Ilpo Kaukorannan elämänmittainen työ yleisurheilun parissa huomioitiin Uranuurtaja-palkinnolla Etelä-Pohjanmaan Urheilugaalassa. On paljon mahdollista, ettei palkinto jää uran viimeiseksi, sillä Kaukoranta ei ole hölläämässä vauhtia.

– Tapasin viime kesänä Kuortaneella yhden kaverin, joka aloitteli valmennusta samaan aikaan kuin minä. Hän kyseli, kuinka minä edelleen jaksan jatkaa. Kerroin hänelle jutun viime kesältä, Kaukoranta tarinoi. 

– Oli tiistai-ilta Kristiinankaupungin kentällä. Treenit olivat ohi ja pistin paikkoja lukkoon, kun siihen ajoi tumma auto, josta tuli tyttö ja vissiin tytön äiti. Tyttö sanoi, että hei setä, voisitko opettaa minulle korkeushyppyä? Minä siihen, että totta kai. Tunnin verran siinä opetin ennen kuin piti mennä seuran kokoukseen. Tuollaiset hetket ovat tosi palkitsevia.

Noita hetkiä Kaukorannalla, 72, on riittänyt monissa rooleissa yleisurheilun parissa: seura- ja piirivalmennuksessa, aluepäällikkönä, liittovaltuutettuna ja Kunniakierrostyössään, jossa hän Etelä-Pohjanmaan piiripäällikkönä on ollut kokoamassa yleisurheilulle yhteensä 4,5 miljoonaa euroa.

Rankka viikonvaihteen kisatriathlon

Urheiluun Kaukoranta sai kipinän 12-vuotiaana.

– Asuin silloin Isojoen Kärjenkoskella. Poljin pyörällä 20 kilometrin matkan kentälle kilpailemaan. Osallistuin korkeushyppyyn, ylitin 140 senttiä, voitin ja innostuin kovasti. Ajelin siten viikoittain sen 40 kilometriä edestakaisin sarjakisoihin ja seuraotteluihin, joita oli paljon. 

Kaukoranta nautti korkeushypystä ja kuulantyönnöstä, mutta innostui pian myös pyöräilystä ja painonnostosta, jossa hän omiensa sanojensa mukaan pärjäsi vähän paremmin.

Painonnostossa kilpailtiin tuohon aikaan työnnön ja tempauksen ohella punnerruksessa. Kaukoranta pääsi 75-kiloisena yli 300 kilon yhteistulokseen, joka piti sisällään 132,5 kilon työnnön ja 110 kilon punnerruksen.

Kaukorannan aktiivivuosien innostuksesta kertoo myös erään viikonvaihteen ”rankka triathlon”.

– Kerran olin ensin perjantaina Etelä-Pohjanmaalla yleisurheilukilpailuissa, lauantaina Helsingissä painonnostokilpailuissa ja sunnuntaina Loviisassa pyöräilykilpailussa, Kaukoranta muistaa.

 Ohjelmat 53 urheilijalle läpi vuoden

Monipuolisesti urheilua harrastaneen ja helposti lähestyttävän persoonan liukuminen valmennukseen kävi kuin itsestään.

– Kun paljon urheilin, aina silloin tällöin joku kyseli neuvoja. Sitten kävin SVUL:n C -ja B-valmentajakurssit ja suoritin A-valmentajaseminaarissa yleisurheilun, lentopallon ja painonnoston lajiosat. Se antoi hyvää perspektiiviä, Kaukoranta sanoo.

Maratoonari Sinikka Kiippa (nykyinen Toropainen), moukarinheittäjä Merja Korpela ja keihäänheittäjä Jelena Jaakkola ovat niitä menestyneitä yleisurheilijoita, joiden uraa Kaukoranta on ollut edistämässä, mutta apua saanut kuka vain on pyytänyt. Kaukoranta ei ole nirsoillut.

– Ensimmäinen menestys minulle valmentajana oli, kun Pekka Huhtanen sain mitalin painonnoston poikasarjojen SM-kisoista. Sen jälkeen alkoi porukkaa tulla. Yhtenä vuonna kirjoitin ohjelmat 53 urheilijalle ja jokaiselle omat, ei mitään kopioita. Kaikki saivat ohjelman, jotka halusivat treenata, Kaukoranta sanoo.

Kaikkiaan 111 maata vierailtuna

Kolmen vuoden rupeama Urheiluliiton määräaikaisena aluepäällikkönä 1980-83 loi Kaukorannalle tuttavaverkoston, joka toimii edelleen.

– Toimialueena oli silloin Etelä-Pohjanmaa, Häme, Varsinais-Suomi ja Satakunta. Siinä oppi tuntemaan seuraväkeä, urheilijoita ja valmentajia, Kaukoranta sanoo.

Hengästyttää ajatellakin, että urheilutyön ohella Kaukoranta on tehnyt varsinaisen työuransa liikunnanopettajana Soinissa, Lehtimäellä ja Vaasassa. Maailmakaan ei ole jäänyt näkemättä. Kaukoranta on innokas maailmanmatkaaja.

– Tahti on hiljentynyt, mutta hiihtolomalla olen lähdössä Ugandaan, josta tulee 112. maa, jossa olen käynyt. Yleensä olen aina joulun pois Suomesta. Viimeksi olin Bosnia-Hertsegovinassa, jota en laske uudeksi maaksi, kun kävin siellä Jugoslavian aikaan.

Matkailusta Kaukorannalta löytyy muisto, jos toinenkin.

– Kerran koulussa eräällä toisella opettajalla oli karttapallo kädessään. Hän pyysi, että näytä paikka, johon haluaisit mennä. Vastasin, että pistä pallo pyörimään ja pysäytä se sormella. Jos se osuu paikkaan, jossa on maata, käyn siellä. Se opettaja sai joulukortin Gambiasta, Kaukoranta nauraa muistolle.

Urheilukoulu kerran viikossa ei riitä 

Liikunnanopettajan työt ovat jo takana, mutta ura valmennuksen ja toisen intohimon Etelä-Pohjamaan yleisurheilutilastojen parissa jatkuu Kristiinankaupungissa.

– Tänään siellä on yllättävän vähän nuoria vain 4-8, kun menen vetämään illan treenin, Kaukoranta  kuvaa tavanomaista arki-illan urakkaa.

Entä miltä kokeneen yleisurheilutoimijan silmin tulevaisuus näyttää?

– En ole huolissani siitä, ettei yleisurheilussa huippuja ole niin paljon, mutta ruohonjuuritasolle pitäisi saada lisää vetäjiä ja ohjaajia. Se, että seura pitää kerran viikossa urheilukoulun ei riitä mihinkään. Seuroihin pitäisi satsata ja ammattivalmentajien määrä saisi olla isompi.