Lampela EM-hallien seipään neljäs ennätyksellään 470: Olen tyytyväinen tulokseen ja että pystyin taistelemaan mitalista

Seiväshyppääjä Elina Lampela onnistui jatkamaan hienoa hallikauttaan EM-halleissa Apeldoornissa lauantaina. Lampela ylitti ennätyksensä 470, taisteli mitalista ja oli lopulta neljäs. Kolmossijasta hänet erotti yksi pudotus.

– Olen tyytyväinen tulokseen ja siihen, että pystyin oikeasti taistelemaan mitalista. Toinen nelossija putkeen EM-kisoista kuitenkin kaivelee, Lampela viittasi viime kesän Rooman EM-kisojen nelossijaansa.

Kilpailun voitti ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt Sveitsin Angelica Moser, joka ylitti 480. Slovenian Tina Sutej oli toinen ylitettyään 475 ja Ranskan Marie-Julie Bonnin kolmas 470:n ylityksellä.

Lampela meni kolme viimeistä korkeutta 455, 465 ja 470 kaikki toisella yrityksellään. Lampelan ennätys ennen kisaa oli 463, joten sen koheni kilpailun aikana kahdesti.

– Kisa lähti aika nihkeästi käyntiin. Hypyt olivat teknisesti vähän hassuja ja tuli aika paljon pudotuksia. Hyvin kuitenkin keräsin itseni, että sain sen 470 ylitettyä, Lampela sanoi.

475:n yrityksiin seiväs, joka oli ollut käytössä vain epäonnisissa merkeissä

Kisan Lampela päätti yrityksiin 475:stä.

– En tiedä, tuliko 475:stä hyviä hyppyjä nyt, mutta on se ihan tehtävissä, Lampela arvioi.

Lampela vaihtoi kilpailussa 465:een isomman seipään ja sitten 475:een seipään, joka oli ollut käytössä vain kerran aiemmin.

– Laitoin sen kuoppaan pari vuotta sitten Espoossa ja minulta meni silloin nivelsiteet. Vähän pelotti ottaa se, mutta siinä oli niin paljon adrenaliinia, kun taistelin mitalista, Lampela sanoi.

Rauli Pudaksen valmentamalla Lampelalla on takanaan erinomainen hallikausi. Edellisessä kilpailussaan ennen EM-halleja Ranskan Clermont-Ferrandissa hän meni halliratojen ennätyksensä 460, joka rikkoutui nyt EM-kisoissa.

Jatkuuko kausi MM-halleissa Kiinan Nanjingissa parin viikon päästä?

– En osaa sanoa, täytyy keskustella valmentajan kanssa, Lampela sanoi.