Pitkän seiväshyppyuran päättänyt Minna Nikkanen kannustaa nuoria hyppääjiä hakemaan rohkeasti hyviä harjoitusolosuhteita, pyrkimään kansainvälisiin kisoihin ja miettimään, kuinka paljon pelkkää seiväshyppyä omassa harjoittelussa kannattaa olla.
– Minusta nuorten kannattaa lähteä rohkeasti kauemmas hyvien treeniolosuhteiden perässä, ja hakemaan valmentajia ja treenikavereita, joilta löytyy tietoa, ja jotka auttavat, Nikkanen sanoo.
– Jos haluaa pärjätä kansainvälisesti, kannattaa mennä ulkomaille jo nuorena. Siitä on paljon apua. Itse muistan, että olin jonakin vuonna liikaakin reissussa, mutta siinä sitä oppii esimerkiksi, ettei se lentopäivä ole sataprosenttista palautusta.
Nikkasen mukaan kansainväliset kisat tuovat myös rutiinia arvokisoihin.
– Toisille se tuo paineita, kun on täysin vieraiden kilpailijoiden kanssa kilpailemassa, mutta kansainvälisissä kisoissa siihen oppii. Usein ne kilpailut ihan prosessina ovat aika saman tyyppisiä kuin mitä arvokisat ovat, Nikkanen sanoo.
Vaikka Nikkasella on takanaan erittäin menestyksekäs ura, on asioita, joita hän nyt tekisi toisin, jos voisi aloittaa uran uudelleen.
– Jos ajattelen mitä seiväshypystä nykyisin ihan tutkitun tiedon pohjalta tiedetään, en olisi nuorena hypännyt niin paljon seivästä kun tein. Olisin käyttänyt enemmän aikaa yleiseen vartalon hallintaan ja muuhun yleisharjoitteluun. Minun hentoiselle kropalle se kerta viikkoon seiväshyppyä olisi nuorena riittänyt, Nikkanen sanoo.
– Aika monilla nuorilla hyppääjätytöillä näyttää nykyisin olevan selkävaivoja. Heitä suosittelisin käyttämään enemmän aikaa juuri vartalon hallintaan ja sen tyyppisen harjoitteluun.
Halén löysi syyn selkävaivoihin, takana hulppea ura
Nikkanen tietää mistä puhuu. Päätös oman kilpailu-ura lopettamisesta pohjaa jo pitkään jatkuneisiin selkävaivoihin. Ne ovat syöneet terää harjoittelusta ja hyppäämisestä.
– Yritin monta vuotta selvittää, mikä aiheuttaa kipua alaselkään ja oireilee osin jalkoihin. Pystyin silti hyppäämään lähes sataprosenttisesti, kun tuntemukset eivät olleet niin pahoja, Nikkanen muistelee.
Käännekohta oli raju selkäkramppi reilut kolme vuotta sitten, jonka jälkeen fysioterapeutti Peter Halén onnistui selvittämään vaivojen syyn.
– Pelle totesi, että ongelma on lantion kiertyminen ja hänen kanssaan tuntemuksia saatiin pois, mutta sitten ne palasivat. Syy ongelmaan olisi vaan pitänyt löytää jo aiemmin.
Kilpa-areenat Nikkanen jättää komean uran päätteeksi: hän kilpaili junioreiden ja aikuisten arvokisoissa yhteensä yli 20 kertaa, voitti 19-vuotiaiden Euroopan mestaruuden, oli 22-vuotiaiden EM-kisoissa hopealla ja yleisen sarjan EM-halleissa neljäs ja kuudes.
Kalevan kisoista ja SM-halleista Nikkanen voitti yhteensä 22 mestaruutta. SE-lukuja hän kohensi kaikkiaan 16 kertaa ja taivutti parhaimmillaan hallissa 461 ja ulkoradoilla 460.
– Tosi paljon tuli saavutettua. Arvokilpailut olivat niitä kisoja, joista itse tykkäsin ja useimmiten niissä tuli kuntoon nähden paras tulos, ja tulihan siinä melkoinen tason nosto suomalaiseen naisten seiväshyppyyn, Nikkanen sanoo.
