Kiekara loistovedossa Alicanten puolimaratonilla: ”Alle tunnin 15 minuutin oli tavoite ja onnistuin”

Annemari Kiekara juoksi loistovauhtia Espanjassa Santa Polan puolimaratonilla Alicantessa. Kiekara oli kuudes ajalla 1.13.55. Mainiota vauhtia juoksi myös Jarkko Järvenpää, joka oli miesten kilpailussa 11:s ajalla 1.06.39.

– Tunnin ja 15 minuutin alitus oli itselläni mielessä ja hyvin se meni, Kiekara tuumi.

Kiekaran, 43, aika on hänen parhaansa sitten vuoden 2000. Tulos alittaa myös EM-kilpailujen tulosrajana neljä vuotta sitten olleen 1.15.00. Ensi kesän Pariisin EM-kilpailujen tulosrajaa Suomen Urheiluliitto ei ole vielä vahvistanut.

Kiekara saapui Alicanteen joulun jälkeen Portugalissa alkaneen harjoitusleirin päätteeksi. Leirillä Kiekara juoksi parhaimmillaan 150-160 kilometrin harjoitusviikkoja.

– Harjoitusmäärää tuli ihan hyvin. Nyt tälle viikolle hieman kevensin harjoittelua, mutta kilometrejä tuli silti 130-140, Kiekara kertoi.

San Polan kilpailu kulki Kiekaran mukaan hyvin. 

– Onneksi ei tullut sitä kisapäiväksi ennustettua myrskytuulta, vaikka loppumatkasta käännöspaikan jälkeen 11-18 kilometrin välissä oli vastatuuli, Kiekara kertaili.

Kiekara juoksi ensimmäisen 10 kilometrin osuuden 34.40:een.

– Alkuvauhti oli aika kova. Ensimmäinen kilometri oli alle 3 minuutin ja 20 sekunnin ja toinen 3.23. Sitten tahti rauhoittui. Juoksin yksin 6-16 kilometrin välin.

Vuoristoharjoittelurupeama pohdinnassa

Kiekaran suunnitelmissa on juosta helmikuussa seuraava puolimaraton. Sitä ennen ohjelmassa saattaa olla vuoristoharjoittelua.

– Pitää nyt katsoa kuinka asiat järjestyvät. Tässä olisi ajatuksena mennä Pajulahteen alppimajaan kolmeksi viikoksi ja sitten mahdollisesti maaliskuussa vuoristoleirille Yhdysvaltoihin, Kiekara sanoi.

Kiekaran tähtäimessä on Pariisin EM-kilpailujen puolimaraton elokuussa.

 

ALICANTE (ESP) Santa Polan puolimaraton

Miehet,

Puolimaraton: 1) Alexander Mutiso Kenia 59.09, 2) Geoffrey Kusuro Uganda 59.56, 3) Vestus Chemjor Kenia 1.00.47 … 11) Jarkko Järvenpää Suomi (TP) 1.06.39 (kkk).

Naiset,

Puolimaraton: 1) Nancy Kiprop Kenia 1.09.32, 2) Ayel Likina Etiopia 1.11.56. 3) Karolina Nadolska Puola 1.12.24 … 6) Annemari Kiekara Suomi (PudasjU) 1.13.55 (kkk).