SM-halliin valmistautuva Purola Pirkkahallissa alle 21 sekunnin: ”Uskon aika vahvasti, että aika paranee tuosta” – Halonen aitoi SE:n tuntumaan Joensuussa – TULOSKATSAUS 10.2.

Samuel Purola pyyhälsi 200 metrin voittoon lauantaina Pirkkahallissa hyvällä halliajalla 20,98. Se oli Purolalle talven kilpailukauden avaus ja samalla osa valmistautumista viikon päästä samalla radalla juostaviin SM-kilpailuihin.

– Joku juoksu oli hyvä saada alle ennen SM-halleja, Purola totesi.

Purola ei ollut järin tyytyväinen juoksuunsa, vaikka sitä paremmin 200 metriä eivät ole suomalaisista hallissa juosseet kuin Jonathan Åstrand ja Purola itse, sekä lyhyet että pitkät radat huomioon ottaen. Åstrandin Suomen ennätys on 20,72 ja Purolan oma ennätys pitkillä halliradoilla 20,85.

 – Teknisesti tuo ei ollut ihan nappiveto. Kaarteen kanssa oli ongelmia. Jyrkässä mutkassa en saanut ihan pakettia kasaan, enkä siksi päässyt loppumatkasta oikein juoksun päälle, Purola totesi.

– Uskon aika vahvasti, että aika paranee tuosta. Tiedän nyt mitä kaarteessa pitää tehdä eri tavalla.

Purola: ”200 metriä edellä on viime aikoina menty”

Purola ei tänä talvena pane suurta painoa hallikaudelle. Harjoittelu tähtää kesään ja nimenomaan 200 metrille.

– 200 metriä edellä on viime aikoina menty ja 200 metrin rankingkisat ovat kesällä etusijalla. Mutta juoksen myös 100 metriä, jos sille ei ole terveydellisiä esteitä, Purola sanoo.

Purola on harjoitellut syksystä lähtien terveenä ja saanut paikattua puutteet, joita tuli takareiden sisäosan vamman kuntoutuksen aikana.

– Tässä oli aika kova voimajakso, jonka aikana voimat kehittyivät selvästi. Ne on saatu palautumaan samalle tai jopa paremmalle tasolle, kuin ne olivat ennen vammaa, Purola sanoo.

– Nyt on myös juostu pidempiä vetoja enemmän kuin aikaisemmin ja kasvatettu treenikuormaa, mutta nyt ei kiirehditä. Vasta keväällä aletaan kaivella parasta juoksukuntoa esiin.

Haapalainen voitti 800 metriä ennätyksellään

Viime kesänä alle 20-vuotiaiden Euroopan mestaruuden 400 metrin aitajuoksussa voittanut Tampereen Pyrinnön Jere Haapalainen osoitti nopeuskestävyytensä kehittyneen, kun hän voitti Pirkkahallissa miesten 800 metriä ajalla 1.53,40.

Haapalainen paransi omaa halliennätystään lähes kolme sekuntia ja ulkoratojen ennätystäänkin 1,62 sekuntia.

Halonen aitoi SE:n tuntumaan Joensuussa – Kalle Salminen avasi hallikautensa

Kristiina Halonen oli lähellä rikkoa sisäratojen Suomen ennätyksen naisten 300 metrin aitajuoksussa. Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Halonen aitoi Joensuussa ajan 40,70, mikä on Suomen kaikkien aikojen hallitilaston toiseksi paras tulos.

Ulkoratatuloksetkin mukaan lukien Halosen aika on Suomen kaikkien aikojen tilaston neljänneksi nopein.

Viimekesäinen miesten 100 metrin Suomen mestari Santeri Örn Polvijärven Urheilijoista voitti Joensuussa 60 metrin juoksun ajalla 6,82. Hän juoksi tismalleen saman tuloksen sekä alkuerässään että finaalissa.

Toissakesäinen miesten pituushypyn Suomen mestari Kalle Salminen Joensuun Katajasta avasi hallikautensa tuloksella 746, mikä on Suomen vuositilaston toiseksi paras Kasperi Vehmaan jälkeen.

Imatran Urheilijoiden vuonna 2006 syntyneet Juho Venäläinen ja Joonatan Venäläinen voittivat miesten 200 ja 1500 metriä ajoin 21,98 ja 3.55,16. Joonatanin 1500 metrin aika on 18-vuotiaiden kaikkien aikojen hallitilaston kolmanneksi paras.

Kajaanin Kipinän Jenna Kokkonen ja Joensuun Katajan Milla Pirkkalainen juoksivat naisten 200 metrillä pitkien halliratojen ennätyksensä 24,15 ja 24,40. Pirkkalainen voitti 60 metriä hyvällä ajalla 7,52.

