Suomen Yleisurheiluarkisto on julkaissut uusimman osan Ari Törmän kokoamasta julkaisusarjasta Athletics in 19th Century, joka kertoo vuosista 1889 – 1892.
Sarja kattaa nyt 76 vuotta 1800-luvun yleisurheilusta. Tulevaisuudessa ilmestyvät osat tulevat kertomaan vuosista 1865 – 1880 sekä 1893 – 1900.
Kirjassa on nyt merkittävästi enemmän kuvia, kuin aiemmissa osissa. Tämä osa sisältää 55 piirroskuvaa tai valokuvaa oman aikansa lehdistöstä.
Suurta osaa nyt kootusta tiedosta ei aiemmin ole julkaistu oman aikansa päivälehdistön ulkopuolella.
Teos julkaistaan Suomen Yleisurheiluarkiston jäsenille maksuttomana jäsenetuna. Muille kuin jäsenille kirjan hinta on 45,-. Julkaisusarjasta ja jäsenyydestä voi tiedustella osoitteesta mikko.nieminen@DLC.fi – kaikki kysymykset ovat tervetulleita.
Ohessa on yksi ote uusimman teoksen johdannosta.
Korkeushyppääjät käyttivät käsipainoja – Suomessa heitettiin keihästä
Irlantilainen korkeushyppääjä Michael Conroy muutti Australiaan ammattilaiseksi ja ylitti Melbournessa Tapaninpäivänä 1891 korkeuden 196 senttiä, joka olisi tuolloin ollut ammattilaisten maailmanennätys, nykyisin kilpailusäännöin ilman käsipainoja suoritettuna.
Irlantilaista sukujuurta oli myös Bostonissa vaikuttanut korkeushyppääjä ja monipuolisuusurheilija John Fitzpatrick. Käsipainoja apunaan käyttäen ammattiurheilija Fitzpatrick onnistui siirtämään painopisteensä riman yli hyvin joustavasti ja ylitti tällä tavoin 199 senttiä jo kaksi vuotta Conroyta aiemmin.
Vain 162,5 sentin pituinen George Rowdon hyppäsi v. 1890 amatöörinä näytösluonteisessa tilaisuudessa 197 senttiä vuosi ennen Conroyta. Myöhemmin sirkuksissa yli miekkojen hypänneen Rowdonin tiedetään perehtyneen käsipainojen käyttöön ja siksi osa arvioitsijoita on pohtinut, käyttikö hän niitä jo amatöörinä.
Sirkushyppääjä Joseph Darby (”Ninth Wonder of the World”) ylitti v. 1892 ilman käsipainoja korkeuden 197. Englannissa, Skotlannissa, Irlannissa, Ranskassa, Saksassa, Hollannissa ja Pohjois-Amerikassa tuhansia kertoja esiintyneelle Darbylle on pystytetty kotikyläänsä Nethertoniin patsas, missä hän käyttää käsipainoja.
Tuon ajan suoritustekniikalla käsipainot auttoivat hyppäämään joitakin senttejä korkeammalta. Toisaalta niiden vaikutus on rinnastettavissa aiemmin kiellettyyn, mutta nykyisin hyväksyttyyn selkä edellä -tekniikkaan. Molemmissa olennainen tulosparannus syntyy kiertämällä painopistettä rimanylitysvaiheessa.
Samaan aikaan kymriläisessä ’climbing’-tekniikassa seiväshyppääjä liu´utti otettaan kesken suorituksen lisäten näin otekorkeuttaan. Tekniikka kiellettiin Yhdysvalloissa v. 1889, mutta sallittiin yhä Britanniassa. Nykytekniikalla olympiadin parhaiten 349 hyppäsi philadelphialainen jalokiviseppä Walter Rodenbough.
Irlanti hallitsi kansallislajejaan kolmiloikkaa ja moukarinheittoa. Daniel Shanahan loikki hieman viettävällä radalla nykyisinkin yhä huomionarvoisen tuloksen 15,72. New Yorkiin siirtolaiseksi muuttanut ”Irish Whale” James Mitchell oli moukarinheiton maailmantilaston ykkönen kaikkina tämän kirjan kuvaamina vuosina.
1890-luvun alun parhaat kuulantyöntäjät tulivat Kanadasta, missä kukoisti skottilainen Ylämaan kisojen traditio. Pisimmälle työnsivät eripainoisia välineitä laskennallisesti vertaillen ammattilaiset John McPherson ja Charles Currie. Paras amatööri oli George Gray. Kaikkien kolmen kanadalaisen syntymävuosi oli 1865.
Keihäänheitto ja kiekonheitto olivat olympiadina 1889–1892 vielä puhtaasti ruotsalais-suomalaisia urheilulajeja. Pisimmälle heitti tuleva Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hjalmar Fellman, mutta hänen keihäänsä oli 53 grammaa nykyistä mallia kevyempi. Heitto suoritettiin tuolloin ilman juoksuvauhtia.
Tuolloin 16-vuotias Ossian Krook heitti vuonna 1892 Helsingin Normaalilyseon Turnareiden kilpailuissa kahden kilon kiekkoa 26,00, joka on maailman neljänneksi paras tunnettu kiekonheittotulos vuosina 1889–1892. Krookista tuli myöhemmin Terijoen kolerasairaalan lääkäri ja runoilija Edith Södergranin rakastettu.
Mikko Nieminen, Suomen Yleisurheiluarkisto, pj.