Koronakesä 2020 oli Amanda Kotajalle monin tavoin onnistunut. Tavoitteet Tokion paralympiavuoteen 2021 ovat erittäin korkealla.
– Kausi 2020 alkoi aika paljon myöhemmin kuin yleensä. Olen tottunut aloittamaan kilpailukauden toukokuussa, mutta tänä vuonna aloitus venyi juhannukselle, Kotaja kertoo.
– Koronan vuoksi kilpailimme vain kotimaassa. Olen vuodesta 2011 saakka osallistunut kansainvälisiin kilpailuihin ja kansainvälisiä arvokilpailuita on ollut joka vuosi 2012 alkaen. Suomessa kuitenkin järjestettiin kilpailuja tosi hyvin ja otettiin huomioon sekä urheilijat ja yleisö että pandemian varotoimet.
Kotajan tulokset olivat 2020 parempia kuin vuosiin.
– Tulostaso oli yksi urani parhaista. Kelasin 100 metrin maailmanennätyksen 2015, jonka Tatyana McFadden sitten rikkoi. Oma ennätys ja ME ovat taas mielessä, kun alle saadaan supernopea rata, sopiva myötätuuli ja kovia kansainvälisiä kilpailijoita.
– Harjoituskausi alkoi myöhään vasta vähän ennen joulua, koska MM-kilpailut olivat 2019 vasta marraskuussa. Ehkä oli hyväkin, että kilpailukausi pääsi myös alkamaan normaalia myöhemmin.
”Mitali, jopa kultainen mitali olisi hieno saavutus”
Kotajan harjoituskausi tälle vuodelle oli ongelmaton ja tavoitteet ovat sen mukaiset.
– Minun ei ole tarvinnut juuri soveltaa uusia harjoitusmuotoja eikä etsiä uusia harjoituspaikkoja. Otaniemen Esport Arena on ollut normaalisti auki. Voimaharjoituksien osuutta on hiukan lisätty ja hanskojen sijasta olen ensimmäisen kerran koko harjoituskauden käyttänyt kapuloita.
– Paralympiavuoteen 2021 lähden kovin tavoittein. Mitali, jopa kultainen mitali olisi hieno saavutus.
– Tokion lisäksi ensi vuoden muita tavoitteita ovat Bydgoszczin EM-kilpailut ja 100 metrin ennätyksen rikkominen.
– Keskityn täysin sataselle. Sivulajina kelaan Tokiossa myös 400 metriä, koska se on kilpailuohjelmassa 100 metrin jälkeen eikä siksi vaikeuta päämatkalle keskittymistä.’
”Toivoisin lisää resursseja nuorille urheilijoille”
Vammaisurheilun yhteiskunnallinen asema on Kotajan mielestä parantunut, mutta ongelmiakin yhä on.
– Kelauksen lisäksi en ole nyt kilpaillut muissa urheilumuodoissa, mutta uinti on minulle tärkeä palauttava harjoitusmuoto. Kelkkajääkiekkoakin aiemmin olen pelannut, mutta viime vuonna se jäi.
– Vammattomat ihmiset ovat sikäli paremmassa asemassa, että heidän on helpompi löytää sopivia harrasteryhmiä. Vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa on tosi vahva urheilukulttuuri, niin urheiluseuroilta puuttuu edelleen uskallusta, valmiuksia ja ehkä koulutustakin.
– Vammaisurheilun seuratoiminta on vielä lapsenkengissä. Erityisryhmiä ei juuri ole ja toivoisin lisää resursseja nuorille urheilijoille. Paraurheilu on kallistunut hiukan liiaksi huippu-urheilun puolelle.
– Liikunta luo hyvinvointia kaikille ja suurempi urheilijamäärä nostaa sitten lahjakkuuksiakin esille, Kotaja kiteyttää.
(Haastattelu: Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)