Mico Lampisen ei tarvitse pitkään miettiä ensi kauden tavoitetta. Se on mitali alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tampereella kiekon -ja moukarinheitossa. Visaisempi kysymys on, kumpaan lajiin hän tulevaisuudessa keskittyy.
– Valinta on todennäköisesti tehtävä ensi vuoden jälkeen. Ensi vuonna katsotaan vielä molemmat kortit. Sitten, kun siirrytään miesten välineisiin, ei välttämättä pysty antamaan muille eteen. Pakko valita toinen laji, Lampinen sanoo syksyn SpurttiNews-lehden haastattelussa.
Raameja 202-senttisellä ja 215 sentin sylivälin omaavalla lahjakkuudelle riittää kumpaankin lajiin. Myös taitoa ja ominaisuuksia on karttunut tasaista tahtia, kuten mittava menestys juniorisarjoissa kertoo.
– Sitä mietin, millaiset mahdollisuudet minulla on menestyä maailmalla ja arvokisoissa. Sitäkin pitää punnita, paljonko kumpaankin lajia on tehty, eli kuinka paljon on vielä kehittymisen varaa? Se ei ole helppo päätös, Lampinen avaa päälajin valintapohdintaa.
Loppuveto laajemmaksi, heittoa nopeammaksi
Kuluneella kaudella Lampinen, 18, sivalsi 1,75 kiloisen kiekon lukemiin 62,20 ja voitti miesten kiekolla Kalevan kisat kotimaan kaikkien aikojen parhaalla 18-vuotiaiden tuloksella 57,29.
Limassa, Perussa nuorten MM-kilpailuissa Lampinen pokkasi kiekonheitosta pronssin jäätyään kaksi senttiä hopeasta ja 39 senttiä kullasta.
Moukarinheitossa tie päättyi karsintaan, mutta kauden mittaan hän heitti 6-kiloisen ennätyksekseen 73,62. Nuorten MM-areenalla se olisi tuonut neljännen sijan.
Raamien ja MM-menestyksen valossa Lampisen voisi nähdä valitsevan kiekonheiton, mutta kuinka itse näet itsesi kiekonheittäjänä, mitkä ovat plussat ja miinukset?
– Raamit ovat hyvät, ja itse tykkään sitä radasta, jolla kiekko menee. Se on minun mielestäni hyvä. Suurimpina kehitysalueina on saada loppuveto vähän laajemmaksi, heittoa nopeammaksi ja lisää tehoa heiton taakse, Lampinen arvioi.
– Ei siinä enää hirveän suuria puutteita ole. Enemmän se on ominaisuuksien kehittämistä ja tekniikan hienosäätöä.
Neljän pyörähdyksen kokeilu harkintaan
Entä millainen tilanne moukarinheiton suhteen?
– Moukaria heitän aika pitkälle ulottuvuudella. Tekniikassa minulla on aika paljon hiottavaa. Pitäisi saada moukari kiertämään laajemmin vasemmalta eikä pitäisi vetää olkapäällä. Siinä vähän enemmän kehittymisen varaa, Lampinen arvioi.
Heität kolmella pyörähdyksellä. Oletko harkinnut ottaa mukaan neljännen pyörähdyksen?
– Vuosi sitten kokeilin muutamassa treenissä heittää neljällä. Se pitää nyt ottaa harkintaan, jos sitä lähtisi taas kokeilemaan, Lampinen miettii.
Neljän pyörähdyksen käytöllä Lampinen rauhoittaisi heiton alkua.
– Kolmella pyörähdyksellä joutuu lähtemään liikkeelle vähän suuremmalla teholla. Jos esimerkiksi on liukas rinki, se ei neljällä pyörähdyksellä luistaisi alussa niin helposti, kun pystyy lähtemään rauhallisemmin.
Miesten kiekolla yli 60 metriä
Oli Lampisen päälaji tulevan kilpailukauden jälkeen kumpi vaan tai molemmat, kaudella 2026 nuorten välineet jäävät, ja Lampinen siirtyy kilpailemaan tyystin miesten välineillä.
– En usko sen tuottavan hirveästi vaikeuksia. Kiekossa ero välineen painossa ei ole suuri, ja jos kehitys jatkuu hyvänä, ollaan jo ensi vuonna varmaan ihan hyvissä metreissä.
Siis miesten kiekossa yli 60 metrissä?
– Siitä lähdetään.
Entä moukarissa?
– Miesten moukarilla heittäminen on jäänyt todella vähiin. Nyt, kun sitä tulee ensi kaudella lisää, se helpottaa siirtymistä. Tässä vaiheessa on paha sanoa, tuottaako se hankaluuksia, mutten usko. Siirtymät ovat olleet minulle suht helppoja varmaan raamien ja voimien takia.
