja Reetta Hurske aitoi vastoinkäymisten täyttämässä naisten 60 metrin aitajuoksun finaalissa neljänneksi ajalla 7,96.

Hurskeen ensimmäisessä finaalistartissa lähtötelineet pettivät alta ja siirtyivät 10-15 senttiä taaksepäin.

Ennen toista starttia Hurske sai laitettua telineet paikalleen, mutta luottamus niihin oli mennyt.

– En uskaltanut enää ponnistaa normaalisti. Olin ensimmäisellä aidalla varmaan sekunnin kymmenyksen jäljessä normaaliajasta, Hurske sanoi.

– Se mikä oli positiivista, oli matkavauhti. Kun vauhtiin pääsee, juoksu kulkee hyvin.

Hurske eteni finaaliin aikavertailusta juostuaan alkuerässä ajan 8,00. Alkuerässään Hurske osui rajusti ensimmäiseen aitaan.

– Siinä, kun on kahdeksan askelta kiihdyttänyt ja sitten tökkää ensimmäiseen aitaan, niin vaikea siitä on mitään supersuoritusta tehdä, Hurske sanoi.

Vähän alkaa olla jo matkaväsymystä

Pariisin aitajuoksufinaalin voitti Hollannin Nadine Visser kisaennätyksellä 7,86. Hurskeelle Pariisin kilpailu oli kolmas lyhyen ajan sisään.

– Vähän alkaa olla jo matkaväsymystä. Mieluummin tällaisia sattuu nyt, kuin arvokisoissa. Nyt on hyvä mennä kotiin vähän pesemään pyykkiä ja tekemään muutama harjoitus, Hurske sanoi.

Hurske kilpailee seuraavan kerran SM-kilpailuissa Helsingissä 18.-19. helmikuuta.

Murto: ”Tämä on tällaista malttamattoman ihmisen kiduttamista”

Wilma Murto pudotti Pariisin seiväskilpailussa kahdesti 471:stä, minkä jälkeen hän jätti viimeisen yrityksen 478:aan, joka sekin jäi ylittymättä.

Murrolle hallikauden teema on ollut totuttelu uusiin seipäisiin ja se jatkui myös Pariisissa.

– Tämä on tällaista malttamattoman ihmisen kiduttamista, mutta mennään eteenpäin kisa kerrallaan. Koko ajan oikeat seipäät ja asetukset löytyvät helpommin, Murto sanoi.

– Tuloksen suhteen jäi kuitenkin nälkää. Haarukassa oli selvästi korkeampia hyppyjä.

Kilpailun voiton Slovenian Tina Sutej, joka ylitti 478. Kanadan Alysha Newman oli toinen 471:n ylityksellä. Kumpikaan ei onnistunut 483:n yrityksissään.

Lampela otti riskin ja nosti otteen korkeutta

Elina Lampela oli Pariissa kuudes. Hän meni 445 toisellaan, mutta omaa ennätyskorkeutta 455 sivuavat hypyt eivät tuoneet ylitystä. Lampela haki Pariisissa hyviä hyppyjä hieman korkeammalla otteella, jota hän kuvasi pieneksi riskiksi.

– Periatteessa tuntui hyvältä. Juoksu kulki hyvin ja teknisesti tuli ihan hyviä hyppyjä. Mutta myös jonkun verran limboja, kun vähän nostin otetta enkä sitten päässyt seipään rytmiin, Lampela viittasi erityisesti yrityksiinsä korkeudesta 455.

– Uskon, että minulla on edellytykset hypätä ennätys, Lampela sanoi.

 

PARIISI, Bercy (FRA) 11.2.2023 Kv. hallikilpailut

Miehet,

60 m: 1) Ferdinand Omanyala Kenia 6,56, 2) Arthur Gue Cissé Norsunluurannikko 6,57.

Alkuerät: erä 1: 1) Omanyala 6,61.  Erä 2: Cissé 6,62.

60 m aj: 1) Jason Joseph Sveitsi 7,48, 2) Pascal Martinot-Lagarde Ranska 7,53, 2) Michael Dickson USA 7,53, 4) Krzysztof Kiljan Puola 7,62, 5) Asier Martínez Espanja 7,69.

Alkuerät erä 1: 1) Joseph  7,59, 2) Martínez 7,61. Erä 2: 1) Martinot-Lagarde 7,61.

Kolmiloikka: 1) Hugues Fabrice Zango Burkina Faso 17,43, 2) Lázaro Martínez Kuuba 17,24, 3) Andy Díaz Kuuba 16,91, 4) Zhu Yaming Kiina 16,91.

Naiset,

60 m: 1) Kayla White USA 7,13, 2) Aminatou Seyni Niger 7,16, 3) Mujinga Kambundji Sveitsi 7,18, 4) Morolake Akinosun USA 7,25, 5) Delphine Nkansa Belgia 7,27.

Alkuerät Erä 1: 1)  Seyni 7,24, 2) Kambundji 7,29.  Erä 2: 1) White 7,24, 2) Nkansa 7,26.

60 m aj : 1) Nadine Visser Hollanti 7,86, 2) Ditaji Kambundji Sveitsi 7,86, 3) Alaysha Johnson USA 7,91, 4) Reetta Hurske Suomi 7,97, 5) Cyrena Samba-Mayela Ranska 7,98, 6) Laeticia Bapte Ranska

8,03, Alkuerät erä 1: 1) Samba-Mayela 7,90, 2) Kambundji 7,92, 3) Hurske 8,00.

Erä 2: 1) Visser 7,88, 2) Johnson 7,97, 3) Bapte 8,02.

Seiväs: 1) Tina Šutej Slovenia 478, 2) Alysha Newman Kanada 471, 3) Wilma Murto Suomi 464,… 6) Elina Lampela Suomi 445. – Murto (445-xo, 455-xo, 464-o, 471-xx-, 478-x). Lampela (420-o, 435-xo, 445-xo, 455-xxx). – Murto (445-xo, 455-xo, 464-o, 471-xx-, 478-x). Lampela (420-o, 435-xo, 445-xo, 455-xxx).

Kolmiloikka: 1) Liadagmis Povea Kuuba 14,26, 2) Leyanis Pérez Kuuba 14,18.