Suomen viimeisin yleisurheilun olympiavoittaja Arsi Harju ei vuosien 1999–2000 tuloksillaan olisi todennäköisesti* ollut valintakelpoinen Pariisin 2024 olympiajoukkueeseen. Vaikka Arsi työnsi erinomaiset kilpailukaudet ennen olympiakultaansa, niin Pariisin tulosraja 21,50 olisi jäänyt valintajärjestelmän aikaikkunassa 66 cm:n päähän, eikä viidestä parhaasta pistekisastakaan olisi todennäköisesti* kerääntynyt riittävää rankingpistepottia kisalipun lunastamiseen.

Spekulaatiota, faktaoikaisua ja jossittelua. Kyllä, osittain, mutta kuvaa ja alleviivaa yleisurheilun kehittymistä ja arvokilpailujen valintajärjestelmän merkittävää muutosta.

Pariisissa 2000-luvun suurin yleisurheilun olympiajoukkue

Olympialaisten seuratuimman urheilumuodon, yleisurheilun, 11 vuorokautta kestävä kilpailutapahtuma käynnistyy elokuun ensimmäisenä päivänä. Suomen yleisurheilujoukkueen koko, yhteensä 25 urheilijaa, on 2000-luvulla järjestettyjen kesäolympiakisojen suurin. Yleisurheilijoiden osuus koko Suomen olympiajoukkueesta on lähes puolet (43,9 %).

Sitten Sydneyn vuoden 2000 olympialaisten yleisurheilun lajirepertuaariin on tullut yksi yksilölaji ja kaksi viestilajia lisää ja toisaalta yksi laji on poistunut kisaohjelmasta. Olympialaisissa kilpailevien yleisurheilijoiden kokonaismäärä on vuosituhannen aikana hiukan pudonnut tai pysynyt ennallaan – riippuen, mitä kisoja keskenään vertaillaan. Iso ero vuosituhannen ensimmäisten vuosikymmenten olympialaisiin on siinä, että nykyään yleisurheilijoiden kokonaismäärä on etukäteen fiksattu ja siinä, että tuo fiksaus tapahtuu täysin erilaisen valintaperiaatteen avulla.

Koko 2000-luvun ajan Suomi on valinnut käytännössä kaikki valintakelpoiset urheilijat olympialaisiin. Niin tälläkin kertaa.

Miksi sitten Suomen yleisurheilujoukkue on suurempi kuin aiemmat joukkueet tällä vuosituhannella?

”Suomen joukkue on suuri, koska kisapaikkoja kikkaillaan rankingin avulla”

Vuosituhannen alkupuolella metsästettiin yhtä A-rajan tai ainakin B-rajan rikkovaa tulosta – nykyään olympiapaikan lunastamiseen vaaditaan suurimmalta osalta sekä hyvää tulostasoa että tulosvarmuutta. Varsinaiset tulosrajat on asetettu lajikohtaisesti sellaisiksi, että niiden tekijämäärä olisi noin puolet lajiin haluttavien urheilijoiden kokonaismäärästä. Suomen Pariisin olympiajoukkueesta tulosrajan tekijöitä on hiukan vajaa puolet eli 11.

Ranking -järjestelmässä pärjää siis hyviä tuloksia toistamalla. Kilpailun luokitteluarvo ja kisasijoitus tuo jonkin verran lisäpisteitä. Lisäpisteiden merkitys on laskennallisesti pieni, mutta pienten marginaalien huippu-urheilussa toki merkittävä.

On sanottu, että suomalaisten urheilijoiden pyrkiminen ja hakeutuminen hyviin pistekisoihin eli vaativiin kansainvälisiin kilpailuihin olisi ”rankingkikkailua”. Itse kutsuisin sitä kansainvälisen huippu-urheilun vaatimustason mukaiseksi toiminnaksi.

Myös vuosimallin 2024 arsiharju olisi pakotettu ”rankingkikkailuun”.

Naishuippuyleisurheilun kehittyminen, lajiryhmätasapaino ja valmennusosaaminen

Mutta edelleen: miksi?

Naisten huippuyleisurheilu on ottanut kuluvan vuosikymmenen aikana valtavan kehitysharppauksen. Pariisin yleisurheilujoukkueen 18 naisurheilijaa (72 % joukkueesta) on sekä absoluuttisesti että suhteellisesti historiallinen. Se on ainakin osittain seurausta siitä, että tyttöjen ja nuorten naisten keskuudessa yleisurheilu säilyi varsin suosittuna harrastuksena 2000- ja 2010-luvuilla. Miesten yleisurheilussa voidaan todeta käyneen päinvastoin.

Joukkue on lajiryhmittäin paljon tasapainoisempi kuin muutama vuosikymmen sitten. Pariisin joukkueessa kilpailee viisi pikajuoksijaa, kuusi kestävyysjuoksijaa, viisi hyppääjää ja seitsemän heittäjää sekä yksi moniottelija ja kilpakävelijä. Mm. kaupungistunut seuratoiminta sekä valmennus- ja kilpailutoiminnan ryhmä- ja joukkuemaisuuden lisääntyminen ovat omalta osaltaan vaikuttaneet juoksulajien vahvistumiseen myös huippuyleisurheilussamme.

Yhteinen ”syyllinen” edellä mainittuihin ilmiöihin on mielestäni se, että varsinkin huippuvaiheen valmennusosaaminen on kehittynyt kaikissa lajiryhmissä ja aivan erityisen merkittävästi valmennusosaaminen on kehittynyt naisten yleisurheilussa. Oli pitkään niin, että suomalainen valmennusoppi ja valmentajakoulutus oli vahvasti kohdennettu miesten valmentamiseen. Tämän päivän valmennusfilosofia lähtee ihmisen ja yksilön kokonaisvaltaisesta valmentamisesta, missä myös naisten valmennukselliset tarpeet tunnistetaan aiempaa paremmin.

Ps. Legendaarinen nelinkertainen olympiavoittaja Lasse Viren olisi kokenut Harjun kohtalon sekä vuoden 1972 että vuoden 1976 tulosnäytöillään: olympiapaikkaa Pariisiin ei olisi irronnut. Harju ja Viren ovat kuitenkin oivia esimerkkejä siitä, että vaikka korkea tulosten perustaso on varmin tae menestymiselle, niin arvokisojen selkeä tasonnostajakin voi saada kutsun mitaliseremoniaan.

Tasonnostajia ja yllätysmenestyjiä nähdään myös Pariisissa.

Jarkko Finni

Valmennuksen ja koulutuksen johtaja, SUL

* Harjun eri kilpailuista keräämät tulospisteet ovat vertailukelpoisia, mutta ranking -sijoituspisteitä on käytännössä mahdotonta tarkasti laskea. Tässä yhteydessä sijoituspisteiden laskenta on tehty suuntaa antavasti.