Sara Lappalainen on viimeistellyt kilpailukuntoaan komeissa alppimaisemissa, ei kuitenkaan sen kauempana Porvoon kodista kuin Helsingin Mäkelänrinteen Urhea-hallin vuoristo-oloja simuloivissa tiloissa. Treenihuoneen seinää komistava alppimaisema on käynyt harjoituskauden aikana tutuksi.

– Nyt on menossa kolmen viikon alppileiri viime talven tapaan. Syksyllä olin täällä koko marraskuun. Silloin en pystynyt vielä juoksemaan ja olin tosi korkealla, 2500 metriä vastaavissa oloissa, ja treenasin paljon enemmän kuin normaalisti korkealla ollessa, Lappalainen muistelee alkusyksyä, jota sääteli kuntoutuminen molempien akillesjänteiden puhdistusoperaatiosta.

– Nyt, kun vedän kovia harjoituksia, noin korkealla en pystyisi olemaan. Syksyllä kun ei tarvinnut ottaa tehoja irti, ja harjoittelu oli sellaista määrän mättöä, halusin maksimoida korkealla harjoittelun hyödyn harjoittelemalla noissa korkeuksissa.

Akillesoperaation jälkeen Lappalainen ui ja pyöräili, kunnes pääsi AlterG:lle, eli painokevennetylle juoksumatolle ja viimein normaalin juoksuharjoitteluun.

– Kuuden viikon kohdalla pääsin juoksemaan alterG-matolla, parin kuukauden kohdalla aloin juosta oikeasti ja joulukuussa pystyin juoksemaan jo aika lailla normaalisti, Lappalainen muistelee.

Kilpailukausi alkaa PM-halleissa, päämatkana 1500 metriä

Nyt Lappalainen puurtaa 2200 metrin korkeutta vastaavissa oloissa ja hio kuntoaa 12. helmikuuta Kalrstadissa PM-halleissa alkavaan kilpailukauteen. Päätös hallikaudella kilpailemisesta syntyi valmentaja Ari Suhosen kanssa vasta sydäntalvella.

– Mietittiin, että jos pystyn joulukuussa juoksemaan edes jollakin tasolla, sitten kilpailen halleissa. Sitten rupesi näyttämään niin hyvältä, että päätettiin satsata halleihin ihan tosissaan. Kuntohan ei ole mihinkään kadonnut, vain juoksutuntuma, Lappalainen tuumi.

Lappalaisen päämatka on jatkossa 1500 metriä, vaikka hän juoksee myös 800 metrin kisoja. Tarkoitus oli kokeilla 3000 metriä jo hallikaudella, mutta sen haaveen hän päätti siirtää kesän kilpailukaudelle.

– Arvokisoissa kilpailumatkani on 1500 metriä. Se muuttaa harjoittelua, muttei radikaalisti. Kestävyys painottuu, mutta 800 metriä ei saa huonontua. Minun täytyy pystyä olemaan samantasoinen 800 metrin juoksija kuin ennenkin, Lappalainen sanoo.

– Tonnivitosta on kiva lähteä juoksemaan sikäli, että kun 800 metrillä olen nopeuteni puolesta aina ollut siitä hitaammasta päästä, 1500 metrille kelkka kääntyy toisinpäin, olenkin siitä nopeammasta päästä.

”Menin jokaiseen harjoitukseen sillä asenteella, että miten tästä selviän”

1500 metrille Lappalaisella on tulostavoite valmiina.

– Haluaisin juosta tonnivitosen alle neljän minuutin. Jos sen teen, se on eurooppalaisittain jo sellainen aika, että sillä mennään pitkälle, Lappalainen sanoo. Hänen nykyinen ennätyksensä on 4.02,35.

– En koe, että neljän minuutin alitus olisi mahdotonta, mutta en halua siitä itselleni rasitetta. Sain niin monta vuotta kuulla koska juoksen 800 metriä alle kahden minuutin, että se rupesi jo kyllästyttämään.

Juuri nyt Lappalaisen ajatukset eivät pyöri ennätyksissä. Akilleskipujen ryydittämän tuskaisen viime kesän jälkeen hän nauttii siitä, että pystyy juoksemaan kivuitta.

– Viime kesä oli kauhea. Menin jokaiseen harjoitukseen sillä asenteella, että miten tästä selviän. Se tunne on nyt pois, ja saan iloita harjoittelusta ja pääsen kilpailemaan hyvällä fiiliksellä, Lappalainen sanoo.

”Haluan olla vielä parempi”

Akillesvaivat eivät olleet ainoa takku Lappalaisen viime vuodessa. Keväällä kiusasi ankara suolistoloinen ja muutakin murhetta oli kuten puolison vakava polkupyöräonnettomuus.

– Ei se tuulesta temmattu ajatus ole, että vaikeudet kasvattavat. Kyllä viime vuosi teki minut kovemmaksi. Valmentaja totesikin kesällä, että tästä kun itsesi kampeat ylös, olet niin kova luu, ettei sinulle kukaan mahda mitään, Lappalainen hymyilee.

– Ja totta onkin, että ihan pienistä ei jaksa enää hetkahdella. Olen ylpeä itsestäni, vaikka ura jäisi tähän, mutta haluan olla vielä parempi. Maha ei missään nimessä ole täynnä.