Rion olympialaisiin tähtäävän maratonaari Henri Mannisen harjoituskausi on ollut tavallista myrskyisämpi. Lähes koko aikuisuransa vammoitta luovinut Manninen joutui marras-tammikuussa lähes kahden kuukauden juoksutauolle, kun sitkeä akillesjännevaiva ei rauhoittunut.

Floridan leirillä taas puhalsi ihan toden teolla, kun Naplesiin iskenyt trombi pakotti järjestäjät perumaan Mannisen ja Jaakko Niemisen alkuperäisiin suunnitelmiin kuuluneen puolimaratonin.

– Herättiin keskellä yötä ihan älyttömään puhuriin. Eikä ollutkaan mikään ihan pieni puhallus. Siellä oli palmuja kaatunut teille ja vettä tulvi valtavasti. Siellä taisi pari ihmistä kuollakin, Manninen muistelee.

Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava juoksija joutui palaamaan kotiin suunniteltua aikaisemmin, kun akillesvaiva ei rauhoittunut edes levolla tai tulehduskipulääkkeillä.

Ratkaisu löytyi lopulta Sakari Oravan vastaanotolta. Kipujen syyksi selvisi akillesjänteen ympäryskudoksen, ja vieressä olevan peroneus brevis -jänteen tulehdus.

– Orava määräsi siihen hepariinia. Se ohentaa verta, auttaa jänteisiin ja parantaa aineenvaihduntaa. Myös fysioterapeutti Juuso Sillanpää auttoi siinä kohdassa. Sillä se vaiva oikeastaan lähti. Nyt ei ole ollut minkäänlaisia tuntemuksia.

Rautaiset pohjat pelastivat

Helmikuun alun jälkeen Mannisen kunto on kasvanut kohisten. Syytä tietenkin onkin, sillä kahden kuukauden juoksutauko jättää jälkensä.

– Helmikuun alussa oli ehkä 10% todennäköisyys, että juoksen Hampurin maratonin huhtikuussa. Portugalin Monte Gordon leirin aikana kunto kuitenkin nousi tosi nopeasti. Ehkä pohjia on sen verran hyvin, kun on 20 vuotta tehnyt lajia, Manninen mietiskelee.

Oman arvionsa mukaan Manninen on tällä hetkellä noin puolen tunnin kunnossa 10 000 metrillä.

– En usko, että hirveän kaukana olen omasta parhaasta tasosta. Ehkä hyväkin, että tuli pidempi lepokausi. Ainakin nyt on virtaa treenata ja hyvä draivi päällä.

Maratoonarin alustava ajatus kesää varten oli juosta niin Amsterdamin puolimaratonilla kuin Rion olympialaisten maratonilla. Akillesvaivojen vuoksi oli lopulta satsattava vain toiseen, joista vaaka kääntyi lopulta kohti Rioa.

Reitti kohti mahdollista olympiamaratonia kulkee Hampurin maratonin (17. huhtikuuta) kautta.

– Jos kunto nousee tähän malliin, niin minulla on ihan hyvä sauma juosta se 2.16.00 rikki. Siihen alkaa itsekin jo uskoa. Ennätyksestä pitäisi nipistää 43 sekuntia pois, mutta minun parasta aikaani ei varmasti ole vielä juostu, Manninen uskoo.

Hampurin reitti on Manniselle entuudestaan tuttu kahden vuoden takaa, jolloin hän juoksi ajan 2.18.31.

– Tykästyin reittiin silloin, enkä oikeastaan edes miettinyt keväälle muita vaihtoehtoja. Reitti on nopea ja pöytätasainen, eikä ole kovaa tuulta niin kuin vaikka Rotterdamissa. Kärki juoksee Hampurissa aina tosi kovaa, Manninen tietää.

Hakunilasta Hampuriin

Aivan ensimmäiseksi Manninen kuitenkin testaa kuntonsa Vantaan Hakunilan maantiekympillä ensi viikon lauantaina.

– Se on tärkeä etappi tähän väliin. Vain numerolappu rinnassa näkee, mikä kunto oikeasti on. Jos se menee ihan surkeasti, niin hautaan Hampurin ja keskityn Amsterdamin puolikkaalle. Aika vahva usko minulla kuitenkin on, että jos ei ole liukasta ja sohjoa, niin varmasti kulkee hyvin.

Jos kaikki sujuu Hakunilassa suunnitellusti, lähtee Manninen pian sen jälkeen takaisin Portugalin Monte Gordoon Suomen sohjoja pakoon. Sieltä hän palaa kotiin Jyväskylään noin viikkoa ennen Hampurin koitosta.

– Kaikki tähtää nyt siihen, että juoksu kulkee huhtikuussa Hampurissa.