Kotimaa

Miesten pika-aitojen lajivastaava Antti Mero jr. – ”Isoin juttu on yrittää kasvattaa urheilijamäärää”

Julkaistu

Antti Mero jr. on syksystä lähtien vastannut miesten pika-aitojen maajoukkueleirityksestä Suomen Urheiluliiton (SUL) lajivastaavan tittelillä. Leijonan osa Olympiakomitean NOV-valmentajatuen saaneen Meron työajasta haukkaa Ilari Mannisen ja Santeri Kuusiniemen tähdittämä valmennusryhmä, mutta vankalla otteella Mero on aloittanut myös miesaitureiden lajivastaavana.

– Otin maajoukkueleiritykseen mukaan myös haastajia, eli nuoria ja aikuisia urheilijoita, jotka eivät kuulu maajoukkuevalmennusryhmään. Suomessa on aika vähän miesaitureita ja ajattelin, että saataisiin näin luotua henkeä aitureiden kesken, Mero sanoo

– Minulle isoin juttu tällä hetkellä on yrittää kasvattaa miesten pika-aitojen urheilijamäärää. Pystyn vaikuttamaan siihen lähinnä leirityksellä niin, että he oppisivat siellä uusia asioita, kehittyisivät aitureina, ja motivoituisivat pysymään lajin parissa pitkään. Leirit ovat myös kouluttautumismahdollisuus heidän valmentajilleen, sillä myös valmentajista miesten pika-aidoissa on puutetta. Leirit ovat toki itsellenikin mahdollisuus oppia uutta ja vaihtaa ajatuksia lajin muiden kärkiosaajien kanssa.

Lajin kärkinimien takana on haastajia kasvamassa, mutta määrät eivät ole suuria.

– Jos ei ole määrää, on aina vaikeampia saada huippuja. Toki sen voi ajatella niinkin, että viedään vain huippuja eteenpäin, mutta se voi olla heille tylsää juosta ikäluokassaan ”lähes yksin”.  Nyt 17-19 -sarjoissa, monessa ikäluokassa on usein vain muutama huippuaituri, joilla on intoa, motivaatiota, lahjakkuutta ja taitoa jatkaa aikuiseksi saakka, Mero arvioi.

Antti Mero jr. arvioi, että yksi haaste junioreiden määrän kasvattamisessa pika-aidoissa on se, että aitavälit muuttuvat miesten aitojen väleiksi nopeasti. – Aitakorkeus ei ole niin iso asia, mutta siitä on keskusteltu, että alle 17-vuotiaiden sarjoissa aitavälejä olisi fiksua muuttaa helpommiksi. Toki se tuo ongelmia, koska vaikka 17-vuotiaissa aitavälit olisivat erilaiset kuin ikäluokan arvokisoissa.

Valmennuskipinä leimahti opintojen loppusuoralla

Mero, 37, on toisen polven valmentaja. Oma urheilu-ura hyppylajien ja aitajuoksun parissa sujui isän Antti Meron sekä lukioikäisenä myös Jarkko Finnin valmennuksessa. Valmennuksen Mero aloitti pienimuotoisesti jo oman uransa aikana. Vasta, kun Jyväskylän yliopiston valmennus- ja testausopin tutkinto oli loppusuoralla, valmennus vei toden teolla mennessään.

– Opintojen alkuvaiheessa valmennus oli tienisti ja mielenkiintoinen harrastus. Rupesin panostamaan siihen kunnolla, kun huomasin etten pysty viemään omaa urheilu-uraa, opiskelua ja valmennusta täysillä eteenpäin. Samalla oma urheilu-ura alkoi hiipua, Mero muistelee.

– Valmennusurani alkuvaiheessa, minulla oli ryhmässä heti lahjakkaita nuoria kuten Ilari Manninen ja Aaron Savolainen, jotka olivat myös varhaiskypsinä, ja pärjäsivät hyvin. Koin, että minulla on melkein kuin velvollisuus panostaa heihin, että he pystyvät kehittymään korkeammalle tasolle.

Myöhemmin Merosta tuli Jyväskylän Kenttäurheilijoiden nuorisovalmennuspäällikkö ennen kuin hän keskittyi pääosin päivittäisvalmennukseen.

