Nykyaikaisen kestävyysjuoksun uranuurtaja, maailmanennätysten kaataja Ronald William ”Ron” Clarke menehtyi Southportin sairaalassa Queenslandissa, Australiassa 17. kesäkuuta 78-vuotiaana. Clarke oli sairastanut munuaisten vajaatoimintaa jonkin aikaa. Hän oli syntynyt Melbournessa 21. helmikuuta 1937.
Melbournen olympiakisojen avajaisissa marraskuussa 1956 juoksijalupaus Ron Clarke sai soihduntuojan kunniatehtävän. Cricket Groundin stadionilla 80 000 katsojan edessä tulisoihdusta sinkoilleet kipinät polttivat hänen käsivarteensa pysyvät jäljet. Aikaisemmin samana vuonna hän oli juossut 19-vuotiaitten maailmanennätykset, 1500 metrillä 3.48,2 ja maililla 4.06,8.
Opiskelut nousivat Clarken elämässä ykkössijalle, kunnes hän palasi juoksun pariin 24-vuotiaana ensimmäisenä näyttönään vaatimaton maratonaika 2.53. Luontainen lahjakkuus oli kuitenkin ennallaan, ja ankaran harjoittelun kautta Clarke palasi pian kansalliselle ja lopulta myös kansainväliselle tasolle.
Tokion olympiakisoihin 1964 Clarke saapui 10 000 metrin ME-miehenä, mutta ennakkosuosikin kohtalona oli puutteellinen kirivaihde, joka pudotti hänet pronssille Yhdysvaltain yllättäjän Billy Millsin ja Tunisian Mohammed Gammoudin takana.
Kolmissa kansainyhteisön kisoissa Clarken saalis oli neljä hopeamitalia. Olympiaradalla epäonni jatkui 1968 Mexico Cityn 2240 metrin korkeudessa, jonka ohut happi oli alankojen kasvatille mahdoton tilanne. Afrikan kestävyysjuoksun läpimurrossa Clarke johti sankarillisesti 10 000 ja 5000 metrin kilpailuja, joissa hän joutui tyytymään kuudenteen ja viidenteen sijaan. Voittajat olivat Kenian Naftali Temu ja tuttu kilpakumppani Gammoudi. Kummankin juoksun jälkeiset kuvat, joissa Clarke makaa nurmikolla lääkintäjoukkojen keskellä tajuttomana, jäivät synkkänä muistona olympiahistoriaan.
Ainoan olympiamitalinsa vastapainoksi Clarke siivosi ME-luettelot perusteellisesti. Hänen valtaisa kilpailutahtinsa ja raskastekoiselle miehelle kevyt, matala askelluksensa tekivät tuhoisaa jälkeä Euroopan kiertueella 1965. Clarke rikkoi 44 päivän aikana 12 maailmanennätystä eri matkoilla. Niistä kuuluisin – vielä nytkin yksi yleisurheilun ihmeistä – oli 10 000 metriä Oslon Bisletilllä soolojuoksussa vain kahden muun kilpailijan kanssa. Clarken aika 27.39,4 paransi hänen kuukausi aikaisemmin Turun Urheilupuistossa tekemäänsä ME-aikaa 36 sekuntia ja teki hänestä ensimmäisen 28 minuutin alittajan.
Kaksi viikkoa aikaisemmin Clarke oli esittänyt yhtä pääosaa Helsingin Olympiastadionilla World Games´in loisteliaalla 5000 metrillä Ranskan Michel Jazyn ja Kenian uuden tähden Kipchoge Keinon takana. Tässä kilpailussa kymmenkunta miestä rikkoi omat ennätyksensä. Vuosina 1965-68 Clarke kilpaili Suomessa toistakymmentä kertaa kovin tuloksin Helsingin ja Turun ohella myös Tampereella, Saarijärvellä ja Kauhavalla, missä 5000 metrin kenttäennätys 13.33,0 on hänen nimissään tänäkin päivänä.
Tukholmassa 1966 Clarke juoksi 5000 metrillä neljännen ja viimeisen ME-aikansa 13.16,6. Lasse Virén rikkoi Clarken molempien matkojen ennätykset vuonna 1972 Múnchenin 10 000 metrin olympiafinaalissa ja syyskuussa Helsingin Olympiastadionilla.
Mexicon olympiakoettelemus pahensi Clarken lievää synnynnäistä sydänvikaa, joka operoitiin onnistuneesti vuonna 1981. Hänet tunnettiin liikemiehenä, kirjailijana, monipuolisena liikuntavaikuttajana sekä Gold Coastin kaupungin pormestarina 2004-2012. Brittiläisen kansainyhteisön merkittävän MBE-arvon – Member of the Order of British Empire – hän oli saanut jo vuonna 1966.
Clarken suurenmoiseen, mutta epäonniseen uraan liittyy tunteikkaita tarinoita. 1500 metrin kilpailussa 1956 ME-maileri John Landy aiheutti vahingossa Clarken nurinmenon, pysähtyi herrasmiehenä auttamaan kilpakumppaninsa ylös, säntäsi muiden perään ja lopulta voitti kilpailun.
Vierailullaan Prahassa 1968 Clarke sai Emil Zatopekilta lahjaksi pienen paketin, jonka hän sai avata vasta lentokoneessa. Siellä oli yksi Emilin neljästä olympiakultamitalista – 10 000 metrin kulta Helsingistä 1952 – ja kirjelappu:
”Jos kukaan, sinä olet tämän palkinnon ansainnut.”
Matti Hannus