Osana suomalaisen huippu-urheilun muutosta myös yleisurheilussa pohditaan uusia toimintatapoja ja toimenpiteitä urheilumuodon suosion ja menestyksen parantamiseksi. 2020-luvulla urheilulajit tulevat kamppailemaan erilaisessa toimintaympäristössä kuin mihin olemme tottuneet. Jo nyt on nähtävissä, että joukkueurheilut ja ammattilaisurheilu kasvattavat suosiotaan ja rekrytoivat erityisesti poikia pariinsa.

Toisaalta tämä mahdollistaa esimerkiksi yleisurheilussa tyttöjen ja naisten kasvua, josta on jo vahvoja merkkejä. Vuonna 2015 lisenssiyleisurheilijoista naisten osuus 55 %. Nuorten 13-19 -vuotiaiden ikäluokassa vastaava prosenttiosuus oli jo 60 %. E -urheilu tulee integroitumaan osaksi urheilukenttää ja tieto tulee ohjaamaan urheilukäyttäytymistä ja kuluttamista aiempaa vahvemmin.

Huippu-urheilun näkökulmasta koko suomalaisen urheilun haasteeksi on nostettu yhdessä tekemisen vähyys sekä monista toimijoista ja tavoitteista johtuva eri tahojen vieraantuminen urheilun ja urheilijan arjesta. Myös yleisurheilussa on samankaltaisia haasteita. Belgiassa vastikään julkaistussa väitöskirjassa suomalaisen yleisurheilun huippu-urheiluresurssit olivat vuosina 2010-11 parhaat verrattaessa niitä Hollannin, Kanadan ja Belgian vastaaviin liittoihin. Näillä resursseilla emme kuitenkaan saavuttaneet yhtä hyvää menestystä kuin mukana olleet maat.

Pelkät resurssit eivät automaattisesti jalostu huippu-urheilumenestykseksi. Urheilujärjestelmän tarjoamat resurssit ja palvelut toimivat, kun ne liitetään koordinoidusti ja jouhevasti urheilijoiden arkeen. Tässä suhteessa suomalainen monitahoinen urheilu ei yllä parhaalle mahdolliselle tasolle. Meillä huipulle pyrkivän urheilijan tukena on periaatteessa useita eri tukiorganisaatioita: seurat, lajiliitto piireineen, akatemia urheiluoppilaitoksineen, valmennuskeskukset, Suomen Olympiakomitea ja KIHU.

Useat organisaatiot ja heikko kansallinen koordinaatio ovat johtaneet tilanteeseen, jossa useat tahot tarjoavat samankaltaisia palveluja, mutta eivät juuri jaa tietoa keskenään. Jotta eri tahot selviytyvät, tarvitsevat ne myös palveluja käyttäviä urheilijoita. Suomalaisen yleisurheilun lahjakkuusjärjestelmissä olikin selvästi enemmän urheilijoita kuin tutkimuksessa mukana olleiden muiden maiden vastaavissa. Hollannilla lahjakkuusohjelmissa oli 130 nuorta yleisurheilijaa, Suomella 400.

Myytti ammattivalmentajien määrästä

Toinen myyttinen asia, jolla huippu-urheilumenestystä usein selitetään, on ammattivalmentajien lukumäärä. Tässäkään suhteessa suomalainen yleisurheilu ei jäänyt jälkeen Kanadan, Hollannin tai Belgian järjestelmistä. Em. maissa toimi yleisesti 12-14 lajiliiton kansallista valmentajaa ja heidän lisäkseen 10-15 ammattivalmentajaa. Suomessa lajivalmentajia oli v. 2010 yhteensä 31 ja yleisurheilussa palkattuja työntekijöitä seuratasolla 80.

Kolmas myös yleisurheilussa akuutti keskustelunaihe on panosten keskittäminen johonkin lajiin/lajiryhmään. Virallisesti suomalainen yleisurheilu ei priorisoi eri yleisurheilulajeja, mutta saavutti v. 2005-2012 menestystä olympia- ja MM-tasolla lähes ainoastaan keihäänheitosta, johon toki resursseja ohjataan eniten. Kanada ja Hollanti taas ohjaavat tukea erityisesti tietyille lajeille. Tukitoimet on kiinnitetty voimakkaammin valmennus- ja harjoituskeskuksiin. Mielenkiintoista oli myös se, että priorisoinnista huolimatta sekä Kanada että Hollanti saivat menestystä laajalla rintamalla. 

Koko järjestelmä hajosi kuppikuntiin

Suomalaisen urheilun ja myös yleisurheilun haasteena on se, että järjestelmän juuret ovat pohjoismaisessa urheiluliikemallissa, joka toimintamallina ajettiin alas 1990-luvun muutoksessa, mutta tämän tilalle ei ole pystytty luomaan uudenlaista toimintatapaa, joka pystyisi tukemaan tehokkaasti eri lajeja ja urheilijoita. 1990-luvulla urheiluelämän kiinnostus rajoittui pääasiassa sisäisiin jännitteisiin. Liikunta ja urheilu periaatteessa koottiin yhteen, mutta käytännössä koko järjestelmä hajosi erilaisiin leireihin ja kuppikuntiin.

Kansainvälisen huippu-urheilumaailman muutokset, suurin osa maailman valtioista heräsi panostamaan urheilumenestykseen sekä ammattilaisuudesta tuli huippu-urheilun johtava ideologia, jäivät meiltä lähes huomaamatta. Niinpä useat läntiset kilpailijamaat ovat saavuttaneet 20-30 vuoden etumatkan nykyaikaisen huippu-urheilujärjestelmän kehittämistyössä. 

Jari Lämsä

Jari Lämsä on yksi yleisurheilu.fi -sivuston uusista kolumnisteista. He ruotivat yleisurheilua ja siihen liittyviä asioita eri näkökulmista. Lämsä oli aktiiviaikoinaan maajoukkuetason kolmiloikkaaja. Nyt hän toimii Kilpa-ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen yhteiskuntatieteiden yksikön johtajana.