Lounela karsiutui 200 metrin alkuerissä: Olisin toivonut ennätystä, kunto tuntuu hyvältä

Pituushyppääjä Iida Lounela kilpaili Pariisin paralympialaisissa myös sivulajissaan 200 metrin juoksijana. Lounela oli oman alkueränsä kolmas ja sijoittui alkuerien aikavertailussa 16:nneksi ajalla 28,33.

Lounela pääsi 0,16 sekunnin päähän omasta Suomen ennätyksestään, jonka hän juoksi kaksi kuukautta sitten Jämsänkosken pikajuoksukarnevaalissa.

– Olisin toivonut ennätystä, sillä kunto tuntuu hyvältä. Ehkä jännitin liikaa, Lounela sanoi Ylelle.

Vaikeasti heikkonäköisten luokassa 12 kilpailevan Iida Lounelan apujuoksijana toimi hänen pikkuveljensä Henrik Lounela, 17, joka on ikäluokkansa parhaimmistoa vammattomien urheilijoiden kotimaan kilpailuissa.

– Koska itsekin urheilen, niin siitä on ollut paljon hyötyä apujuoksijana toimimiseen. Paljon on rytmistä kiinni, Henrik Lounela kertoi.

Päälajissaan pituushypyssä Iida Lounela, 20, oli Pariisin paralympialaisissa neljäs jääden mitalista vain kymmenen sentin päähän.

– Kyllä mun pitää olla tyytyväinen näihin ensimmäisiin paralympialaisiini, mutta samalla tämä jättää sopivasti nälkää tulevaisuutta varten.

Pariisi, Ranska:

Paralympialaiset, yleisurheilu:

Naiset, 200 m, luokka 12, alkuerät: 1) Omara Durand Kuuba 24,78 (0,5 m/s), 2) Hajar Safarzadeh Iran 25,04, 3) Katrin Müller-Rottgardt Saksa 25,20, 4) Simran Intia 25,41, 5) Oksana Boturchuk Ukraina 25,44, 6) Melanie Berges Espanja 25,79, 7) Darlenys de la Cruz Dominikaaninen tasavalta 25,80, 8) Alejandra Pérez Venezuela 25,94 … 16) Iida Lounela Suomi 28,33 (0,4 m/s, opas Henrik Lounela).

Mannin hyvä kiri ei aivan kantanut 800 metrin finaaliin Pariisissa