Joensuussa kilpailtiin pitkällä 325,33 metrin mittaisella halliradalla.

(Täydennetään myöhemmin tänään.)

 

TULOSKATSAUS 10.2.

JOENSUU 10.2.2024 Joensuu Arenan kans. hallikilpailut

(Pitkä 325,33 m rata.)

Miehet,

60 m: 1) Santeri Örn PolvijU 6,82, 2) Matias Ahtinen PolvijU 6,92, 3) Topi Huttunen VieremKo 6,94, 4) Juho Venäläinen 18 ImatrU 6,98, 5) Joonas Liukkonen PolvijU 7,08, 6) Rasmus Lehikoinen PolvijU 7,25.

200 m: 1) Juho Venäläinen 21,98.

1500 m: 1) Joonatan Venäläinen 18 ImatrU 3.55,16 (18-v. ka-3), 2) Jimi Alastalo JoKa 3.57,34, 3) Eemeli Hirvonen 19 JoKa 3.59,15, 4) Tero Reinikainen KuopRe 4.00,62.

3000 m: 1) Konsta Saksola LUM 8.45,77 (debyytti, ed. kilp. 8.3.2012), 2) Ilmari Lehmus JoKa 8.52,49.

300 m aj: 1) Sakari Vallius JoKa 39,62.

300 m aj (83,8 cm): 1) Onni Nyyssönen 17 JoKa 41,85.

Seiväs: 1) Topias Mustonen 17 JoKa 490 (ent. ennätys 465), 2) Eemil Hallikainen KaavKa 455.

Pituus: 1) Kalle Salminen JoKa 746, 2) Otto Pulkkinen ImatrU 726, 3) Otso Nyyssönen 17 JoKa 652.

Naiset,

60 m: 1) Milla Pirkkalainen JoKa 7,52, 2) Jonna Aalto 18 JoKa 7,76, 3) Maria Räsänen 32 KuopRe 7,84, 4) Riika Tirkkonen JoKa 7,88, 5) Jaana Sieviläinen 42 JoKa 7,97.

200 m: 1) Jenna Kokkonen KajKi 24,15, 2) Pirkkalainen 24,40, 3) Kristiina Halonen LUM 24,81, 4) Reetta Ryynänen JoKa 25,14, 5) Tirkkonen 25,30, 6) Räsänen 25,76, 7) Aino Venäläinen ImatrU 26,05.

1500 m: 1) Noora Hukka 15 JoKa 4.43,11, 2) Lucia Varela Molejón JoKa 4.53,13 … Salla Laukkanen JoKa keskeytti.

3000 m: 1) Veera Laaksoviita SuomussRa 9.50,16 (ent. ennätys 10.14,66).

300 m aj: 1) Kristiina Halonen JoKa 40,70 (kkk & ka-2), 2) Reetta Ryynänen JoKa 43,49.

JYVÄSKYLÄ 10.2.2024 Mastershallikilpailut

Miehet,

200 m: … 3) Heikki Pesonen 76 JKU 31,06 (70-v. erän voittaja), 5) Pertti Härkönen 80 36,55.

Seiväs: 1) Antti Kois 56 HimangU 412 (55-v. SE, ent. 405 Kois 28.1. Oulu), 2) Petri Laitinen 58 KangasnKa 361, 3) Jukka Järvenpää 74 JKU 281.

Kuula (3 kg): 1) Leo Saarinen 95 JKU 5,94.

Naiset,

200 m: 1) Johanna Kivistö 36 JKU 26,65 … 3) Johanna Kalho 59 JKU 32,62 (50-v. erän voittaja), 10) Terhi Kokkonen 77 JKU 42,03, 13) Pirjo Karetie 82 JKU 46,31 (80-v. SE, ent. 47,13 Karetie 2023).

Korkeus: … 7) Leena Tenhu 67 JKU 120, 8) Maire Ahonen 73 JKU 105.

Seiväs: 1) Marja Eskelinen 55 VetelU 301*. – (Parempi kuin 55-v. SE, mutta Eskelinen täyttää 55 vasta myöhemmin tässä kuussa.)

Pituus: … 3) Tuire Mäki 48 JKU 510, 10) Katja Sillgren 52 JKU 451, 12) Annika Savolainen 65 JKU 351, 13) Kokkonen 274.

Kuula (3 kg): 1) Kristiina Peltola 58 KeurKi 11,37.

JYVÄSKYLÄ 10.2.2024 Keski-Suomen hallitonnit

Miehet,

1000 m: … 3) Jukka Eskelinen 54 VaajakKu 2.56,00.