– Parhaiten noista kisoista jäivät mieleen Hengelon 19-vuotiaiden EM-kilpailut (2007) sekä Pariisin ja Belgradin EM-hallit, Nikkanen sanoo.
Hengelon EM-kisoihin valmistautuessa Nikkasella oli ongelmia, mutta mestaruuden hän voitti silloisella 19- ja 22-vuotiaiden SE:llä 425. Pariisin EM-halleissa neljäs sija heltisi halli-SE:llä 460 ja Belgradissa Nikkanen ylitti 455 ja oli erittäin lähellä 465:n ylitystä ja EM-pronssia.
Koivusen johdolla 15 vuotta, Kalle Pomppu pohjusti lajivalinnan
Nikkanen muistelee, että seiväshypystä tuli hänen lajinsa Someron seiväskarnevaalien monitoimimies Kalle Pompun ja oman isän ansiosta.
– Veikkaan, että se lähti Kallesta. Hän halusi karnevaaleille somerolaisen hyppääjän ja isä sai minut suostumaan. Olin siinä vaiheessa harrastanut aktiivisesti muita yleisurheilulajeja, mutta en seiväshyppyä. Estejuoksu on ainoa yleisurheilulaji, jota en ole kokeillut, Nikkanen sanoo.
Nuoren hyppääjän ura nytkähti rivakasti liikkeelle, kun Jarno Koivusesta tuli Nikkasen valmentaja. Yhteistyö jatkui läpi Nikkasen uran, 15 vuotta.
– Jarnolla on ollut osaamista. Hänen kanssaan on myös käyty paljon kansainvälisissä kisoissa, joista on saatu lisää tietoja. Paljon ollaan myös jaettu omia kokemuksia eri valmentajien kanssa ja saatu sitä kautta lisää tietämystä, Nikkanen sanoo.
Lajivalintaa Nikkasen ei ole tarvinnut katua, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut menestyä muissakin yleisurheilulajeissa. Oman kehityksensä pönkiksi hän nostaa kaksi asiaa.
– Se, että olen luontaisesti nopea auttoi, ja noihin neljän ja puolen metriin tuloksiin pääsin, kun käsien voimatasoa saatiin nostettua huomattavasti, Nikkanen kiteyttää.
Käsivamman kuntoutus kesti 1,5 vuotta
Uran vaikein hetki Nikkasella oli Daegun MM-kisojen valmistavalla leirillä 2011, kun käsi takertui harjoituksessa karheaan rekkitankoon ja Nikkanen teloi pahoin peukalonsa. Vaiva korjattiin leikkauksella, mutta kuntoutus oli pitkä prosessi.
– Jarnon kanssa lähdettiin kuntoutuksessa siitä, että käsi pitää saada kuntoon ihan normaalia elämää varten ja sitten katsottiin, tuleeko sitä käsi, joka kestää myös roikkumista ja hyppäämistä, Nikkanen muistelee.
Molemmat tavoitteet toteutuivat. Vamma tuli elokuussa, mutta vuoden 2012 tammikuun alussa Nikkanen oli hyppäämässä Pajulahden talvikarnevaaleilla.
– Kaikkiaan se kuitenkin kesti noin puolitoista vuotta ennen kuin käsi oli sellaisessa kunnossa, että sillä pystyi hyppäämään ja harjoittelemaan normaalisti, Nikkanen muistelee.
– Kaikki muut vammat minun uralla ovat olleet pieniä, joten suhteellisen vähällä olen päässyt.
Neuvoja, vinkkejä ja kaveriapua tarjolla
Puutarhurin ja tradenomin opinnot suorittanut Nikkanen suuntaa jatkossa tarmonsa työelämään. Hän näkee, että ura seiväshypyn parissa voisi ehkä joskus jatkua valmennustöissä kunhan omaan uraan on etäisyyttä. Neuvoja ja vinkkejä sen sijaan on tarjolla jo nyt.
– Olen joidenkin urheilijoiden kanssa keskustellut ja jakanut omaa tietoa ihan kaveripohjalta ja luottamuksella. Olen siihen valmis, jos joku katsoo, että siitä olisi höytyä, Nikkanen sanoo.