Isä luo raamit, jota veljesten kisailu ryydittää
Lampisilla heittäminen on koko perheen juttu. Isä, Tero Lampinen, on valmentanut poikansa Maxin ja Micon moukarin ja kiekon nuorten arvokisamitalisteiksi ja rakentaa nyt pojilleen polkua kohti yleisen sarjan arvokisoja ja kansainvälistä menestystä.
– Kun olin 2–3-vuotias, perheen yhteinen juttu oli käydä kesäviikonloppuisin urheilukentällä juoksemassa ja hyppimässä, Mico Lampinen muistelee urheilu-uransa ensi metrejä.
– Olin 3-vuotias, kun kauppareissulla huomattiin, että viereisellä kentällä oli kyläkisat. Se oli minulle eka juoksukisa, josta tuli myös eka myönteinen kokemus. Voitin sen crocseilla.
Sittemmin Mico on harjoitellut, kehittynyt ja kilpaillut kaksi vuotta vanhemman Max-veljensä kanssa, ja kuten pikkuveljen rooliin kuuluu, hän on haastanut Maxia parhaansa mukaan.
– Me on menty Maxin kanssa aika lailla samaa tahtia. Kun Max on vanhempi, hän oli totta kai edellä, ja minä halusin ottaa hänet kiinni. Varsinkin kiekossa se onnistui. Moukarissa olen vähän perässä, Mico Lampinen kertoo.
”Se kannustaa, kun toinenkin on siellä”
Moukarinheiton 19-vuotiaiden Euroopan mestaruuden ja MM-hopean voittanut Max kilpailee nyt 22-vuotiaiden sarjassa ja keskittyy moukarinheittoon. Treeneissä veljesten välinen hyvähenkinen kilpailu jatkuu.
– Kyllä siellä aina on keskinäinen skaba. Sitä haluaa heittää pidemmälle. Max ei enää heitä kiekkoa, joten kisa on enemmän moukarissa. Vaikka heitetään eri välineellä (eripainoisella), sitä yrittää heittää pidemmälle kuin toinen, Lampinen sanoo
Kun Tero Lampinen valmentaa molempia poikiaan, on ajankäytön kannalta loogista, että veljekset ovat yhtä aikaa varsinkin heittoharjoituksissa, joissa valmentajan silmää kaivataan.
– Plussana siinä on, että se kannustaa, kun toinenkin on siellä. Sitä heittää itsekin pidemmälle. Miinuksena on se, että joutuu venaaman, kun toinen heittää, Lampinen hymyilee.
Kuusi treeniä viikossa: heittoja, voimaa ja yleisharjoittelua
Mico Lampisen arki noudattaa Tero Lampisen suoraviivaista harjoitussysteemiä.
– Treenataan kuusi kertaa viikossa. Treenit jaetaan kolmeen palikkaan. Puhdas heittotreeni, puhdas punttitreeni ja yleistreeni, joka sisältää kuntopallon, tikkaat, spurtit ja hypyt, Tero Lampinen kiteyttää.
– Peruskuntokaudella on kaksi punttitreeniä, kaksi yleistreeniä ja kaksi heittotreeniä. Välillä punttitreenejä saattaa olla kolmekin ja vain yksi heittoharjoitus. Kun tullaan kevääseen, yleistreenejä on viikossa yksi ja kaksi punttia ja kolme heittotreeniä.
Kesän kilpailukaudella yleistreenejä ei juuri ole.
– Kesällä se voi olla jopa 3+3 eli kolme heittoa ja kolme punttia, Lampinen sanoo ja muistuttaa, että kilpailu lasketaan aina heittoharjoitukseksi.
Lampisen mukaan harjoitusten kesto on puolitoista tuntia, eikä heittotreeneissä mässäillä suurilla määrillä.
– Me harjoittelemme vähemmän kuin monet muut, Lampinen arvioi.
Unelmana olympiavoitto
Pääliikkeet Lampisten perusvoiman hankinnassa ovat penkkipunnerrus, takakyykky, maastaveto, rinnalle veto ja tempaus. Niissä Micon ennätykset ovat penkki 135 kg, kyykky 185 kg, maastaveto 230 kg, rinnalle veto 135 kg ja tempaus 85 kg.
Vammoja on vältetty opiskelemalla nostotekniikat kuntoon.
– Jossain 11–12-vuotiaana alettiin harjoitella liikeratoja pelkällä tangolla. Se oli ihan faijan opetuksella. Siinä 12-vuotiaana mentiin Keravalle, jossa oli kymmenen kerran setti tekniikkaa ammattilaisen ohjaamana, Mico Lampinen muistelee.
Mikä sitten on se unelma, jota kohden sinä töitä teet?
– Se on aıka yksinkertainen, olympiavoitto. Sitä lähdetään tavoittelemaan.