OULU 10.2.2024 Pikajuoksijoiden hallikilpailut

(Pitkä 304,1 m rata.)

Miehet,

60 m: 1) Niko Kangasoja OP 6,93.

200 m: 1) Kangasoja 22,01.

300 m: … 4) Hannu Timonen-Nissi 68 JKU 46,98.

Naiset,

60 m: 1) Sonja Stång KuivasjAu 7,73, 2) Sandra-Sofia Nieminen OP 7,79, 3) Iiris Törrönen OP 7,98.

200 m: 1) Elisabet Salmela VeitsilKV 24,55, 2) Nieminen 24,92, 3) Stång 25,61 (B-erän voittaja), 4) Merituuli Jääskeläinen VeitsilKV 25,87.

TAMPERE 10.2.2024 Avoimet Pirkanmaan hallimestaruuskilpailut

(Pitkä 300 m rata.)

Miehet,

60 m: 1) Arttu Tauriainen PernU 6,92, 2) Leevi-Kalle Heikkilä JKU 7,02, 3) Petri Ihander LA 7,06, 4) Konsta Kankainen TP 7,07 (ae. 7,04), 5-6) Nikola Bäck 16 VasaIS (ae. 7,07) & Petros Pieskä KuivasjAu 7,08, 7) Joel Turkka TP 7,12, 8) Awancer Mamer TP 7,24 (ae. 7,16), 9) Noel Nikulainen 16 LempKi 7,18 … 12) Manuel Ojala 16 RaumU 7,33 (17-v. erän voittaja, ae. 7,32), 15) Pasi Sipiläinen 46 NokU 7,53 (ae. 7,52). – Alkuerät: 20) Teemu Tapper 47 JKU 7,54.

200 m: 1) Samuel Purola OP 20,98 (kkk & Suomen 7. paras hallitulos), 2) Roope Saarinen VU 21,52, 3) Pieskä 22,38, 4) Jaakko Linnus TP 22,39, 5) Albert Vauhkonen LapinlVe 22,83, 6) Miro Mäkinen 19 TP 22,98 … 13) Petri Tauriainen 52 VSM 24,07.

300 m: 1) Tomi Mäkitalo 17 KankaanpSL 36,54, 2) Lukas Brandt 16 TuUL 38,21, 3) Joel Luotola 16 PoYU 38,37, 4) Tomas Vasylenko 14 TU-38 39,03.

800 m: 1) Jere Haapalainen TP 1.53,40, 2) Junnu Korvenpää KU-58 1.53,95, 3) Konsta Uuttera 19 TP 1.55,25, 4) Jaakko Lehtilä 31 TP 1.57,06, 5) Justus Korvenpää 16 KU-58 1.58,00 (16-v. ka-3), 6) Aleksi Ahlfors 17 RaumU 1.58,46.

Korkeus: 1) Vasylenko 171.

Pituus: 1) Eelis Kuusjärvi 18 LempKi 652, 2) Ojala 620.

Naiset,

60 m: 1) Inkeri Ahokas PoYU 7,75, 2) Iida Kastarinen 17 TP 7,84, 3) Emilia Kiiski JoKa 7,85, 4) Aino Rasmus TP 7,88 (ae. 7,87), 5) Aino Eno TU-38 7,89, 6-7) Venla Vaittinen 16 LempKi & Olivia Marttila TP 7,99 (molemmat ae. 7,97), 8) Nelli Flyktman 16 KaipVi 7,99 (17-v. erän voittaja) … Laura Loponen LA ei osallistunut finaaliin (ae. 7,82).

200 m: 1) Loponen 25,11, 2) Martta Rautala VU 25,72, 3) Carita Kivimäki 19 IkaalU 25,85, 4) Krista Lehti 18 LempKi 26,20.

300 m: 1) Vilma Luontila 16 TP 41,67.

800 m: 1) Siiri Rainio JKU 2.11,97, 2) Alisa Virtanen JKU 2.12,13, 3) Marika Aarnio TuWe 2.12,49, 4) Erika Utriainen 38 VeitsilKV 2.12,92, 5) Rauha Buchwald HKV 2.13,07, 6) Ilona Pulkkinen TuWe 2.13,68, 7) Aleksandra Huhtala 19 EurajVe 2.18,52, 8) Kia Laisi EspTa 2.23,03 (B-erän voittaja).

Pituus: 1) Aino-Maria Valkola 16 SaarijPu 546.

3-loikka: 1) Alexia Myllymäki 16 RaumU 11,85, 2) Valkola 11,69.

TURKU 10.2.2024 Turun Urheiluliiton kans. juniorihallikilpailut

Pojat,

60 m: 1) Jonatan Heikkilä ÅIFK 7,24 (15-v. ka-9).