Ilona Mononen päätti kevään perusharjoitusjakson 10 kilometrin kilpailun 16. sijaan maantiejuoksun EM-kilpailuissa Leuvenissa Belgiassa. Monosen aika oli 32.20. Talven ja kevään harjoituskaudella terveysmurheiden kanssa kamppaillut Nina Chydenius taittoi reitin ajassa 33.45 ja oli 55:s.
Leuvenin kaduilla kiertäneellä, raskaalla ja mutkaisella reitillä voiton vei Italian Nadia Battocletti ajalla 31.10.
– Puhuttiin Ninan kanssa, että tässä oli kymppi kaikilla mausteilla. Ennen kisaa satoi aika paljon vettä, kunnes se muuttui tihkuksi ennen starttia. Mutkia oli aika paljon, yksi tiukka nousu ja viimeiset kaksi kilometriä tasaisen tappavaa nousua, Mononen kertaili.
Mononen juoksi ensimmäiset 5 kilometriä 16.04 ja nosti sitten kilpailun jälkimmäisellä puoliskolla sijoitustaan tuntuvasti.
– Aloitin aika rauhassa. Tiesin, että ne viimeiset kolme kilometriä ovat aika ratkaisevia, ja monella siellä vauhti hyytyikin. Matkalla koetin vain löytää porukkaa, jonka kanssa juosta, enkä niin katsonut kelloa vaan luotin omaan fiilikseen.
Mononen: Hyvillä mielin uuteen harjoitusjaksoon
Monoselle Leuvenin kilpailu oli talven toinen katukymppi. Hän juoksi talvella Espanjan Castellónissa ennätyksensä 32.13. Nyt estejuoksun SE:n haltijan katse kääntyy kohti kesän ratajuoksuja ja siihen valmistavaa harjoitusjaksoa.
– Olen tyytyväinen, että sain juostua täällä ehjän kisan. Tästä kun palaudun, voin hyvin ja luottavaisin mielin aloittaa harjoittelun kohti vähän lyhyempiä matkoja, Mononen tuumi.
Maantiejuoksun EM-kilpailu sopii Monosen mielestä hyvin ratajuoksuun keskittyvän kestävyysjuoksijan kevään ohjelmaan.
– Minun mielestäni maantiekymppi sopii hyvin kevään pk-kauden päätökseksi tai osaksi sitä. Vaikka kymppi ei ole minulle päämatka, pitää olla kuntoa juosta myös pidempiä matkoja, Mononen tuumi.
Chydenius: Se oli varovainen juoksu
Chydenius kuvasi EM-kisareittiä sopivaksi hyvälle maastojuoksijalle, paikoin kapeiden ja mutkaisten osuuksien sekä korkeuserojen takia.
– Minun tyyppiselleni juoksijalle se oli pahin mahdollinen, Chydenius sanoi.
Talven ja kevään mittaan jalkavaiva, vatsatauti ja flunssa löivät kiilaa Chydeniuksen harjoitteluun, joka tuntui EM-kilpailussa, mutta sitä hän osasi odottaa ja kuvasi juoksuaan hyvin varovaiseksi.
– Kun valmistautuminen kisaan ei ollut optimaalinen ja oli tämäntyyppinen reitti, tulos on tämä, Chydenius sanoi.
Nyt Chydeniuksen terveystilanne on hyvä, ja kunnon virittelylle kohti kesän kilpailukautta on hyvin aikaa.
– Nyt kaikki on onneksi kunnossa. Päätin jo, että otan nyt pitkän treenijakson kohti kesää ennen kuin alan kilpailla.
Miesten kilpailussa Yan Schrub ja Etienne Daguinos juoksivat Ranskalle kaksoisvoiton ajoin 27.37 ja 27.46.

Miesten maratonilla kova ja tiivis taso
Miesten maratonilla nähtiin tiukka kilpailu, kun neljä ensimmäistä juoksijaa oli 22 sekunnin sisällä. Mestariksi juoksi Italian Iliass Aouani ajalla 2.09.05 ennen kolmea israelista.
Espanjan Fatima Ouhaddou otti naisten mestaruuden ajalla 2.27.14.
Lauantain puolimaratonin kilpailusta voit lukea tästä.
Yleisurheilutuloksia/EM-maantiejuoksut 12.-13.4.
Leuven, Belgia, 13.4.
Maantiejuoksun EM-kilpailut:
Miehet, 10 km: 1) Yan Schrub Ranska 27.37, 2) Etienne Daguinos Ranska 27.46, 3) Isaac Kimeli Belgia 27.58, 4) Fabien Palcau Ranska 28.05, 5)Jesus Ramos Espanja 28.07, 6) Nils Voigt Saksa 28.08.
Naiset, 10 km: 1) Nadia Battocletti Italia 31.10, 2) Eva Dieterich Saksa 31.25, 3) Klara Lukan Slovenia 31.26, 4) Mariana Machado Portugali 31.30, 5) Jana Van Lent Belgia 31.32, 6) Sarah Lahti Ruotsi 31.35,…16) Ilona Mononen Suomi 32.20,… 55) Nina Chydenius Suomi 33.45.
Miehet, maraton: 1) Iliass Aouani Italia 2.09.05, 2) Gashau Ayale Israel 2.09.08, 3) Maru Teferi Israel 2.09.17, 4) Haimro Aleme Israel 2.09.27, 5) George James Iso-Britannia 2.10.10, 6) Iham Özbilen Turkki 2.10.26.
Naiset, maraton: 1) Fatima Ouhaddou Espanja 2.27.14, 2) Majida Maayouf Espanja 2.27.41, 3) Lonah Chemtai Salpeter Israel 2.28.01, 4) Maor Tiyouri Israel 2.28.01, 5) Giovanna Epis Italia 2.29.14, 6) Solange Jesus Portugali 2.29.39.