– Nyt minulla on 11 urheilijan ryhmä, jossa on tavallaan kaksi ryhmää. Mukana on nuoria lukioikäisiä urheilijoita ja aikuisia. Vedän myös urheilulukion aamutreenejä, joissa käy oman ryhmäni nuoria.

Syksyn maajoukkueleirit Antti Mero jr on vetänyt pitkälti samalla ajatuksella, jolla Ilari Manninen ja Santeri Kuusiniemi harjoittelevat. – Näkökulmana on, että näiden aitureiden kanssa on tehty näin. Leirillä tehdään samantyyppisiä treenejä, jonka jälkeen urheilijat ja heidän valmentajansa voivat katsoa, ottavatko niistä vaikutteita harjoitteluunsa. Näin alkuvaiheessa vielä myös opettelen tuntemaan leiritykseen kuuluvia urheilijoita, Mero kertoo.

Nilkan pitää kestää kovilla radoilla

Valmennuksessaan Mero hyödyntää urheilu-uran ja opintojen ohella isänsä ja Jarkko Finnin valmennustavan oppeja sekä aiemmin maajoukkueleirillä saatuja kokemuksia Mikael Ylöstalon ja Antti Haapakosken valmennuksesta.

– Ylöstalon ja Haapakosken kanssa on vaihdettu ajatuksia. Olen myös nähnyt paljon heidän vetämiään harjoituksia maajoukkueleireillä Ilarin valmentajana. Sieltä on tullut vaikutteita ja oppia, kuten se, että koviakin leirejä voi ja pitää tehdä. Ne leirit olivat aika kovia, Mero muistelee entisten huippuaitureiden vetämiä leirejä.

Mitkä ovat haasteet tämän päivän 110 metrin aitojen harjoittelussa?

– Radat ovat kovempia ja kimmoisampiakin kuin ennen. Sitä kautta tapa, miten kontakti rataan pitää ottaa, on ehkä muuttunut. Nilkan pitää olla tosi vahva, että se kestää voimat, jota ponnistuksessa ja törmäyksessä tulee, Mero sanoo.

Onko piikkareiden kehityksellä vaikutusta?

– Kun tehdään aitajuoksua tai aitahyppyjä piikkareilla ja urheilijat sanovat sen tuntuvan paremmalta toisilla piikkareilla kuin toisilla, se todennäköisesti tarkoittaa, että piikkarista on silloin ehkä etua myös tulosta tehdessä. Nykypiikkareilla tietyt urheilijat pystyvät myös pitämään juoksun ehkä helpommin niin sanotusti ylhäällä.

Mero kannustaa loikkimaan: Sitä ei osata niin hyvin kuin ennen

Valmentajana Mero on pannut merkille, että loikkiminen ja sen tekninen osaaminen on vähentynyt.

– Loikkimista ei ehkä hirveästi tehdä eikä osata niin hyvin kuin ennen. Se varmaan vaikuttaa monissa lajeissa siihen, miksei ehkä olla niin hyviä kuin voitaisiin olla. Toki omankin ryhmäni urheilijoilla on loikkatekniikan kanssa tekemistä, Mero arvioi.

Mero näkee, että kun harjoittelu siirtyy varhain syksyllä koville hallialustoille, se ei tue loikkimisen oppimista.

– Teknisten asioiden opiskelu kovalla alusta on vaikeampaa. Jos loikkimista opiskellaan aina kovalla alustalla, voi olla, ettei sitä opi oikein. Jos tekniikka ei ole hyvä, törmäykset tulevat vähän vääriin kohtiin jalkaa ja aiheuttavat vaivoja, Mero muistuttaa.

– Ennen oli pehmeämpiä ratoja ja alustoja, kuten kovapintaisia pururatoja, jossa loikkimisen opiskelu oli helpompaa. Nytkin olisi hyvä tehdä ulkotreeniä syksyllä ja opetella sitä loikkimista.

Mero muistuttaa, että 110 metrin aidat on omalla tavallaan ”hyppelyä”, eli erittäin hyvää kimmoisuutta vaativa laji.

– Hyppy- ja loikkatekniikat kannattaisi nuorten opetella, vaikka esimerkiksi pelkkä juoksu olisikin oma laji. Jos ne taidot ovat halussa, niillä pystyy tekemään aika tehokkaita ja kehittäviä harjoituksia lajiin kuin lajiin. Aikuisena hyppely- ja loikkatekniikoiden oppiminen on haasteellista.