Korte aitoi ennätyksensä hallikauden avauksessa – Tekee treeniohjelmat itse Ylöstalon tukemana

Annimari Korte avasi talven kilpailukauden juoksemalla 60 metrin aitajuoksun ennätyksensä 8,06 Lahden pikajuoksucupissa sunnuntaina. Se oli hänelle startti ensimmäiselle kunnon hallikaudelle viiteen vuoteen.

Korte juoksi pika-aidat Lahdessa kahdesti. Ensin 8,12 ja toisella juoksulla aikaan 8,06. Se alitti Kortteen talven 2020 ainoassa hallikilpailussa juokseman entisen ennätyksen 0,05 sekunnilla ja vei hänet Suomen kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi.

Kortteen tulos on myös alussa olevan hallikauden maailmantilaston kärki.

– Jotenkin tulin päin ensimmäisestä aitaa ja nuo kaksi ensimmäistä aitaa olivat vähän hitaampia, mutta lopussa juoksu kulki tosi hyvin, Korte kertaili ennätysjuoksuaan.

Korte oli tyytyväinen ennätykseen, vaikka odotti vielä parempaa aikaa. Aiturin ajatuksissa oli EM-rajan 8,03 rikkominen.

– Onnistuneella juoksulla olisin pystynyt aika paljon kovempaan aikaan. Sikäli en ole juoksuun ihan tyytyväinen, vaikka ennätys tyydyttää. EM-raja oli kyllä tavoitteena, Korte totesi.

Korte juoksi Lahdessa myös 60 metrin sileän startin ja voitti kilpailun ennätyksellään 7,58. Kortteen aiempi 60 metrin halliennätys oli 16 vuoden takainen 7,89.

Omilla treeniohjelmilla kilpailukauteen

Kilpailukauteen Korte on valmistautunut treeniohjelmilla, jotka hän on tehnyt itse valmentaja Mikael Ylöstalon tukemana. Yhteistyö hollantilaisen valmentaja Bart Benneman kanssa on ohi.

Benneman pesti Hollannin yleisurheiluliiton pika- ja aitajuoksujen päävalmentajana sekä aiturihuippu Dafne Schippersin valmentajana päättyi syksyllä. Sen jälkeen Korte teki oman ratkaisunsa.

– Mietittiin Ylöstalon kanssa, mitä tekisin. Hän sanoi, että olisin itse paras suunnittelemaan treenit, koska tiedän, mikä minulle toimii, Korte sanoo.

– Syyskuun alussa tein puolivuotissuunnitelman, jonka Ylöstalo hyväksyi. Sen jälkeen olen suunnitellut harjoituksia viikon kerrallaan. Mikke katsoo ohjelmat läpi, mutta syksyn aikana hän on ottanut pois vain yhden liikkeen ja muuttanut yhden sarjan.

Yhden treenin päivät toimivat

Harjoittelu on HIFK:ta edustavan Kortteen mukaan tuottanut toivottua tulosta.

– Kesää ajatellen minulla on tosi hyvä luotto siihen, miten treenaan nyt. Se toimii. Olen pysynyt terveenä ja palautunut hyvin, Korte kertoo.

– Harjoittelu on sellaista Rafan harjoittelua, josta on otettu puolet pois, mutta mukana on myös juttuja Bennemalta, Korte sanoo ja viittaa Rafalla häntä aiemmin valmentaneeseen Rafael Blanqueriin.

­ – Olen treenannut vain kerran päivässä, maanantaista lauantaihin ja jättänyt pois kaiken ylimääräisen, kuten pitkät vedot. Jokainen treeni on ollut tehokas. Kun on ollut vain yksi treeni päivässä, tuntuu, että siitä palautuu hyvin seuraavan päivän harjoitukseen, Korte sanoo.

”Lopetin punttiliikkeet, joissa tulee venytystä takareisiin”

Viime kesänä alkava rasitusmurtuma istuinkyhmyssä sekä kaksi koronatartuntaa romuttivat Kortteen toiveet kilpailla Eugenen MM-kilpailuissa. Ennen harjoittelun aloittamista Korte piti kahden kuukauden tauon.

– Aloin treenata elokuussa fysioterapeutti Juha Koistisen kanssa. Tosi rauhassa piti aloittaa. Kun tein porrastreeniä Paloheinän rappusissa, Juha juoksi paremmin, Korte muistelee treenin alkumetrejä.

Istuinkyhmyn rasitusvamma ei Kortteen mukaan ollut harjoitusten alkaessa vielä täysin parantunut, joten hän kävi ortopedi Lasse Lempaisen, Ylöstalon ja Koistisen kanssa tarkasti läpi, mitä voi ja mitä ei pidä tehdä.

– Lopetin punttiliikkeet, joissa tulee venytystä takareisiin. Eikä syksyn aikana ole ollut mitään ongelmia. Treeneissä jokainen viikko on ollut edellistä parempi, Korte kertoo.

EM-rajan rikkominen talven tavoite

Kun kaksi edellistä ulkoratakautta jäivät lyhyeksi, Korte hamuaa talven kilpailukaudelta rutiinia kesää varten.

– Juoksun lähtö ei minulla ole edelleenkään kovin hyvä. 60 metrin aidoissa se on todella tärkeä, joten hallikauteen ei siksi ole odotuksia. EM-hallissa olisi kiva juosta ja kisojen tulosrajan (8,03) rikkominen on talven ainoa tavoite, Korte sanoo.

Syksyn jäljiltä Korte on juoksuvireeseensä erittäin tyytyväinen.

– Toivon, että pystyn hallikaudella taas nauttimaan juoksemisesta. Viime ja toissa kesänä juoksu oli niin kivuliasta ja tukkoista, että pelotti mennä kisoihin, Korte muistelee.

–  Uskon, että jos nyt juoksisin 100 metrin aitoja, voisin olla lähellä ennätystäni.

LAHTI 8.1.2023 Pikajuoksucup

Miehet,

60 m: 1) Matias Salminen 17 LA 7,03 (kkk), 2) Samir Demnati 34 IkaalU 7,14, 3) Daniel Keane LA 7,17 (esikilp.).

60 m aj (91,4 cm): 1) Olavi Halonen 17 HyvinkSU 8,59, 2) Jesse Kettunen 16 LUU 8,80.

Naiset,

60 m: 1) Annimari Korte 35 HIFK 7,58 (kkk), 2) Jenni Väänänen 16 LA 7,85 (17-v. erän voittaja), 3) Aicha Kalala 18 KeravU 7,99 (19-v. erän voittaja) … 24) Kati Oikarinen 62 HKV 9,25 (30-v. erän voittaja).

60 m aj: 1) Korte 8,06 (kkk & ka-4 & 30-v. SE, ent. SE 8,11 Korte 2020), (esikilp. 8.12).

LIVE-tulospalvelu: