Suomalainen urheilu on historiallisesti perustunut kansalaistoimintaan ja paikallisten vapaaehtoistyötekijöiden valtavaan panokseen. Varsin pian urheilun organisoitumisen ja leviämisen jälkeen myös julkinen sektori, kunnat ja valtio, asettuivat tukemaan sekä mahdollistamaan urheilutoimintaa.

Kolmas yhteiskuntaelämän sektori, markkinat ja yritystoiminta, ei ole näihin päiviin saakka löytänyt asemaansa urheilussa kuin muutamissa lajeissa.

Tämän päivän urheilutoimintaa voidaan kuitenkin aiempaa paremmin analysoida ja ymmärtää markkinoiden toimintalogiikan kautta. Esimerkiksi harrastamisen hinnasta käytävässä keskustelussa ainoa julkisuudessa esiintyvä näkökulma on harrastamisen kalleus. Taustalla on jalo ajatus siitä, että kaikilla pitäisi olla yhtäläiset mahdollisuudet harrastaa haluamaansa lajia, etenkin lasten ja nuorten kohdalla.

Toisaalta hyvin organisoitu ja markkinoitu laadukas urheiluseuratoiminta näyttää vetävän harrastajia puoleensa hinnasta huolimatta. Toiminnan laadulla on aidosti merkitystä. Jos kysyntä jatkaa kasvuaan, eivät harrastamisen kustannukset ainakaan helposti käänny laskusuuntaan. 

Erityisen selkeä harrastamisen kustannusten välinen ero syntyy maaseudun ja kaupunkien urheilutoiminnan välille. Maaseudulla ja pienissä kunnissa liikuntapaikkojen käyttö on yleisesti vielä ilmaista ja urheilutoiminnan organisointi yhden tai kahden yleisseuran harteilla.

Kaupungeissa toiminta on yleisesti ottaen markkinaehtoisempaa. Seuroja on useita ja ne ovat erikoistuneet. Seuroissa on palkattua työvoimaa ja myös valmennuksesta maksetaan. Samoin liikuntapaikkoja ja tiettyyn lajiin rakennettuja paikkoja on enemmän ja usein niiden käytöstä maksetaan käypää hintaa. Siirto maaseudulta kaupunkiin saattaa merkitä toiminnan intensiteetin kasvua, mutta myös kausimaksun korvautumista saman suuruisella kuukausimaksulla.

Urheilun harrastamisen kokonaiskustannusten nousu ei ole ainoastaan urheiluseurojen asia. Etenkin Suomessa urheilulla on vahva historia ja perinne, joka on luonut maahamme muutamia ainutlaatuisia rakenteita. Näistä näkyvin on laaja ja kattava urheiluopistoverkosto.

Urheiluopistot ovat tänä päivänä itsenäisiä ja monipuolisia urheilukeskittymiä, jotka tuottavat palveluja eri kohderyhmille. Opistot ovat myös taloudellisesti vahvoja toimijoita. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto on n. 90 miljoona euroa ja niissä työskentelee lähes 900 henkilöä. Nämä instituutio tarjoavat monipuolisia lisäpalveluja liikkujille ja urheilijoille. Toisin kuin urheiluliikkeiden aikaan, palveluista maksavat yhä enenevässä määrin loppukäyttäjät, eli harrastajat ja urheilijat.

Oman osansa harrastamisen kustannuksiin tuovat erilaiset varusteet ja välineet, joita tuotetaan markkinaehtoisesti. Yhä useammin harrastamista tukevat erilaiset teknologiset ratkaisut. Myös erilaiset asiantuntijat ja tukipalvelut kuuluvat nykyaikaiseen urheiluharrastukseen.

Kaiken kaikkiaan urheilun harrastamisen luokittelu ainoastaan kansalaistoiminnan pariin ei tavoita nykyistä harrastamisen arkea riittävästi. Jokainen laji ja toimia joutuu pohtimaan omaa suhdettaan kansalaistoimintaan, julkiseen sektoriin, markkinoihin sekä toiminnan viimekätisiin rahoittajiin, perheisiin, nähden.