Mikä pelasti kolmiloikkaaja Heli Koivulan EM-hopeakuntoon vuonna 2002? Miksi Jani Haapamäki risti lihashuoltaja Pentti Niemen taikuriksi? Entä kuinka Marja-Liisa Kirvesniemen kylkikramppi laukesi?
Suomen yleisurheilun olympiajoukkueen huoltotiimin kaksikolla Pentti Niemellä ja Jari Malisella on yhteensä 17 olympiakisan ja lukemattomien muiden arvokisojen kokemus suomalaisurheilijoiden virittelystä menestysiskuun. Tuo työ jatkuu Riossa.
Tällä haavaa lihashuoltaja, osteopaatti ja hieroja Niemen ja OMT-fysioterapeutti Malisen olympiapraktiikka on palmujen ja viidakkomaisten näkymien keskellä yleisurheilijoiden viimeistelyleirillä Penedon laaksossa.
Niemi, 57, ahersi vuosia hiihtäjien kanssa ja on sittemmin tehnyt töitä painin ja yleisurheilun parissa. Hänet tunnetaan Rami Hietaniemen ja Tero Pitkämäen hovihierojana.
Malinen on ollut yleisurheilijoiden mukana kaikissa lajin arvokisoissa vuodesta 1994 lähtien pois lukien Barcelonan EM-kilpailut 2010.
Miten arvokisajoukkueen lihashuoltajan työ on vuosien mittaan muuttunut?
Niemi: Kun aloitin arvokisahommissa MM-hiihdoissa 1989, työ oli pitkälle hierontaa ja ravistelua. Nyt mukana on urheilijoiden virittelyä, eli tehdään juttuja, jotka saavat kropassa jonkun tietyn paikan hyväntuntuiseksi. Se tuo hyvän fiiliksen ja on samalla korvien välien hoitoa.
– Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi lantion liikkuvuus juoksu- ja hyppylajeissa. Tuossa työssä minun välineinä ovat esimerkiksi akupunktio tai nikama- tai nivelkäsittely. Perustyö on edelleen hierontaa, aktivointia ja voimantuonton helppouden varmistamista.
Malinen: Työ oli aikaisemmin paljolti passiivista hierontaa, nivelen mobilisointia ja immobilisoivia teippauksia. Nyt teippaukset ovat monipuolisempia ja enemmän tehdään myös biomekaanisia korjauksia. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että muistutamme urheilijaa, jos joku poisopittu virheliike palaa arvokisojen stressitilanteessa.
Mikä arvokisatilanteessa on tässä työssä tärkeintä?
Niemi: Se, että saa urheilijan luottamuksen. Jos urheilija luottaa sinuun, hänen kanssaan on helppo tehdä mitä vaan.
Malinen: Ehkä se, että saa urheilijalle tekemiseen sellaisen helppouden tunteen, jolloin hän voi keskittyä täysin suoritukseensa ja niihin siihen valmistaviin asioihin, joita hän on valmentajansa kanssa suunnitellut.
– Tärkeää on myös olla urheilijan mukana selvittämässä, että mistä on kyse, jos tulee häiriötekijöitä, vaikka kipu rintarangan tai nivusen alueella. Noita ongelmia voi ratkoa ohjaamalla liikettä teippauksen avulla tai ohjaamalla urheilijan työskentelyä. Sanotaan vaikka, että reiden takaosa on ärtynyt, silloin lihastyötä voi jakaa useammalle liharyhmälle, kun ajattelee miten painaa jalkaa maahan.
Ovatko urheilijat muuttuneet vuosien mittaan lihashuollon käyttäjinä?
Niemi: Urheilijat ovat nykyisin tietoisempia hoidoista ja valveutuneempia tekemään huippu-urheilua. Me ollaan Jarin kanssa sikäli hyvässä tilateessa, että työskennellään ihmisten kanssa, jotka ohjaavat meidän tekemistä vaatimalla meiltä koko ajan uusia asioita.
Malinen: Olympialaissa työskennellään kovatasoisten urheilijoiden kanssa, jotka ovat itse selvittäneet asiansa hyvin. Nykyään on paljon tahoja, josta urheilija voi hakea apua, mutta joissakin tapauksissa voi kysyä, että ymmärretäänkö harjoittelussa kuormitusfysiologiaa. Urheilijaa ei myöskään aina rakenneta tarpeeksi pitkäjänteisesti.
Mitä antaisitte ohjeeksi huippu-urheilu-uraa rakentaville?
Niemi: Itse olen saanut seurata läheltä, kuinka Tero Pitkämäki ja Rami Hietaniemi ovat rakentaneet uraansa. Silmiin pistävää on asenne tekemiseen. Kun se on kohdillaan, se vie pitkälle. Monella on halua päästä huipulle, mutta halu ja tekeminen eivät sitten aina kohtaa.
Malinen: Tekemisen määrän ja laadun pitäisi olla oikeassa suhteessa tavoitteeseen. Niin ei aina ole. Moni ei vaan usko kuinka paljon huipulle pääsyn eteen eri lajeissa joutuu tekemään töitä. Aina ei voi tehdä sitä mikä on hauskinta ja mukavinta.
Mikä tai mitkä hetket omassa arvokisatyössä ovat jääneet mieleen?
Niemi: Oltiin painin EM-kisoissa, kun Jani Haapamäki pääsi matsin voitolla finaaliin, mutta ottelun viimeisillä sekunnilla häneltä jäi polvi lukkoon. Hän tuli huutaen, että pääsin finaaliin, mutta en voi tehdä mitään. Hoitotilassa tunsin, että polvesta on revennyt kierukanpalanen ja jäänyt ehkä nivelrakoon. Sain paukautettua polven suoraksi ja Haapamäki nimesi minut taikuri-Niemeksi.
– Toinen tapaus sattui Val di Fiemmen MM-hiihdoissa (1991), kun Marja-Liisa Kirvesniemi tuli minun luokseni Harri Kirvesniemen kanssa. Marja-Liisalla oli kylki krampissa niin, että hän kulki kumarassa. Laitoin hänet hoitopöydälle. Tunsin, että vatsalihaksissa oli tiukka säie, johon laitoin sormilla painetta. Harri kevensi tilannetta kertomalla vitsiä. Kun se tuli huippukohtaan, Marja-Liisa naurahti, kuului napsahdus, jonka tunsin myös sormissani. Ongelma laukesi sillä.
Malinen: Rantasen Heliltä kipeytyi selkä harjoitusleirillä ennen Atlantan olympialaisia. Näytti välillä siltä, että pystyykö hän heittämään ollenkaan. Hän oli kuitenkin valmis muuttamaan harjoitteluaan ja erilaisia tukiasioita tehtiin todella paljon, ja siinä kävi sitten hyvin (Rantanen heitti olympiakultaa).
– Toinen tilanne oli 2002 Münchenin EM-kisoissa, kun Heli Koivulalta pyörähti nilkka. Hän kävi tutustumassa hyppypaikkaan ja astui ratareunuksen päälle. Nilkka pyörähti niin, ettei hän pystynyt heti kävelemään. Olin siinä vieressä ja pystyin heti teippaamaan sen niin, ettei se päässyt turpoamaan. Koivula selvitti karsinnan ja ponnisti finaalissa myötätuulessa 14,83.